”Heillä hommat pelaavat” - Caravanlandia

Raili ja Seppo Silvas

”Heillä hommat pelaavat”

Jämsässä asuvat Raili ja Seppo Silvas ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta. Ennen eläkkeelle jäämistään pariskunta teki pitkän uran yrittäjinä. Jo 1970- luvulla he alkoivat vaativan työn vastapainoksi matkustella paljon. Asuntoautolla on ehditty kiertää useassa eri maassa, kotimaan upeita kohteita unohtamatta.

– Tämä karavaanarihomma oli töissä käydessä hyvänä vastapainona kiireiselle arjelle. Tykkäämme molemmat tästä, sillä tämä on mukavaa puuhaa. Kuljemme kesät talvet, auto on aina lähtökunnossa, Seppo toteaa.

– Kun SF-Caravan 1970-luvulla perustettiin, olimme me varmaankin ihan ensimmäisiä jäseniä, Seppo arvelee.

 

”Meille tuli heistä heti hyvä kuva”
Ensin Raili ja Seppo liikkuivat asuntovaunulla, mutta sittemmin he ovat vaihtaneet asuntoautoihin. Vuosien kokemus on opettanut tunnistamaan sen, mitä milloinkin tarvitaan ja mikä itselle parhaiten sopii. Raili ja Seppo pitävät vaihtelusta, eikä yhdellä autolla yleensä ajeta kovinkaan montaa vuotta. Caravanlandiasta he ovat hankkineet tähän mennessä yhteensä viisi asuntoautoa, joista ensimmäisen noin 15 vuotta sitten.

– Kun menimme Caravanlandiaan ensimmäisen kerran, niin meitä palveltiin erittäin hyvin. Palvelu oli ystävällistä ja ammattitaitoista. He osasivat tehdä kauppaa, Seppo muistelee. – Meille tuli heistä heti hyvä kuva, Raili jatkaa.

– Kun lähdimme, niin sanoimme kumpikin, että tämä on se meidän firmamme. Täällä me tulemme asioimaan. Se napsahti heti, Seppo sanoo.

“– Se henki, mikä siellä on, huokuu vastaan heti ovesta sisään astuessa. Kaikki huikkaavat tervehdyksiä ja tulevat kättelemään. Se on ihan niin kuin kotiin menisi”

Helppoa ja sujuvaa asiointia
Ensimmäisen käyntikerran jälkeen ovat Silvakset siis tienneet, mistä uutta asuntoautoa kannattaisi lähteä etsimään. Kaupankäynti ja asiointi Caravanlandian kanssa on ollut helppoa ja sujuvaa.

– Vaikka sinne on täältä pitkä matka, niin sinne me lähdemme katsomaan, kun autoa tarvitaan. Heillä on valikoimissaan hyvin myös kaikkia tarvittavia varusteita, joita voi ostaa aina ohi mennessään, Seppo kertoo.

– Haluan mainita myös sen, että heillä on maailman paras karavaanihuolto. Siitä ei huolto sitten parane. Heillä hommat pelaavat. He palvelevat aina, ihan jokaisessa hommassa. Heillä on tarvittava tietämys. Esimerkiksi edellisessä autossamme meni sivulasi rikki. Korjaus oli haastava ja kysymistämme huolloista Caravanlandia oli ainoa paikka, missä työ osattiin tehdä, Seppo kiittelee.

 

”Se on ihan niin kuin kotiin menisi”
Vaikkei auton vaihtotarvetta olisikaan, poikkeavat Raili ja Seppo aina ohi kulkiessaan Caravanlandiaan. Vuosien varrella omistaja sekä työntekijät niin myynnissä kuin huollossa ovat tulleet tutuksi. Seppo kuvailee heidän ja Caravanlandian välistä suhdetta lämpimäksi.

– Se henki, mikä siellä on, huokuu vastaan heti ovesta sisään astuessa. Kaikki huikkaavat tervehdyksiä ja tulevat kättelemään. Se on ihan niin kuin kotiin menisi, Seppo hymyilee.

– Kunnioitamme sitä, että heillä pelaa sekä huolto että myynti. Kaikki ovat ystävällisiä. Pienintäkään moitetta emme voi Caravanlandiasta sanoa. Se täytyy ihan ilolla tunnustaa, Seppo ja Raili summaavat.

Hyviä kokemuksia Caravanlandiasta

Tule tuhansien tyytyväisten asiakkaiden joukkoon

Myy ajoneuvosi meille

Se on helppoa. Kirjoitat vain ajoneuvon rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt