Caravanlandia työpaikkana
Vuonna 2005 perustettu Caravanlandia Oy palkittiin Kokkolan vuoden yrityksenä 2020 ja avasi uuden toimipisteen Lempäälään maaliskuussa 2022. Arvoihimme kuuluu välittäminen, luotettavuus, lupausten pitäminen ja oikeudenmukaisuus. Haluamme tarjota alan parhaan asiakaskokemuksen – olisitko sinä sopiva tekijä joukkoomme?
Caravanlandia koostuu ahkerasta, aikaansaavasta ja mukavasta asiantuntijaporukasta, jota yhdistää halu mahdollistaa asiakkaidemme hyviä caravanmatkoja. Joukkoon kuuluu muun muassa myyjiä, ostajia, asiakaspalvelutehtävissä työskenteleviä sekä huolto- ja korjaamotyöntekijöitä.
Caravanlandian Kokkolan toimipisteessä meillä on 26 työntekijää, joista suurin osa on viihtynyt talossa jo kauan. Lempäälän toimipisteessämme aloitti maaliskuussa 2022 uusi 14 hengen tiimi. Lisäksi yrityksessä työskentelee muutama osa-aikainen henkilö.
Caravanlandia myy uusia ja käytettyjä asuntoautoja ja matkailuvaunuja sekä lisäksi Caravanlandia tarjoaa kokonaisvaltaisia matkailuautojen- ja vaunujen huoltopalveluja. Vaihdossa kelpaavat myös henkilö- ja pakettiautot, veneet, moottoripyörät ja -kelkat.
Pidämme huolta työkaverista
Me Caravanlandialla uskomme, että ihmiset tekevät yrityksen. Jokaisen työntekijän panos on tärkeä. Olemme kasvaneet 15 vuoden aikana noin 28 miljoonan liikevaihtoon – tulevaisuutemme näyttää vakaalta ja valoisalta.
Haluamme kasvaa hallitusti siten, että huolehdimme vahvasti samaan aikaan työn mielekkyydestä, työskentelykulttuurista ja työtyytyväisyydestä. Pidämme kiinni muun muassa moderneista tiloista, hyvistä työkaluista, kattavista työterveyspalveluista ja tarjoamme esimerkiksi oman kuntosalin työntekijöidemme käyttöön.
Parhaat työkaverit
Modernit tilat ja hyvät työkalut
Oma kuntosali työntekijöille
Hyvät työterveyspalvelut
Arvot ohjaavat Caravanlandian toimintaa
Arvot ovat kaiken toimintamme perusta – ne ohjaavat toimintaamme ulkoisesti ja sisäisesti. Caravanlandian missiona on luoda asiakkaille korkealaatuinen ja miellyttävä palvelukokonaisuus sekä kestävän asiakassuhteen luominen.
Strategiamme kietoutuu arvojen ympärille. Välitämme sekä työyhteisöstämme että asiakkaistamme. Pidämme lupauksemme ja toimimme aina rehellisesti, oikeudenmukaisesti, avoimesti sekä vastuuta kantaen.
Me välitämme
Teemme parhaamme, jotta asiakaskokemuksesi olisi täydellinen. Haluamme luoda pitkän ja kestävän asiakassuhteen. Välitämme sinusta sekä työyhteisöstämme. Ilman heitä ei olisi meitäkään.
Olemme luotettavia
Olemme alan parhaita asiantuntijoita. Olemme ylpeitä siitä, että pidämme lupauksemme. Toimimme rehellisesti ja avoimesti.
Toimimme oikeudenmukaisesti
Toimimme siten, että kaikessa toiminnassamme toteutuu oikeudenmukaisuus. Asiakas voi luottaa siihen, että kannamme asioista meille kuuluvan vastuun.