
Lehdistötiedote: Caravanlandia Oy on valittu toistamiseen Vuoden matkailuajoneuvokauppiaaksi

Kutkuttavaa suunnittelua, rentoa matkaamista
No niin, arki on taas saapunut töiden ja muiden menojen kera, ja se on itse asiassa ihan mukavaa. Syksyssä on aina uuden alun tuntua ja se tuo arkeen usein pienen ryhtiliikkeen – se saattaa pitkän kesäloman jälkeen olla ihan tarpeen.
Aika nopeasti käy kuitenkin niin, että sormet ryhtyvät kuin vahingossa hapuilemaan hakukoneiden hakukenttiin sanoja kuten ”parhaat kaupunkikohteet”, ”lämpimät matkakohteet lokakuussa” ja ”turvallinen kaukokohde”. Orastava matkakuume kutittelee mahanpohjassa ja tuo samalla mukanaan jaksamista pimeneviin syyspäiviin ja -iltoihin. Suunnitteleminen on yksi matkailun parhaita puolia. Silloin saa mielikuvitus ja seikkailumieli lentää yhtä aikaa.
Viime aikaiset maailman käänteet ja niiden mukanaan tuoma epävarmuus saattavat aiheuttaa matkaa suunnitteleville harmaita hiuksia. Mielessä saattaa pyöriä monenlaisia kysymyksiä: Entä jos sairastumme juuri kun olimme suunnitelleet lähtevämme? Entä jos matkakohde ei olekaan lokakuussa enää turvallinen? Uskallammeko ostaa matkan, jos emme jostain syystä pääsekään lähtemään?
Lennot ja majoitukset maksavat yleisesti ottaen melko paljon, ja ovat monelle matkaajalle suuri panostus. Pitkään säästettyjen rahojen ei toivoisi lentävän kuin tuhka tuuleen sairastumisen tai muiden vastoinkäymisten myötä.
Mutta mitä jos ette ostaisikaan lentolippuja, ette varaisi kalliita majoituksia ettekä näiden myötä hakkaisi matkan aikatauluja kiveen? Entä jos lähtisitte matkaan juuri silloin kun haluatte, kun olette terveitä, ja kun tilanne maailmalla näyttää turvalliselta?
Tämähän onnistuu tietenkin oman matkailuajoneuvon avulla. Suunnitelmia voi tehdä, kohteita voi tutkia ennakkoon, yöpymispaikkoja voi etsiä ja laukutkin voi pakata. Lähdön ajankohdalla ei kuitenkaan ole väliä, voitte painaa kaasua viikolla 36 tai 41, tai vaikka vasta ensi keväänä, jos siltä tuntuu. Ei paineita, ei stressiä, eikä pakkoa.
Mihin sitä sitten lähtisi? Kalastamaan Pohjois-Norjaan? Kulttuurikohteita kiertämään Keski-Eurooppaan? Sienestämään ja marjastamaan erämaahan? Shoppailemaan? Luontoretkeilemään? Sukuloimaan? Mahdollisuuksia löytyy kaikille!
Sopivan menopelin löydät tutusta osoitteesta: https://caravanlandia.fi/ajoneuvohaku/ : Mikäli haluat kysyä ajoneuvoista ja niiden valinnasta lisää, niin ota meidän ystävälliseen Caravanlandian myyntitiimiin yhteyttä Kokkolassa puh. 050 505 4005 tai Lempäälässä puh. 050 415 0330
Kokkolassa ja Lempäälässä toimiva Caravanlandia aloittaa syksyn aikana Adrian ja Kaben matkailuvaunujen myynti- ja huoltoedustuksen Kokkolan ja Lempäälän toimipisteissään. Merkkien huoltoedustus koskee myös matkailuautoja.
Ruotsalainen Kabe ja slovenialainen Adria edustavat yli kolmannesta vaunujen ensirekisteröinneistä Suomessa.
”Caravanlandian merkittävät panostukset liiketoiminnan kehittämiseen, uusiin toimitiloihin, ja niiden myötä huolto- ja jälkimarkkinointitoimiin ovat merkittäviä osoituksia yrityksen halusta panostaa hyvään asiakaskokemukseen, johon tuotteemme sopivat erinomaisesti. Caravanlandian ammattitaitoinen huolto- ja jälkimarkkinointi laajentaa hyvin Kaben ja Adrian matkailuautojen ja -vaunujen huoltoverkostoa. Uskomme, että Kaben ja Adrian vaunumyynti tuo Caravanlandialle mahdollisuuden kasvaa yrityksenä ja samalla lisätä näiden merkkien markkinaosuutta”, kertoo Kabe-Adria Oy:n toimitusjohtaja Bo Karlsson.
Caravanlandia on vuonna 2005 perustettu yli 40 vakituista ammattilaista työllistävä yritys, jonka liikevaihtoennuste tälle vuodelle on 36M€. Yritys on täyden palvelun matkailuajoneuvoyritys, jonka edustuksia ovat Bürstner, Dethleffs, Hymer ja Sunlight. Caravanlandian toiminnan keskiössä ovat asiakastyytyväisyys sekä henkilökunnan viihtyvyys. Modernit toimipisteet ovat Kokkolassa ja Lempäälässä.
”Olemme erittäin iloisia saadessamme valikoimiimme Kaben ja Adrian matkailuvaunut sekä näiden merkkien huoltoedustuksen niin matkailuautoille kuin -vaunuillekin. Kaben ja Adrian matkailuvaunut edustavat Suomen matkailuvaunujen kärkeä niin laadun kuin myyntimäärienkin osalta. Caravanlandialle tämä antaa hyvän mahdollisuuden parantaa valikoimaamme asiakkaillemme tarjoamissamme matkailuvaunuissa. Odotamme innolla syksyä ja kaupankäynnin ja huoltotoimintojen käynnistymistä molemmissa liikkeissämme”, toteaa Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo.
Lisätiedot:
Bo Karlsson
Toimitusjohtaja
Kabe-Adria Oy
bo.karlsson@kabeadria.fi
040 124 4900
Mikko Sinisalo
Toimitusjohtaja
Caravanlandia Oy
mikko.sinisalo@caravanlandia.fi
050 430 5853
Caravanlandia Lempäälässä arvottiin avajaisarpajaisten voittajat .
Pääpalkinnon 5990€ arvoisen porealtaan voitti Riitta Huhti. 200€ lahjakortin Caravanlandiaan sai Taru Lamminpää, Päivi Horkka ja Markus Vierula. Palkinnot tullaan toimittamaan voittajille.
Onnittelut kaikille onnekkaille ja kiitos osallistujille! Tervetuloa vierailemaan Caravanlandian Lempäälän ja Kokkolan toimipisteeseen tai Caravanlandia.fiille!
Moni kuvailee pääsiäislomaa rennoksi lomaksi. Silloin ei ole suuria paineita suorittaa, vierailla tai kestittää. Toki näitäkin voi tehdä, jos niin haluaa, mutta paineita ei ole. Tänä vuonna pääsiäinen ajoittuu huhtikuun puoleen väliin, jolloin moni olisi odottanut jo nurmen näkyvän tai ainakin pilkahtelevan, mutta suuressa osassa maata hanki vielä kovastikin peittää maata.
Ja siitähän ovat varsinkin keväthangista nauttivat laskettelijat enemmän kuin innoissaan. Tämä näkyy laskettelukeskusten kausipaikoilla tiiviinä asuntoautojen ja -vaunujen merenä – kausi ei todellakaan ole vielä ohi. Monella taitaa siintää haaveissa laskettelu t-paitakeleissä viimeisillä aurinkoisilla hangilla, ja tuo haave taitaa toteutua aika pian.
Murtomaahiihdosta nauttiville talvi on ollut erinomainen, ja monella taitavat edellisten talvien kilometriennätykset paukkua. Vielä ehtii kierrellä lähialueiden latuja, ja löytää tulevalle talvelle uusia lempikohteita. Ehkäpä pakkaat pääsiäiseksi menopelisi täyteen talviurheiluvälineitä ja lähdet vielä viimeisen kerran tälle keväälle fiilistelemään?
Vaikka moni on iloinnut pitkästä talviurheilukaudesta, taitaa suurin osa kuitenkin nähdä punaista, kun taivaalta yhä edelleen leijailee valkoista. Ainainen kolaaminen, autojen putsaaminen, talvivaatteiden pukeminen ja paleleminen saisi jo riittää.
Onneksi kevät, nurmikko, neulaspolut ja keväiset tuoksut ovat aivan oven takana. Siitä ovat antaneet jo ensimmäisiä viitteitään muuttolinnut, ensimmäiset urheat kärpäset ja ihanasti lämmittävä kevätaurinko. Kun sopivan paikan löytää ja silmänsä ummistaa, voi kevään jo tuntea ihollaan. Löytyisikö jostain luonnon helmasta tällainen aurinkoinen ja tuuleton paikka, jossa lapset voisivat poimia pajunkissoja ja koristella niitä vaikkapa matkailuauton terassilla? Siitä olisi kätevä sitten hurauttaa trullikeikalle vaikkapa mummolaan.
Grillailu ja kevään ensimmäinen itse grillattu ruoka. Siinäpä monelle tärkeä virstanpylväs, joka kertoo kesän todella olevan lähellä. Pääsiäisenähän on syötävä hyvin, joten mikäs sen parempaa kuin nostaa grilli esille ja antaa marinadien loiskua? Ehkäpä kausipaikalla tai sukulaisten kesken voisi järjestää yhteiset nyyttikestit? Grillin tuomassa lämmössä kokkaillen ja ystävien puheensorinaa kuunnellen voi vihdoin hymyillä.
Pariskunta kertoo nauttivansa kaupunkikohteista, mutta myös kauniista ja toimivista leirintäalueista. Niitä Mika Väisälä haluaa jakaa myös muille samanhenkisille, ja tekeekin aktiivisesti reissuvideoita omalle YouTube-kanavalleen.
– Teen videoita, jotta muutkin saisivat vähän vihiä siitä, minkälaisia retkeilypaikkoja on tarjolla. Itsekin tykkään katsella muiden tekemiä reissuvideoita, hän toteaa.
Koska pariskunta nauttii sekä kaupunkilomailusta, pyöräilystä että ulkoilusta, arvostavat he retkeilyauton suurta tavaratilaa.
– Vapaus on tässä hommassa se paras juttu. Voimme pakata mukaan tarvikkeita monenlaisiin aktiviteetteihin – vaatteet, kengät, retkeilyvarusteet, kaikki mahtuvat mukaan. Tiukkaa aikataulua ei ole pakko noudattaa, vaan voimme pysähtyä mihin tahansa. Yleensä meillä on reissuille jokin idea. Tämän kesän jujuna oli se, että kävimme vain paikoissa, joissa emme koskaan aikaisemmin ole käyneet, pariskunta kertoo hymyillen.
Väisälän perheen kohdevinkit:
– Imatran Vuoksen kalastuspuisto.
– Raippaluoto, josta löytyy hyviä ulkoilureittejä ja hienoa maisemaa.
– Toijalan satama on kätevällä paikalla, jos haluaa käydä vaikkapa Ideaparkissa ostoksilla. Alueelta löytyy mökkejä ja saunakin.
– Sillankorva Evijärvellä. Kaunis paikka järven rannalla sijaitsee lähellä kylän keskustaa. Siisti pieni alue, josta löytyy myös hyviä marjastusmaita.
Lehdistötiedote • 21. kesäkuu, 2021 • Kokkola
Kokkolalainen matkailuajoneuvoliike Caravanlandia Oy on tehnyt osakekaupan, jolla laajennetaan yrityksen omistajapohjaa. Entiset omistajat säilyttävät edelleen pääomistajuuden.
“Haluamme toimintaamme kehittämällä kasvattaa Caravanlandiasta lähimatkailun merkittävän toimijan ja vastuullisen vaikuttajan. Samalla haluamme viedä asiakaspalvelumme myös muualle Suomeen avaamalla uuden toimipisteen”, kertoo Antti Tokola, Caravanlandia Oy:n toimitusjohtaja.
Omistusjärjestelyjen yhteydessä vahvistetaan myös nykyistä hallitusta. Uusiksi jäseniksi on kutsuttu yrittäjä ja sijoittaja Heikki Hildén ja finanssialalla pitkään toiminut Erkki Rämä. Hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty yrittäjyys- ja johtajuusasiantuntija Jari Nenonen, jonka tausta on kansainvälisessä kaupassa ja viennissä.
“Olemme saaneet kasvuamme vauhdittamaan suomalaisen sijoittajaryhmän, jolla on vahva ja pitkä kokemus liike-elämän huipulla. Uudella omistusrakenteella saadaan yritykseen mukaan strategista osaamista tukemaan toiminnan kasvua ja laajentumista kotimaan markkinoilla”, taustoittaa Tokola. Uusi omistusjärjestely ei aiheuta mitään muutoksia nykytoimintaan ja organisaatioon.
Asiakaspalvelu laajenee Suomessa – uusi toimipiste Lempäälään
Caravanlandian tarina alkoi vuonna 2005, kun poliisina työskennellyt Antti Tokola perusti entisen kollegansa kanssa yrityksen, joka myi alkuun henkilöautoja sekä matkailuvaunuja. Perustajat näkivät, että Kokkolan alueella oli selvästi tilausta hyvän palvelun matkailuautokaupalle. Vuonna 2007 osakkaaksi tuli nykyinen myyntipäällikkö Janne Luokkala. Tänään Caravanlandia työllistää 21 kokoaikaista ja 4 osa-aikaista työntekijää Kokkolassa ja sen liikevaihto oli yli 21 Meur vuonna 2020. Toiminnan vahvan kasvun turvin laajentumisnäkymät kattavat nyt koko Suomen.
“Olemme avaamassa vuoden 2022 alussa uuden toimipisteemme Lempäälään, mistä asiakkaamme löytävät matkailuautojen ja -vaunujen myynti-, vuokraus- ja huoltopalvelut, ja uuden tarvike- ja varaosamyymälän. Tavoitteemme on säilyttää saavuttamamme korkea asiakastyytyväisyys niin nykyisten kuin uusienkin asiakkaiden parissa”, kertoo Antti Tokola, jonka luotsaama yritys palkittiin viime vuonna Kokkolan Vuoden Yrityksenä.
Caravanlandian tarjonta vahvistuu jatkossa myös uudella tuotemerkillä kun se aloittaa Hymerin matkailuajoneuvojen maahantuonnin syksyllä 2021, mallivuoden 2022 alkaessa. Entuudestaan Caravanlandia edustaa Erwin Hymer Groupiin kuuluvia saksalaismerkkejä Bürstneriä, Dethleffsiä ja Sunlightia.
“Hymerin myötä meillä on jatkossa edustuksessa premium-luokan tuoteperhe, josta löytyy laaja valikoima etenkin Mercedeksen tekniikalle rakennettuja retkeily- ja matkailuautoja.”, sanoo Tokola.
Myyntipäällikkö Janne Luokkala Caravanlandiasta kertoo matkailuautoilun suosion näkyneen jo ennen korona-aikaa.
“Entistä enemmän arvostetaan aikatauluista vapaata matkailua, jossa suunnitelmat voivat muuttua päivittäin. Näitä ominaisuuksia arvostetaan yhtä lailla eri ikäryhmissä niin matkailuauton tai -vaunun hankkivien parissa”, kertoo Janne Luokkala.
Pandemia on aiheuttanut kuitenkin yhden asiakaskunnan osalta selvää kasvua.
“Perinteisten matkailuautoilijoiden joukkoon ovat liittyneet nuoret perheet, joiden kohdalla korona on muuttanut lomasuunnitelmia ja jonnekin halutaan perheen kanssa lähteä. Liikkeellä onkin selvästi enemmän ensikertalaisia karavaanareita.”
Suosituimpia matkailuautoja ovat tällä hetkellä ns. puoli-integroidut mallit, joissa ei ole erillistä, ulospäin näkyvää alkoviosaa. Haluttuja ovat myös erilaiset retkeilyautot, vuokrattuna tai itselle ostettuna. Pääasia on päästä liikkeelle. Matkailuautoilussa nähdäänkin paljon mahdollisuuksia kotimaan matkailun edelleen kehittämisessä.
“Matkailuautolla pystyy liikkumaan ympärivuotisesti ja monipuolisesti. Monelle se on mökin vaihtoehto mutta myös tapa toteuttaa harrastamista, mikä vaatii useilla paikkakunnilla vierailua ja yöpymistä”, pohdiskelee Luokkala matkailuautoilun mahdollisuuksia.
“Tällä sektorilla olisi hyvä eri toimijoiden rohkeasti yhdessä miettiä, miten voimme kotimaisia matkailijoita ja myös tänne muualta tulevia paremmin palvella monimuotoisesti yhdistäen erilaisia liikkumisen ja majoittumisen muotoja ja niihin liittyviä palveluja.”
Vuonna 2021 tammi-toukokuussa rekisteröitiin 1491 uutta matkailuajoneuvoa, mikä on 42% enemmän kuin viime vuonna. Pelkästään uusia matkailuautoja on rekisteröity toukokuun loppuun mennessä 1003 kpl.
Suomi onkin merkittävä matkailuautomaa koko Euroopan mittakaavassa – 106 autoa per 10 000 asukasta, mikä on suurin määrä Euroopassa. Antti Tokola näkeekin matkailuautoilussa suuria mahdollisuuksia lähivuosina.
“Uskomme, että tulevaisuudessa näemme innovatiivista tuotekehitystä matkailuautoissa ja -vaunuissa, jolla saamme käyttäjiksi vielä lisää uusia karavaanareita.”
Kotimaanmatkailu, kestävä kehitys ja ekologisuus olivat nousevia trendejä jo ennen koronaepidemian puhkeamista. Karavaanarit voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa suuresti matkustamisen ympäristöystävällisyyteen, oli sitten kyseessä ajoneuvoon valittavat pienemmän sähkönkulutuksen led-valot tai lomalla kertyvien jätteiden kierrättäminen. Lentomatkailu on saanut kilpailijakseen ekologisemman ja edullisemman matkailuautoilun varsinkin nuorempien matkaajien keskuudessa.
– Tänä päivänä panostetaan paljon riippumattomuuteen ja omavaraisuuteen. Ekologisuus on tärkeää myös karavaanareille. Matkailuautolla liikkuminen on sinänsä jo ekoteko, kun vaihtoehtona on lentokoneella matkustaminen, pohtii Tokola.
Lisätietoja:
Antti Tokola, toimitusjohtaja, Caravanlandia Oy, +358 40 412 8748, antti.tokola@caravanlandia.fi
Berit Virtanen-Thewlis, mediayhteydet , +358 40 511 4460, berit.virtanen@gmail.com
Caravanlandia Oy lyhyesti
Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Kokkola. Sen pääasiallinen toimiala on matkailuautojen ja matkailuvaunujen myynti-ja huoltotoiminta. Tilikaudella 2020 Caravanlandia Oy:n liikevaihto oli 21,7 Meur ja sillä oli 21 kokoaikaista ja 4 osa-aikaista työntekijää. Vuonna 2020 Caravanlandia Oy palkittiin Kokkolan vuoden yrityksenä. Caravanlandia edustaa saksalaisen EHG Groupin tuotemerkkejä, joita ovat mm. Bürstner, Dethleffs, Hymer ja Sunlight. https://caravanlandia.fi