Kuukausi: syyskuu 2021
”Caravanlandialla käydessään tulee tunne siitä, että asiakas on tärkeä”
Pariskunta kertoo nauttivansa kaupunkikohteista, mutta myös kauniista ja toimivista leirintäalueista. Niitä Mika Väisälä haluaa jakaa myös muille samanhenkisille, ja tekeekin aktiivisesti reissuvideoita omalle YouTube-kanavalleen.
– Teen videoita, jotta muutkin saisivat vähän vihiä siitä, minkälaisia retkeilypaikkoja on tarjolla. Itsekin tykkään katsella muiden tekemiä reissuvideoita, hän toteaa.
Koska pariskunta nauttii sekä kaupunkilomailusta, pyöräilystä että ulkoilusta, arvostavat he retkeilyauton suurta tavaratilaa.
– Vapaus on tässä hommassa se paras juttu. Voimme pakata mukaan tarvikkeita monenlaisiin aktiviteetteihin – vaatteet, kengät, retkeilyvarusteet, kaikki mahtuvat mukaan. Tiukkaa aikataulua ei ole pakko noudattaa, vaan voimme pysähtyä mihin tahansa. Yleensä meillä on reissuille jokin idea. Tämän kesän jujuna oli se, että kävimme vain paikoissa, joissa emme koskaan aikaisemmin ole käyneet, pariskunta kertoo hymyillen.
Väisälän perheen kohdevinkit:
– Imatran Vuoksen kalastuspuisto.
– Raippaluoto, josta löytyy hyviä ulkoilureittejä ja hienoa maisemaa.
– Toijalan satama on kätevällä paikalla, jos haluaa käydä vaikkapa Ideaparkissa ostoksilla. Alueelta löytyy mökkejä ja saunakin.
– Sillankorva Evijärvellä. Kaunis paikka järven rannalla sijaitsee lähellä kylän keskustaa. Siisti pieni alue, josta löytyy myös hyviä marjastusmaita.
Miksi ostaa matkailuajoneuvo – 5 syytä
Matkailuautoilun suosio kasvaa jatkuvasti. Karavaanarien joukko on viime vuosina monipuolistunut, kun matkailijoina on entistä enemmän myös lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. Verrattuna moniin muihin matkustusvaihtoehtoihin, matkailuautoilu tarjoaakin käyttäjälleen enemmän vapauden tunnetta kuin mikään muu matkustustapa. Tässä blogissa käymme läpi matkailuautoilun eri etuja ja sitä, miksi matkailuauto on vastuullisen matkailijan valinta.
Matkailuajoneuvo tarjoaa vapauden tunnetta ja kokonaisvaltaisia elämyksiä
Matkailuautojen määrä asukaslukuun nähden on Suomessa yksi Euroopan suurimpia. Osansa matkailuautoilun suosioon on tuonut myös korona-aika, mutta harrastuksen suosio oli kasvussa jo ennen pandemian alkua. Voisikin todeta, että aikatauluista ja oikeastaan kaikista rajoittavista tekijöistä vapaa matkailuautoilu on viimein vakiinnuttanut asemansa suomalaisten matkailukulttuurissa. Eikä ihme, sillä kotimaa ja koko Eurooppa tarjoaa tien päällä reissaavalle matkustajalle nähtävää ja elämyksiä koko rahan edestä.
1. Täydellinen liikkumisen vapaus
Matkailuautoilu tarjoaa käyttäjälleen vapauden tunteen, kun matkakohteita voi suunnitella myös tien päällä. Matkailijan ei tarvitse kiirehtiä hotellin sisäänkirjautumisten takia, ja jos kesken reissun iskee inspiraatio vierailla ekstemporena vaikkapa jossain Suomen lukuisista kansallispuistossa, on sekin mahdollista – ei muutakuin navigaattoriin uusi osoite ja kohti uusia elämyksiä. Tai jos alunperin suunniteltu kotimaanmatka ei täytä kaikkia odotuksia, niin esimerkiksi naapurimaat tarjoavat myös nähtävää ja koettavaa matkailuautolla liikkuvalle. Matkailuautolla reissatessa jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden kokea uusia asioita!
