Karavaanari on sosiaalinen laumaeläin

Tässä pakinassa caravantieteiden dosentti (c.t.d.) Kari Vainari pohtii karavaanarien lajihistoriaa ja lajille tyypillisiä ominaisuuksia.

Karavaanari (Caravanis Caverius) on Euroopassa jo lähes vuosisadan ajan vaikuttanut ihmisapinoiden alalaji, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana levittäytynyt käytännössä koko Suomeen. Lajia on tavattu pienemmissä määrin suomalaisessa luonnossa jo 1960-luvulta saakka, mutta varsinaisen levinnäisyyspiikin voidaan katsoa alkaneen täällä vasta 1980-luvulta eteenpäin. 

Luonne ja käyttäytyminen

Useimmat karavaanarit ovat laumaeläimiä ja nauttivat suuresti lajitoveriensa seurasta. Jotkin karavaanarien alalajit, kuten esimerkiksi puskavaanarit, pyrkivät kuitenkin useimmista lajitovereistaan poiketen etsiytymään eristäytyneisiin elinympäristöihin, jotta kohtaamiset muiden lajitovereiden kanssa jäisivät mahdollisimman vähiin.

Karavaanari on useimmiten luonteeltaan hyvin säyseä ja helposti lähestyttävä. Ympärivuotisella valon määrällä ja lämpötilojen vaihtelulla on kuitenkin suuri vaikutus karavaanarin aktiivisuuteen ja siten myös tämän käyttäytymiseen. Iso osa karavaanareista viettää pohjoisen pitkän talviajan eräänlaisessa talvihorroksessa, mutta löytyy karavaanareista myös tiettyjä alalajeja, jotka pysyvät aktiivisina koko kylmän talven läpi.

Kevät herättää hormonit

Viimeistään maalis-huhtikuussa auringon säteiden alkaessa sulattaa jäässä olevaa luontoa, alkavat heräilemään myös useimmat karavaanarit. Keväthurmoksessa olevan karavaanarin tunnistaa helposti hurjasta katseesta ja levottomasta olemuksesta.

Valon äkillisen lisääntymisen aiheuttaman hormonitoiminnan muutoksen seurauksena karavaanarin silmät palavat tulisesti ja useimmissa karavaanareissa kevät aiheuttaa myös pakonomaista tarvetta huoltaa ja kunnostaa matkustusvälineitä. Juuri näin kevään korvalla karavaanarin voikin helposti bongata kiillottamasta kiihkeänä kulkuneuvonsa kylkeä tai puhdistamasta esimerkiksi raikasjuomavesisäiliöitä tulevia reviirinlaajennusretkiä varten.

Aistit, vietit ja viestintä

Karavaanari on perinyt tarkat aistinsa esi-isiltään ja tutkimusten mukaan tarkkanenäisimmät lajin edustajat pystyvät haistamaan lähimmän harmaan veden tyhjennyspaikan jopa useamman kilometrin päästä. Uusimmat tutkimukset ovatkin paljastaneet, että herkät aistit ja vahvat vietit ohjaavat karavaanarin toimintaa vahvasti ympäri vuoden. 

Viestinnässään karavaanari on monieleinen. Karavaanari viestii ympäristöönsä moninaisin äänin, ilmein, elein sekä tuoksusignaalein. Toisen lajitoverin kohdatessaan karavaanari esimerkiksi nostaa toista eturaajaansa ylös ja heiluttaa sitä vaativaan sävyyn siihen saakka kunnes lajitoveri vastaa viestiin vastaavalla signaalilla. Pahimmillaan tervehdyssignaaliin vastaamatta jättäminen saattaa aiheuttaa joissakin karavaanariyksilöissä jopa lievää agressiivisuutta.

Menestystä monessa elinympäristössä 

Karavaanari viihtyy erinomaisesti hyvin erilaisissa ympäristöissä ja pyrkii jatkuvasti laajentamaan reviiriään. Erityisesti kesä-heinäkuussa karavaanareilla on taipumus kerääntyä suurina laumoina suojaisiin paikkoihin vesistöjen äärille, missä he lajille tyypillisesti keskittyvät nautiskelemaan hyvästä ruoasta ja juomasta sekä nauttimaan kesäisen luonnon tarjoamista elämyksistä. 

Karavaanari on varsinainen mestarisopeutuja ja mukautuu helposti hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Karavaanari on kuin kotonaan esimerkiksi tuntureiden rinteillä tai metsäisissä laaksoissa, mutta yhtä hyvin laji menestyy myös tiiviimmin rakennetussa kaupunkimaisessa ympäristössä. 

Ravintoketjun kuningas

Suomalaisessa luonnossa karavaanarilla ei ole luontaisia vihollisia ja näin karavaanari sijoittuu ravintoketjussa ehdottomasti aivan sen yläpäähän. Useimmat karavaanarit ovat kaikkiruokaisia eli omnivoreja, mikä näkyy heidän monipuolisessa ruokavaliossaan.

Punainen liha eri muodoissaan, mutta toki myös kana sekä kala kuuluvat ehdottomasti karavaanarin perusravintoon. Kasvikset, hedelmät, marjat sekä viljatuotteet ovat myös tärkeä osa karavaanarin ravintoa, kuten usein myös puna- sekä valkoviini sekä olut, joten voidaan perustellusti todeta karavaanarin olevan monipuolisena sekasyöjänä ravintoketjun kuningas.

Lisääntyminen, kanta ja tulevaisuus Suomessa

Karavaanarien lisääntymisestä ei ole juurikaan tieteellistä tutkimusaineistoa tai kuvamateriaalia, mutta lajin nopea ja menestyksekäs levinnäisyys erilaisiin ympäristöihin on hyvä osoitus sen loistavasta lisääntymiskyvystä.

Suomalaisten karavaanarien kanta lienee tällä hetkellä n. 200 000 yksilöä, mutta tarkkoja ennusteita sen muutoksista on vaikeaa tehdä, koska karavaanareiden elämää tai liikkeitä ei yleensä seurata esim. susien tapaan radiopannoitusta käyttäen.

Karavaanarin tulevaisuus Suomessa näyttää valoisalta. Kohtuullisesta kannasta huolimatta karavaanarien suojeluyhdistyksissä ympäri maata ollaan rohkeasti ajamassa lajin ottamista mukaan uhanalaisten lajien suojeluohjelmaan. Näin tälle upealle lajille tärkeiden suoja-alueiden, kuten matka- ja puskaparkkien sekä leirintäalueiden että huoltopisteiden saatavuus ympäri maata voitaisiin taata varmasti myös tulevaisuudessa.

Kari Vainari (c.t.d.)

Laji: Karavaanari

Kuvaus: Karavaanari eli tuttavallisemmin kaikkien kaveri on yksi Euroopan aktiivisimmista ihmisapinalajeista. Sen eri alalajeja tavataan monilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Karavaanarin pituus on 140-203 senttimetriä ja paino 48–150 kilogrammaa, uros on yleensä selvästi suurempi kuin naaras.

Tieteellinen nimi: Caravanis Caverius

Paino: 48–150 kg (täysikasvuinen)

Korkeus: 140–203 cm (täysikasvuinen)

Lahko: Kädelliset Primates

Heimo: Isot ihmisapinat Hominidae

Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata

Elinikä: puskavaanari: 72–87 vuotta, puutarhavaanari: 76–101 vuotta

Nopeus: 80–100 km/h, puutarhavaanarilla 4–12 km/h