2. Etätyöt kulkevat mukana
Matkailuajoneuvo toimii myös oivana tien päällä kulkevana toimistona. Nykyaikaiset matkailuautot ovat varustelultaan todella monipuolisia ja niistä löytyykin pääsääntöisesti täysin samat toiminnot kuin kotoakin, joten pyörillä varustettu työhuone on yksi varteenotettava vaihtoehto. Ja jos ikkunasta avautuva metsämaisema ei inspiroi työntekoon, voi toimiston paikkaa halutessaan siirtää esimerkiksi meren äärelle tai urbaanin kaupunkimaiseman pariin.
Lisäksi matkailuautoa tai -vaunua voi hyödyntää etätyöpisteenä, jos kotona ei ole erillistä työhuonetta – näin matkailuajoneuvo tarjoaa ympärivuotista hyötyä myös kotipihassa.

3. Matkailuajoneuvossa yhdistyy hotellihuone ja keittiö
Matkailuautot ja -vaunut kätkevät sisäänsä pienen kodin, josta löytyy matkailijalle kaikki tarpeellinen. Niistä löytyvät mallista ja koosta riippuen niin keittiö, makuusoppi kuin pieni viihtyisä oleskelutila pöytineen ja istuimineen. Matkailuajoneuvoissa majoitus kulkee näppärästi aina mukanasi, joten määränpäässä ei tarvitse tehdä valintaa hotellista tai muusta majapaikasta.
Eri kokoiset ja malliset matkailuajoneuvot tarjoavat matkailijan tarpeisiin sopivia keittiövaihtoehtoja niin tilavista kotikokin unelmista aina kompakteihin vaihtoehtoihin, joista löytyy kaikki välttämättömimmät tarvikkeet.
4. Aina voi vaihtaa maisemaa
Jos määränpää ei vastaa matkailijan odotuksia, niin matkailuauton voi aina suunnata kohti uutta kohdetta. Aina esimerkiksi matkakohteiden sivustojen kuvat eivät käy yksi yhteen todellisuuden kanssa tai kohde voi muuten yllättää matkailijan tavalla, joka ei miellytä. Matkailuajoneuvolla matkatessa onkin hyvä muistaa tämä ohjenuora – aina voi vaihtaa maisemaa.

5. Tien päällä reissaavan hiilijalanjälki on pienempi
Yleinen keskustelu matkustamisen ilmastovaikutuksista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Monet ovatkin alkaneet kyseenalaistaa matkailutottumuksiaan ja kaipaavat tilalle ekologisempia vaihtoehtoja liikkua ja matkustaa. Paljon energiaa kuluttavien ja ympäristöä kuormittavien hotellien tilalle matkailuajoneuvo tarjoaakin matkaajalle vastuullisen vaihtoehdon matkustaa ja yöpyä. Lisäksi matkailuajoneuvolla reissaaminen on paljon ekologisempaa kuin lentoliikenne, joten vastuullisen reissaajan valinta onkin matkailuauto, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti lentämistä pienempi.
Caravanlandian asiantunteva palvelu auttaa löytämään juuri sinulle sopivan matkailuajoneuvon Suomen ylivoimaisimmasta valikoimasta!
Lue lisää:
- Retkeilyauto on miellyttävä kumppani golfturnauksissa
- Matkailuauton lisävarusteet parantavat uuden ajoneuvon käyttömukavuutta
- Karavaanarina koet enemmän – Euroopan salatut paratiisit
Caravanlandian ostopalvelu hakee ajoneuvosi suoraan kotiovelta asti
Matkailuajoneuvon myyminen Caravanlandialle on helppo ja nopea prosessi, joka säästää aikaa ja vaivaa. Avaimet käteen -ostopalvelu on asiakkaalle mutkaton tapa myydä oma ajoneuvonsa, koska Caravanlandia hoitaa asiakkaan puolesta kaiken. Ei ole väliä missä päin Suomea asiakas asuu – auto noudetaan kotiovelta asti, oli se sitten Inarissa tai Helsingissä ja oli talvi tai kesä.
Asuntoauton tai -vaunun myyminen voi monelle tulla ajankohtaiseksi näin syksyllä, kun ajoneuvon säilytystilaongelmat korostuvat kesäkauden päättyessä. Caravanlandian ostopalvelu toimii tästä huolimatta ympärivuotisesti, joten jos tulee tarve päästä eroon omasta asuntoautosta tai -vaunusta, on se mahdollista myydä vuoden jokaisena aikana.
Caravanlandian toimitusjohtajan ja ostoista vastaavan Antti Tokolan mukaan matkailuajoneuvon myyminen on tehty asiakkaalle todella helpoksi ja vaivattomaksi, kun kaupat syntyvät käden käänteessä etänä.
– Asiakas voi olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Puhelimessa käydään asia läpi ja kyselen häneltä ajoneuvon tiedot, kilometrit, varusteet ja yleiskunnon pääpiirteittäin. Asiakas saa tarjouksen ajoneuvosta samantien. Kaupat lyödään lukkoon heti puhelimessa, mikä on helppo juttu myöskin asiakkaalle, Tokola kuvailee prosessia.
Puhelun yhteydessä sovitaan myös ajoneuvon hakupäivä, ja Caravanlandian työntekijä noutaa ajoneuvon sovittuna ajankohtana asiakkaan luota. Ajoneuvo voidaan noutaa mistä päin Suomea mihin tahansa vuoden aikaan.
– Meillä on valmius vaihtaa tarvittaessa talvirenkaat alle ajoneuvoon mikäli keli sitä vaatii, Antti Tokola kertoo.
Caravanlandia huolehtii myös ajoneuvon mahdollisesta loppuvelasta
Caravanlandian työntekijän saavuttua paikan päälle hän tarkastaa ajoneuvon kunnon. Näin varmistetaan, että auto tai vaunu on siinä kunnossa missä sen on kerrottu olevan. Luonnollisesti tarkastetaan, että myyjällä on omistus- tai hallintasuhde ko. ajoneuvoon. Kun tarkastus on tehty, sovittu hinta maksetaan välittömästi asiakkaan tilille tai jos kyseessä on rahoituksella oleva ajoneuvo, maksetaan loppuvelka rahoitusyhtiöön ja loppuosa asiakkaalle.
Sen jälkeen kun auto on maksettu, niin asiakas luovuttaa Caravanlandialle Traficomin sivuilta saatavan varmennekoodin, jonka avulla ajoneuvo rekisteröidään yrityksen nimiin. Tämä sähköisesti tapahtuva omistajanmuutos on nopea ja helppo toimenpide sekä myyjälle ja ostajalle. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös niin sanottua perinteistä tapaa, jossa asiakas luovuttaa rekisteriotteen kakkososan Caravanlandialle, jonka kautta ajoneuvo rekisteröidään yritykselle.
– Caravanlandian työntekijät opastavat aina asiakasta paikan päällä, jos esimerkiksi tuntuu, että varmennekoodin ottaminen on hankalaa tai jokin muu asia askarruttaa. Kuljettajat kun kuitenkin ovat asiantuntijoita tässä koko prosessissa, Tokola muistuttaa.
Myyntiaika on otollinen käytetyille matkailujoneuvoille
Yleisesti ottaen matkailuauton ja -vaunun ostohintaan vaikuttaa se kuinka haluttu ja kysytty kyseinen malli on markkinoilla sekä yleiskunto ja ajomäärä. Jos esimerkiksi matkailuauton sisällä sen asuinosassa on paljon käytön jälkiä, voi se laskea merkittävästi ajoneuvon hintaa. Lisäksi ajoneuvon kilometrit ja auton varustelu ovat asioita, jotka vaikuttavat siitä maksettavaan summaan.
Kysyntä käytetyistä matkailuautoista ja -vaunuista on kiihtynyt viimeisen vuoden aikana lisääntyneen kysynnän vuoksi. Valtaosa Caravanlandiankin myydyistä ajoneuvoista ovat käytettyjä, joko suoraan asiakkailta ostettuja tai vaihdossa tulleita.
– Tällä hetkellä asiakkaan on hyvä aika myydä ajoneuvoja eteenpäin, koska hinnat ovat viimeisen parin vuoden sisään nousseet, joten myyntiaika on nyt erittäin otollinen asiakkaalle, Tokola lisää.
Lue lisää: