Talvisen matkailuautoreissaamisen myytit ja väärinymmärrykset

Karavaanaus mielletään vahvasti kesäharrastukseksi, eikä syyttä, onhan kesäinen Suomi mielettömän kaunis. Luonto, nähtävyydet, aktiviteetit ja vapaus houkuttavat sadat tuhannet suomalaiset maantielle ja leirintäalueille joka kesä. Mutta entäs matkailuajoneuvolla matkaaminen talvella? Monet mieltävät että ajoneuvo laitetaan talveksi seisontaan ja uudet seikkailut odottavat seuraavana kesänä. Ei se ihan näin mene!

Jopa 46 % suomalaisista karavaanareista matkustaa talvella matkailuautolla tai -vaunulla. Talvimatkailu matkailuautolla herättää monissa ihastusta, sillä tarjoavat yhtä ainutlaatuisia kokemuksia kuin kesälläkin. Matkustaminen voi olla jopa astetta antoisampaa, kun kanssamatkaajia on vähemmän liikkellä ja leirintäalueilla on hiljaisempaa. Lumiset maisemat lumoavat siinä missä kesän väritkin.

Siitä huolimatta talvimatkailuun liittyy myös epäluuloja ja väärinkäsityksiä. Tässä blogissa pureudumme hieman talvimatkailuun liittyviin ennakkoluuloihin ja myytteihin.

Myytti 1: Matkailuautolla ei voi pärjätä talvella

Yksi yleisimmistä harhaluuloista on, että matkailuauto ei sovi talvikäyttöön. Tämä voi olla totta, jos käytössä on vanha tai huonosti varusteltu ajoneuvo, mutta nykyaikaiset talvivarustellut matkailuautot on suunniteltu selviytymään myös ankarammista talviolosuhteista.

Modernit matkailuautot on eristetty hyvin, niissä on tehokas lämmitysjärjestelmä (esimerkiksi sähköllä sekä kaasulla tai dieselillä toimiva lämmitin) ja jopa lattialämmitys. Lisäksi useimmat talviasuttavat matkailuautot on varustettu eristetyillä ja lämmitetyillä vesisäiliöillä, jotka estävät veden jäätymisen myös pakkasilla.

 

Myytti 2: Lämmitys vie liikaa energiaa

Monet pelkäävät, että matkailuauton lämmitys kuluttaa liikaa energiaa ja että esimerkiksi kaasupullot loppuvat nopeasti. Tämä väärinkäsitys kumpuaa usein huonosti suunnitelluista matkoista. Käyttämällä kahta kaasupulloa ja pullonvaihtajaa, huolehtimalla polttoaineen riittävyydestä sekä hyödyntämällä sähköä leirintäalueilla voit helposti varmistaa lämmityksen jatkuvuuden.

Lisäksi lämpötilan ylläpito matkailuautossa ei vaadi valtavasti energiaa, kun ajoneuvo on hyvin eristetty. Monilla leirintäalueilla on myös saatavilla sähkökytkentä, mikä helpottaa energian hallintaa.

Myytti 3: Talvella ei ole tekemistä

Toinen yleinen väärinymmärrys on, että talvella matkailuautolla reissaaminen on tylsää, kun on kylmää ja pimeää. Todellisuudessa talvimatkailu tarjoaa lukemattomia aktiviteetteja, jotka vaihtelevat kohteen mukaan. Esimerkiksi Lapissa voit lasketella, hiihtää, retkeillä tai vaikkapa moottorikelkkailla. Eteläisemmässä Suomessa kansallispuistot tarjoavat upeita retkeilymahdollisuuksia.

Jos kylmyys ja pimeys ei ole sinun juttusi, niin äkkiäkös sitä lähtee kohti eurooppaa ja hieman kesäisempiä kelejä. Valoa on, lämpöasteita mukavasti ja nähtävää sekä koettavaa riittää.

Talvi on myös täydellinen aika nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta. Leirintäalueilla on vähemmän ruuhkaa ja monet luonnonnähtävyydet ovat talvella omalla tavallaan upeita.

Myytti 4: Ajaminen on vaarallista

Jotkut uskovat, että matkailuautolla ajaminen talvella on liian riskialtista. Talviolosuhteissa ajaminen vaatii toki huolellisuutta, mutta nykyaikaiset matkailuautot on varustettu talviajoon sopivilla renkailla ja usein myös lisävarusteilla, kuten luistonestojärjestelmällä ja nelivedolla.

Suunnittelemalla matkareitin huolellisesti ja seuraamalla sääennusteita voi talviajon riskejä minimoida. Ajamisen turvallisuus paranee myös, kun pidät matkailuauton painon tasapainossa ja varmistat, että varusteet on kiinnitetty kunnolla.

Myytti 5: Talvimatkailu on epämukavaa

Talvimatkailu yhdistetään joskus kylmyyteen ja hankaluuksiin. Tämä myytti on kaukana totuudesta, jos matkailuauto on suunniteltu talvikäyttöön. Talviasuttavassa matkailuautossa lämpö, mukavat vuoteet, keittiö ja wc ovat aina käytettävissä, mikä tekee siitä kodikkaan vaihtoehdon myös talvimatkailulle.

Monet matkailuautoilijat jopa kokevat talvimatkailun mukavammaksi kuin kesämatkailun, koska alueet ovat rauhallisempia eikä hyönteisistä tai helteistä tarvitse huolehtia.

Myytti 6: Talvella matkailuautoilu on kallista

Yleinen harhaluulo on, että talvimatkailu matkailuautolla on hintavaa. Vaikka esimerkiksi kaasua tai sähköä voi kulua enemmän talvella, monet leirintäalueet tarjoavat edullisempia talvihintoja, ja matkailuautolla säästät hotellien ja ravintoloiden kuluissa. Talvella on myös vähemmän kilpailua pysäköintipaikoista ja nähtävyyksistä, mikä lisää reissun arvoa.

Meiltä laaja valikoima matkailuautoja ja -vaunuja ympärivuotiseen käyttöön

Asiantuntevat ja kokeneet myyjämme kuuntelevat tarpeistasi ja auttavat sinua löytämään juuri sinun budjettiin sopivan ajoneuvon, jolla pääset seikkailemaan ympäri vuoden!

Löydä seuraava matkailuajoneuvosi!

Kutkuttavaa suunnittelua

Kutkuttavaa suunnittelua, rentoa matkaamista

 

No niin, arki on taas saapunut töiden ja muiden menojen kera, ja se on itse asiassa ihan mukavaa. Syksyssä on aina uuden alun tuntua ja se tuo arkeen usein pienen ryhtiliikkeen – se saattaa pitkän kesäloman jälkeen olla ihan tarpeen.

Aika nopeasti käy kuitenkin niin, että sormet ryhtyvät kuin vahingossa hapuilemaan hakukoneiden hakukenttiin sanoja kuten ”parhaat kaupunkikohteet”, ”lämpimät matkakohteet lokakuussa” ja ”turvallinen kaukokohde”. Orastava matkakuume kutittelee mahanpohjassa ja tuo samalla mukanaan jaksamista pimeneviin syyspäiviin ja -iltoihin. Suunnitteleminen on yksi matkailun parhaita puolia. Silloin saa mielikuvitus ja seikkailumieli lentää yhtä aikaa.

Viime aikaiset maailman käänteet ja niiden mukanaan tuoma epävarmuus saattavat aiheuttaa matkaa suunnitteleville harmaita hiuksia. Mielessä saattaa pyöriä monenlaisia kysymyksiä: Entä jos sairastumme juuri kun olimme suunnitelleet lähtevämme? Entä jos matkakohde ei olekaan lokakuussa enää turvallinen? Uskallammeko ostaa matkan, jos emme jostain syystä pääsekään lähtemään?

Lennot ja majoitukset maksavat yleisesti ottaen melko paljon, ja ovat monelle matkaajalle suuri panostus. Pitkään säästettyjen rahojen ei toivoisi lentävän kuin tuhka tuuleen sairastumisen tai muiden vastoinkäymisten myötä.

Mutta mitä jos ette ostaisikaan lentolippuja, ette varaisi kalliita majoituksia ettekä näiden myötä hakkaisi matkan aikatauluja kiveen? Entä jos lähtisitte matkaan juuri silloin kun haluatte, kun olette terveitä, ja kun tilanne maailmalla näyttää turvalliselta?

Tämähän onnistuu tietenkin oman matkailuajoneuvon avulla. Suunnitelmia voi tehdä, kohteita voi tutkia ennakkoon, yöpymispaikkoja voi etsiä ja laukutkin voi pakata. Lähdön ajankohdalla ei kuitenkaan ole väliä, voitte painaa kaasua viikolla 36 tai 41, tai vaikka vasta ensi keväänä, jos siltä tuntuu. Ei paineita, ei stressiä, eikä pakkoa.

Mihin sitä sitten lähtisi? Kalastamaan Pohjois-Norjaan? Kulttuurikohteita kiertämään Keski-Eurooppaan? Sienestämään ja marjastamaan erämaahan? Shoppailemaan? Luontoretkeilemään? Sukuloimaan? Mahdollisuuksia löytyy kaikille!

Sopivan matkailuauton löydät meiltä: Mikäli haluat kysyä ajoneuvoista ja niiden valinnasta lisää, niin ota meidän ystävälliseen Caravanlandian myyntitiimiin yhteyttä Kokkolassa puh. 050 505 4005 tai Lempäälässä puh. 050 415 0330

 

Parasta on hyvä matka – talvellakin!

Monille matkailuajoneuvon käyttö liittyy tiettyihin vuodenaikoihin ja erityisesti aikoihin, jolloin tiet ovat sulat ja lämpötilat turvallisesti plussan puolella. Talveksi matkailuajoneuvo siirtyy talviteloille odottamaan päivien pitenemistä. Mutta ennenkuin uskollinen teiden vaeltaja niin tekee, niin pohditaan ihan hetki mistä kaikesta talvikaravaanari pääsee nauttimaan.

Talvimatkailu tarjoaa matkailuautoilijalle runsaasti rauhaa ja hiljaisuutta

Talvella on teillä yleensä rauhallisempaa jo pelkästään tieolosuhteiden vuoksi. Varsinkin jos pystyt matkaamaan sesonkien ulkopuolella, on teillä hyvinkin rauhallista. Myös karavaaniparkit ovat hiljaisempia. Tosin niiden kohdalla kannattaa etukäteen varmistaa, että toivotut kohteet ovat auki ja valmiita palvelemaan varsinkin pyhinä.

Loma-ja sesonkiaikoina talvikaravanaarit pääsevät nauttimaan siitä, ettei tarvitse murehtia hotelliyöpymisistä jos haluaa lähteä pienelle impromtu matkalle tai harrastamaan. Tosin kannattaa varmistaa, että sinulle on varmasti karavaanareille varatulta alueelta paikka odottamassa saapuessasi hiihtokeskukseen tai muuhun talviaktiviteettipaikkaan.

Erilainen joulu ja uusivuosi – Oletko koskaan viettänyt joulua matkailuautossa tai -vaunussa?

Matkailuajoneuvolla pääset valitsemaan kauniin paikan tai useammankin joulupäivien rauhasta nauttimiseen. Voit vaihtaa maisemaa vaikka päivittäin ja kokea erilaisia joulutunnelmia ympäri Suomea tai muuallakin. Tai ehkä haluat vain pääset pakoon kaikkea jouluhärdelliä ja vain rauhoittua hiljaisuudessa luonnon ympäröimänä.

Olisiko tänä jouluna vihdoinkin mahdollisuus vierailla sukulaisten ja ystävien luona, joita et ole koronan tai muusta syystä nähnyt pitkään aikaan? Vieraileminen matkailuautolla tai -vaunulla tekee niistä helpommin järjestettäviä, kun ei tarvitse ottaa mitään painetta yöpymisten suhteen.

Olisiko tämä joulu se jolloin vietetäänkin perheen kanssa yhteistä aikaa matkailuajoneuvossa seikkaillen, lautapelejä pelaten ja ehkä karaokea laulaen?

Uuden vuoden vastaanottaminen on aina jännittävää ja teemme siitä mielellämme mieleenpainuvan kokemuksen. Ellet erityisesti välitä ilotulituksista ja suurista juhlallisuuksista, pääset valitsemaan matkailuajoneuvoillen sen unohtumattoman paikan nauttia uuden vuoden alusta hiljaisen tähtitaivaan äärellä tai vaikkapa tunturimaisemissa. Sinulla on vapaus valita.

Etsitkö sopivaa matkailuautoa tai -vaunua talven ympärivuotisiin seikkailuihin? Nyt on paras hetki löytää unelmiesi matkailuajoneuvo – Katso valikoima tästä

Harrasta tai etäile – Matkailuauto tarjoaa joustavuutta arkeen

Karavaanarina sinä pääset vaihtamaan helposti erilaisista kohteista toiseen riippuen siitä mitä haluat tehdä. Onko kiinnostuksesi slalomissa, murtsikoinnissa, lumikenkäilyssä tai haluat vaikka päästä kunnon pulkkamäkeen nauttimaan vauhdista. Sinä valitset paikan missä niitä on hauskinta harrastaa.

Talviharrastamisen varusteet kulkeutuvat helposti matkassa matkailuajoneuvosi mukana. Vaikka sääolosuhteet eivät aina kaikkia kivoja asioita sallisikaan harrastaa, niin voit tekemiset valita joustavasti ihan päivittäin.

Jos rauhallinen etäily on se mitä kaipaat, niin suuntaa matkailuajoneuvosi sinne missä mieli lepää ja etäilystäkin tulee miellyttvä kokemus. Työnteko on monille monessa paikassa tapahtuvaa ja joustavaa. matkailuajoneuvosi on sinulle yksi etätyöpiste myös talvella.

Matkailuauto talvi
Matkailuautolla voit matkustaa ympärivuotisesti.

Muista nämä kolme asiaa

  1. Varmista keskeisten palvelujen aukioloajat aikomasi matkareitin varrella. Varsinkin joulun ja uuden vuoden aikaan on moni paikka kiinni tai rajatusti auki. Siksi on hyvä ennakoida riittävästi elintarvikkeita mikäli liikut alueella missä palveluita on harvemmassa ja rajatusti auki.
  2. Varaa matkaan talvivarusteita sekä itsellesi ja ajoneuvollesi. Talven kylmät säät ja lumiolosuhteet voivat yllättää niin tien päällä kuin kohteessakin. Tarkista, että kaikille matkaajille on riittävästi lämpimiä vaatteita ja jalkineita matkassa, myös lämmitysjärjestelmän häiriön varalta. Ajoneuvollesi olisi hyvä olla mukana ainakin autolapio, ikkunoiden puhdistukseen soveltuva jääskrapa ja harja.
  3. Jos kulku matkailuajoneuvoosi askarruttaa, niin varaa matkaan myös jäänsulatusainetta, jolla voit turvata turvallisen kulkemisen ajoneuvoosi.

Suomessa myytävät matkailuajoneuvot ovat suurimmaksi osaksi jo soveltuvia talvikäyttöön ja niissä on jo huomioita riittävä eristys, tehokas lämmistyjärjestelmä ja asianmukainen varustelu. Mikäli oman ajoneuvosi varustelu tai nykykunto askarruttaa, niin ota meihin yhteyttä, niin Caravanlandian tiimi auttaa sinua. Laita meille viesti tai soita 050 505 4005 meille. Talvikaravaanaus on hauskaa ja jännittävää, ja haluamme tehdä siitä sinulle mahtavan kokemuksen.

Ennenkuin lähdet matkaan, on aina viisautta tarkistaa sääolosuhteet vielä kerran ja ennakoida turvalliset olosuhteet matkallesi. Meidän mielestä Parasta on hyvä matka ja sen tärkeä osa on turvallinen perille pääsy!

Lue lisää:

 

Miksi ostaa matkailuajoneuvo – 5 syytä

Matkailuautoilun suosio kasvaa jatkuvasti. Karavaanarien joukko on viime vuosina monipuolistunut, kun matkailijoina on entistä enemmän myös lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. Verrattuna moniin muihin matkustusvaihtoehtoihin, matkailuautoilu tarjoaakin käyttäjälleen enemmän vapauden tunnetta kuin mikään muu matkustustapa. Tässä blogissa käymme läpi matkailuautoilun eri etuja ja sitä, miksi matkailuauto on vastuullisen matkailijan valinta.

Matkailuajoneuvo tarjoaa vapauden tunnetta ja kokonaisvaltaisia elämyksiä

Matkailuautojen määrä asukaslukuun nähden on Suomessa yksi Euroopan suurimpia. Osansa matkailuautoilun suosioon on tuonut myös korona-aika, mutta harrastuksen suosio oli kasvussa jo ennen pandemian alkua. Voisikin todeta, että aikatauluista ja oikeastaan kaikista rajoittavista tekijöistä vapaa matkailuautoilu on viimein vakiinnuttanut asemansa suomalaisten matkailukulttuurissa. Eikä ihme, sillä kotimaa ja koko Eurooppa tarjoaa tien päällä reissaavalle matkustajalle nähtävää ja elämyksiä koko rahan edestä.

1. Täydellinen liikkumisen vapaus

Matkailuautoilu tarjoaa käyttäjälleen vapauden tunteen, kun matkakohteita voi suunnitella myös tien päällä. Matkailijan ei tarvitse kiirehtiä hotellin sisäänkirjautumisten takia, ja jos kesken reissun iskee inspiraatio vierailla ekstemporena vaikkapa jossain Suomen lukuisista kansallispuistossa, on sekin mahdollista – ei muutakuin navigaattoriin uusi osoite ja kohti uusia elämyksiä. Tai jos alunperin suunniteltu kotimaanmatka ei täytä kaikkia odotuksia, niin esimerkiksi naapurimaat tarjoavat myös nähtävää ja koettavaa matkailuautolla liikkuvalle. Matkailuautolla reissatessa jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden kokea uusia asioita!

2. Etätyöt kulkevat mukana

Matkailuajoneuvo toimii myös oivana tien päällä kulkevana toimistona. Nykyaikaiset matkailuautot ovat varustelultaan todella monipuolisia ja niistä löytyykin pääsääntöisesti täysin samat toiminnot kuin kotoakin, joten pyörillä varustettu työhuone on yksi varteenotettava vaihtoehto. Ja jos ikkunasta avautuva metsämaisema ei inspiroi työntekoon, voi toimiston paikkaa halutessaan siirtää esimerkiksi meren äärelle tai urbaanin kaupunkimaiseman pariin.

Lisäksi matkailuautoa tai -vaunua voi hyödyntää etätyöpisteenä, jos kotona ei ole erillistä työhuonetta – näin matkailuajoneuvo tarjoaa ympärivuotista hyötyä myös kotipihassa.

Lyseo_TD_Harmony_Line_asuntoauto
Matkailuajoneuvosta löytyy mallista ja koosta riippuen niin keittiö, makuusoppi kuin pieni viihtyisä oleskelutila.

3. Matkailuajoneuvossa yhdistyy hotellihuone ja keittiö

Matkailuautot ja -vaunut kätkevät sisäänsä pienen kodin, josta löytyy matkailijalle kaikki tarpeellinen. Niistä löytyvät mallista ja koosta riippuen niin keittiö, makuusoppi kuin pieni viihtyisä oleskelutila pöytineen ja istuimineen. Matkailuajoneuvoissa majoitus kulkee näppärästi aina mukanasi, joten määränpäässä ei tarvitse tehdä valintaa hotellista tai muusta majapaikasta.

Eri kokoiset ja malliset matkailuajoneuvot tarjoavat matkailijan tarpeisiin sopivia keittiövaihtoehtoja niin tilavista kotikokin unelmista aina kompakteihin vaihtoehtoihin, joista löytyy kaikki välttämättömimmät tarvikkeet.

4. Aina voi vaihtaa maisemaa

Jos määränpää ei vastaa matkailijan odotuksia, niin matkailuauton voi aina suunnata kohti uutta kohdetta. Aina esimerkiksi matkakohteiden sivustojen kuvat eivät käy yksi yhteen todellisuuden kanssa tai kohde voi muuten yllättää matkailijan tavalla, joka ei miellytä. Matkailuajoneuvolla matkatessa onkin hyvä muistaa tämä ohjenuora – aina voi vaihtaa maisemaa.

Jos määränpää ei vastaa matkailijan odotuksia, niin aina voi vaihtaa maisemaa.

5. Tien päällä reissaavan hiilijalanjälki on pienempi

Yleinen keskustelu matkustamisen ilmastovaikutuksista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Monet ovatkin alkaneet kyseenalaistaa matkailutottumuksiaan ja kaipaavat tilalle ekologisempia vaihtoehtoja liikkua ja matkustaa. Paljon energiaa kuluttavien ja ympäristöä kuormittavien hotellien tilalle matkailuajoneuvo tarjoaakin matkaajalle vastuullisen vaihtoehdon matkustaa ja yöpyä. Lisäksi matkailuajoneuvolla reissaaminen on paljon ekologisempaa kuin lentoliikenne, joten vastuullisen reissaajan valinta onkin matkailuauto, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti lentämistä pienempi.

Lähde: https://www.sttinfo.fi/tiedote/vastuullinen-matkailu-nayttavasti-esilla-automatkailu-2020–tapahtumassa

Caravanlandian asiantunteva palvelu auttaa löytämään juuri sinulle sopivan matkailuajoneuvon Suomen ylivoimaisimmasta valikoimasta!

Lue lisää:

 

Caravanlandian ostopalvelu hakee ajoneuvosi suoraan kotiovelta asti

Matkailuajoneuvon myyminen Caravanlandialle on helppo ja nopea prosessi, joka säästää aikaa ja vaivaa. Avaimet käteen -ostopalvelu on asiakkaalle mutkaton tapa myydä oma ajoneuvonsa, koska Caravanlandia hoitaa asiakkaan puolesta kaiken. Ei ole väliä missä päin Suomea asiakas asuu – auto noudetaan kotiovelta asti, oli se sitten Inarissa tai Helsingissä ja oli talvi tai kesä.

Asuntoauton tai -vaunun myyminen voi monelle tulla ajankohtaiseksi näin syksyllä, kun ajoneuvon säilytystilaongelmat korostuvat kesäkauden päättyessä. Caravanlandian ostopalvelu toimii tästä huolimatta ympärivuotisesti, joten jos tulee tarve päästä eroon omasta asuntoautosta tai -vaunusta, on se mahdollista myydä vuoden jokaisena aikana.

Caravanlandian toimitusjohtajan ja ostoista vastaavan Antti Tokolan mukaan matkailuajoneuvon myyminen on tehty asiakkaalle todella helpoksi ja vaivattomaksi, kun kaupat syntyvät käden käänteessä etänä.

– Asiakas voi olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Puhelimessa käydään asia läpi ja kyselen häneltä  ajoneuvon tiedot, kilometrit, varusteet ja yleiskunnon pääpiirteittäin. Asiakas saa tarjouksen ajoneuvosta samantien. Kaupat lyödään lukkoon heti puhelimessa, mikä on helppo juttu myöskin asiakkaalle, Tokola kuvailee prosessia.

Puhelun yhteydessä sovitaan myös ajoneuvon hakupäivä, ja Caravanlandian työntekijä noutaa ajoneuvon sovittuna ajankohtana asiakkaan luota.  Ajoneuvo voidaan noutaa mistä päin Suomea mihin tahansa vuoden aikaan.

– Meillä on valmius vaihtaa tarvittaessa talvirenkaat alle ajoneuvoon mikäli keli sitä vaatii, Antti Tokola kertoo.

Caravanlandia huolehtii myös ajoneuvon mahdollisesta loppuvelasta

Caravanlandian työntekijän saavuttua paikan päälle hän tarkastaa ajoneuvon kunnon. Näin varmistetaan, että auto tai vaunu on siinä kunnossa missä sen on kerrottu olevan. Luonnollisesti tarkastetaan, että myyjällä on omistus- tai hallintasuhde ko. ajoneuvoon. Kun tarkastus on tehty, sovittu hinta maksetaan välittömästi asiakkaan tilille tai jos kyseessä on rahoituksella oleva ajoneuvo, maksetaan loppuvelka rahoitusyhtiöön ja loppuosa asiakkaalle.

Sen jälkeen kun auto on maksettu, niin asiakas luovuttaa Caravanlandialle Traficomin sivuilta saatavan varmennekoodin, jonka avulla ajoneuvo rekisteröidään yrityksen nimiin. Tämä sähköisesti tapahtuva omistajanmuutos on nopea ja helppo toimenpide sekä myyjälle ja ostajalle. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös niin sanottua perinteistä tapaa, jossa asiakas luovuttaa rekisteriotteen kakkososan Caravanlandialle, jonka kautta ajoneuvo rekisteröidään yritykselle.

– Caravanlandian työntekijät opastavat aina asiakasta paikan päällä, jos esimerkiksi tuntuu, että varmennekoodin ottaminen on hankalaa tai jokin muu asia askarruttaa. Kuljettajat kun kuitenkin ovat asiantuntijoita tässä koko prosessissa, Tokola muistuttaa.

 

Myyntiaika on otollinen käytetyille matkailujoneuvoille

Yleisesti ottaen matkailuauton ja -vaunun ostohintaan vaikuttaa se kuinka haluttu ja kysytty kyseinen malli on markkinoilla sekä yleiskunto ja ajomäärä.  Jos esimerkiksi matkailuauton sisällä sen asuinosassa on paljon käytön jälkiä, voi se laskea merkittävästi ajoneuvon hintaa. Lisäksi ajoneuvon kilometrit ja auton varustelu ovat asioita, jotka vaikuttavat siitä maksettavaan summaan.

Kysyntä käytetyistä matkailuautoista ja -vaunuista on kiihtynyt viimeisen vuoden aikana lisääntyneen kysynnän vuoksi. Valtaosa Caravanlandiankin myydyistä ajoneuvoista ovat käytettyjä, joko suoraan asiakkailta ostettuja tai vaihdossa tulleita.

– Tällä hetkellä asiakkaan on hyvä aika myydä ajoneuvoja eteenpäin, koska hinnat ovat viimeisen parin vuoden sisään nousseet, joten myyntiaika on nyt erittäin otollinen asiakkaalle, Tokola lisää.

Lue lisää:

Retkeilyauto on miellyttävä kumppani golfturnauksissa

Retkeilyauto tuo vaivattomuutta kisamatkoihin. Oli laji mikä tahansa, retkeilyauton tarjoamat mahdollisuudet antavat lisää ulottuvuutta harrastukseen. Vaasan Golfin Erika Kilpeläinen edustaa Suomen nuorten naisten golfkärkeä. Kilpeläisen kisamatkat taittuvat kätevästi retkeilyautolla.

Retkeilyauto on aktiivisen liikkujan valinta

Erilaiset matkailuautot ovat käytännöllisiä kulkupelejä omatoimimatkailijoille sekä harrastusten vuoksi paljon liikkuville. Kooltaan suhteellisen pieni ja ketterä retkeilyauto sopii erityisen hyvin pienelle matkaseurueelle, joka liikkuu runsaasti eikä ankkuroida koko kesäksi samaan paikkaan. Haastattelimme meiltä Caravanlandiasta retkeilyauton ostanutta Maria Murtomäkeä, joka reissaa tyttärensä, golfaaja Erika Kilpeläisen kanssa kisamatkoilla pitkin Suomea.

– Retkeilyauto yhdistää samaan pakettiin auton, majoituksen ja ruokailun, kiteyttää Maria Murtomäki retkeilyauton suurimpia etuja. Tyttäremme Erika kiertää Golfin Finnish Tourilla, jonka kilpailuja järjestetään pääasiassa Etelä-Suomessa. Erika edustaa kisoissa Vaasan Golfia. Matkat kisapaikoille ovat pitkät ja kilpailut kestävät useamman päivän. Retkeilyauto on helppo ajaa eri golfkentille ja mukaan mahtuu kaikki tarvittavat varusteet. Bonuksena on, että kisapaikalla pystyy olemaan valmiina koko ajan, kun ei tarvitse tuhlata aikaa ruokapaikkojen etsimiseen, Murtomäki summaa.

Campeo rekteilyauto
Retkeilyautojen suosio on ollut hurjassa kasvussa

Retkeilyautot ovat tilaihmeitä

Eri matkailuajoneuvojen tavaratilojen koko sekä matkaajan tarpeet vaihtelevat hyvin paljon. Kun valitsee itselleen sopivaa matkailuautoa, onkin tärkeää hahmottaa, millaista tavaramäärää aikoo kuljettaa mukanaan. Järjestelmällinen pakkaaja saa mahtumaan kattavan määrän tarvikkeita mukaan myös ketterään retkeilyautoon.

– Yksi parhaimpia asioita retkeilyautolla matkatessa onkin se, että kaiken tarvittavan voi ottaa mukaansa, iloitsee Murtomäki.

Monikäyttöinen retkeilyauto sopii reissun päällä myös käyttöautoksi. Retkeilyautolla liikkuminen on helppoa ja sen ajaminen kaupungissa on näppärämpää kuin massiivisen matkailuauton. Hyvin varusteltu retkeilyauto tarjoaa mukavan tavan matkustaa ja se tuo vapautta ajankäyttöön myös kisamatkoilla.

– Retkeilyautolla kilpailupaikalle voi saapua jo aiemmin. Golfkentillä näkee muitakin, jotka ovat varustautuneet useamman päivän kilpailuun vuokraamalla asuntoauton tai -vaunun. Osa on päätynyt ostamaan oman matkailuajoneuvon, kertoo Murtomäki ja jatkaa:

– Olemme saaneet hyviä vinkkejä golfaavilta karavaanareilta. Itsellämme oli jonkin verran aikaisempaa kokemusta vuokratuilla asuntoautoilla tehdyistä lomamatkoista sekä Pohjoismaissa että Euroopassa. Tykästyimme matkoillamme siihen, miten helppoa reissaaminen oli perheen kanssa. Liikkuminen, ruokailu ja muut lapsiperheen tarpeet hoituivat sujuvasti ja toivat rentoutta matkantekoon. Nyt sama helppous on siirtynyt kisamatkoihin.

Hymer retkeilyauto
Retkeilyauto on ketterä myös kaupungissa

Vinkkejä retkeilyauton hankintaan

Kun suunnitelmissa on matkailuajoneuvon hankinta, edessä on paljon pohdittavaa sekä auton ominaisuuksiin että sen käyttötarkoituksiin liittyen. Päätös ei aina synny helposti, tietää Murtomäki.

– Retkeilyauto ei ollut meille se ensimmäinen ja ainut vaihtoehto. Olimme jo vuosia haaveilleet ja katselleet erilaisia matkailuajoneuvoja. On tärkeää valita auto juuri omiin tarpeisiin. Kannattaa vertailla, kokeilla erilaisia malleja ja kysellä paljon, Murtomäki vinkkaa.

Retkeilyautojen suosio on selvässä kasvussa ja korona-aika vauhditti päätöksentekoa myös Maria Murtomäen perheessä. Heistä tuli viime vuonna retkeilyauton omistajia. Pohdinnan ja käytännön kokemusten jälkeen valinta on osoittautunut järkeväksi.

Retkeilyautosta voi muokata omanlaisensa lisävarusteilla, aivan kuten mistä tahansa matkailuajoneuvosta. Murtomäellä on tästä positiivisia kokemuksia:

– Asensimme autoon aurinkopaneelin ja toisen sisätila-akun. Viime kilpailumatkalla testasimme, miten pärjäämme ilman erillistä sähköpaikkaa kolme vuorokautta. Leiriytyessä kun ei ole aina mahdollista saada sähköä. Auringon voimalla akut latautuivat loistavasti. Kokeilu onnistui siis hyvin ja lisävarusteluratkaisu osoittautui kohdallamme todella onnistuneeksi. Pääosa reissuistamme liittyy golfiin, joten auto on käytössä keväästä syksyyn. Viime talven retkeilyautomme oli suojassa katoksen alla, joten meillä ei ole vielä kokemusta talvikäytöstä.

golfjuniori retkeilyauto
Erika Kilpeläiselle retkeilyauto on nappivalinta kisapaikkojen välillä liikkumiseen ja majoitukseen

Caravanlandia – paikallista palvelua ja helppoutta

Caravanlandia oli Murtomäelle paikallinen yritys, joten siellä asioiminen oli helppoa. Hyvän asiakaspalvelun avulla ostopäätös syntyi, vaikka oikeanlaisen auton valinta tuntuikin ensin haastavalta.

– Olimme aikaisemmin vuokranneet asuntoauton lomamatkallemme Caravanlandiasta, joten heidän puoleensa kääntyminen tuntui luontevalta myös omaa autoa etsiessämme, Murtomäki perustelee. Perehdyimme Caravanlandian verkkosivujen käytettyjen mallien valikoimaan, ja tämän perusteella kävimme paikan päällä tutustumassa tiettyihin autoihin.

– Oikeanlaista ajoneuvoa ei tuntunut löytyvän, joten vähitellen laajensimme etsintää myös uudempiin autoihin, Murtomäki jatkaa. Samalla pohdimme vielä kertaalleen auton ja sen ominaisuuksien tarpeet juuri meidän näkökulmastamme. Lopulta autoksemme valikoitui esittelymallina ollut retkeilyauto. Valintaprosessiin kannatti käyttää aikaa ja miettiä tarpeet huolellisesti. Olemme olleet todella tyytyväisiä “golfautoomme”, päättää Murtomäki.

Lue lisää:

Kari Vainarin matkassa – Karavaanarin kymmenen käskyä

Caravantieteiden dosentti Kari Vainari, c.t.d, on kasannut kaikkien karavaanarien iloksi ja opastukseksi kymmenen käskyn kokoelman, jonka avulla pääsee mukavasti alkuun karavaanariharrastuksessa. Kokeneemmat karavaanarit voivat myös näiden kymmenen käskyn avulla tarkastella suhtautumistaan rakkaaseen harrastukseensa. Dosentti haluaa myös huomauttaa, ettei kaikkia käskyjä kannata noudattaa ihan kirjaimellisesti, vaan niitä on hyvä soveltaa pienen harkinnan mukaan sopivasti oman elämänsä karavaanimatkailuun.

1. Sinä olet karavaanari ja matkailu on harrastuksesi

Karavaanimatkailu on ehdottomasti yksi parhaimmista ja hauskimmista harrastuksista. Sen lisäksi, että tapaat sen avulla uusia ihmisiä, koet erilaisia elämää rikastuttavia kokemuksia ja näet vaihtuvia maisemia eri maissa, voit vapaasti yhdistää karavaanimatkailun lähes mihin tahansa toiseen harrastukseen. Karavaanimatkaillessa voit vaikkapa vaellella luonnossa, urheilla, valokuvata, liikkua koiraharrastuksissa tai esimerkiksi vaikkapa mököttää yksin puskaparkissa suon reunalla, jos sinusta siltä tuntuu. Vain mielikuvituksesi on rajana. Ja tietysti lompakko. Karavaanimatkailu ei nimittäin välttämättä ole se kaikista halvin harrastus, mutta toisaalta elämän parhaille asioille on yleensä turhaa laittaa hintalappua.

2. Muista tervehtiä toista karavaanaria

Mikään ei riemastuta tien päällä liikkuvaa karavaanaria niin paljon kuin vastaantulevasta matkailuajoneuvosta reippaasti singahtavan käsitervehdyksen näkeminen. Jos kuitenkin vastaantuleva harrastetoveri ei jostain syystä nostakaan kättänsä yhteenkuuluvaisuuden merkiksi, niin yritä olla vihastumatta tästä hänelle. Voihan hyvinkin olla, että kartturin paikalla istuva puoliso antoi juuri ratkaisevalla hetkellä kuljettajalle elintärkeitä ajo-ohjeita tai takapenkillä istuvalla perheen kuopuksella lurahti löysät housuun, joten kuljettajan keskittymiskyky kädenheilutteluun pääsi hetkellisesti herpaantumaan moisten pienten häiriötekijöiden ansiosta.

3. Opeta muillekin kiireetön elämänfilosofia

Mihinpä sitä karavaanarilla olisi lomalla kiirettä? Taaksesi voi alkaa vähitellen kertymään jonoa, mutta jos kerran sinulla ei ole kiire mihinkään, niin eipä tarvitse olla muillakaan. Jos takaasi kuikkivat peijoonit meinaavat vielä mennä ohitse seuraavan ohituskaistan kohdalla, niin ainahan voit ottaa siinä kohti pienet leikkimieliset kiihdytyskisat. Näin saat helposti opetettua muillekin autoilijoille karavaanarien kiireetöntä elämänasennetta ja muutkin oppivat ajelemaan turhia hötkyilemättä. Halutessasi voit vielä liimata tarran matkailuajoneuvosi perään, josta takanasi köröttelevät voivat ilokseen lukea jonkun hauskan sutkautuksen, kuten esimerkiksi: ”Olen hidas, mutta edelläsi” tai ”Karavaanari – aina tiellä”.

4. Älä turhaan himoitse lähimmäisesi matkailuajoneuvoa, puolisoa tai sisäfilettä

Kesä on kauneimmillaan, aurinko paistaa täydeltä terältä ja olet juuri saapunut leirintäalueelle, laittanut leirin pystyyn ja makkarat grilliin tirisemään. Nautiskelet kaikessa rauhassa markiisin varjossa ensimmäistä oluttasi ja sitten viereiselle tontille saapuu joku nousukaskaravaanari uutuuttaan kiiltävällä telivehkeellään uuden itseään puolta nuoremman puolisonsa kanssa. Kesäidyllisi häiriintyy pahasti viimeistään siinä vaiheessa, kun elvistelijä ruuvaa punaviinipullon auki, kilistelee kiiltävillä kristallilaseilla nuoren matkaseuralaisensa kanssa ja alkaa grillaamaan herkullisen näköistä sisäfilettä.
Rauhoita kuitenkin mielesi ja koita kestää. Halutessasi voit toki palauttaa elvistelijän takaisin maanpinnalle huomauttamalla hänelle sopivassa tilanteessa, että sinä sentään liikut omalla, kokonaan maksetulla vehkeelläsi sen sijaan, että pröystäilisit rahoituslaitoksen omistamalla velkavankkurilla. Voit myös mainita, että oma kymmeniä vuosia mukana kulkenut ja hyvin koulutettu puolisosi vastaa helposti vähintäänkin kahta-kolmea nuorempaa matkaseuralaista muutenkin kuin pelkästään ulkomitoiltaan. Aivan suoraan ei toki kannata sännätä naapurin grillin luo laukomaan yllä kuvatun kaltaisia totuuksia, vaan esimerkiksi leirintäalueen yleinen saunavuoro on varsin suotuisa paikka tämän kaltaisille kalustovertailuille.

Käytetty Matkailuauto Caravanlandia
Suomen monipuolisin valikoima matkailuautoja ja asuntovaunuja – Tervetuloa!

5. Pidä huoli turvaväleistä

Leirintäalueille majoittuessasi älä päästä ketään tai mitään neljää metriä lähemmäksi matkailuajoneuvoasi. Turvaetäisyyden ylläpitäminen on sitä tärkeämpää, mitä etelämpänä Euroopassa matkailet. Meitä skandinaaveja huomattavasti tiiviimpään elämänmenoon tottuneet keski- ja eteläeurooppalaiset kun tuppaavat väkiselläkin pystyttämään telttansa tai ajamaan asuntovaununsa aivan tappituntumalle. Turhat tunkeilijat voit toki karkoittaa kätevästi ottamalla matkoillesi mukaan noin 50 kiloisen vartiointitehtäviin koulutetun taistelukoiran ja jättämällä sen yöksi murisemaan matkakotisi ulkopuolelle. Jos perheessäsi on koira-allergiaa, niin huonosti ruokittu ja sopivan kiukkuiseksi ärsytetty puolisokin saattaa toki ajaa saman asian.

6. Muista tyhjentää vessa ajoissa

Kemiallisen vessan tyhjennys ei ole yleensä karavaanarien mielipuuhaa. Jos vessa on kuitenkin jo valmiiksi lähes täynnä illalla ennen nukkumaan menoa, niin se kannattaa käydä tyhjentämässä hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Mikään ei nimittäin ole niin epämiellyttävää puuhaa, kuin lähteä kesken unien tyhjentämään yön pimeyteen vessan säiliötä pelkän taskulampun valossa. Jos ja kun kuitenkin unohdat tyhjentää säiliön valoisan aikana, niin varustaudu yötyöhön vähintäänkin hengityssuojalla, suojahanskoilla ja kumisaappailla, sillä tähän, kuten moneenkin muuhun touhuun karavaanarihommissa pätee sanonta: ”Roiskuuhan se, kun rapataan”.

7. Muista pyhittää lepopäivä

Karavaanireissuilla päivämatkat saattavat monesti venyä pitkiksi sekä ajallisesti että ajettujen kilometrien osalta. Niinpä välillä on hyvä pysähtyä ja pyhittää muutama päivä lepäämiseen sekä voimien keräämiseen. Mikään ei tuhoa rentoa lomafiilistä ja matkailunautintoa niin tehokkaasti kuin keskenään väsyneinä tappelevat tenavat, kiukkuisena mököttävä puoliso ja umpiväsynyt, silmät ristissä tietä tuijottava kuljettaja. Yhdenkin päivän lepäämisen jälkeen matkan tekeminen maistuu taas paljon paremmalta ja koko matkaseurue jaksaa jälleen katsella ohivilistäviä maisemia auringonkukkien kultaamien karavaanarilasien läpi aivan uudella innolla.

8. Kuuntele aina reittiohjeita

Riippumatta siitä onko käytössäsi satelliittipaikannukseen perustuva nykyaikainen navigaattori vai vieressäsi istuva, vanhaa lähes puhkikulunutta karttaa tavaava kartanlukija, kannattaa sinun silti aina kuunnella sieltä kuuluvia reittiohjeita. Kuljettajan tehtävänä on aina toki soveltaa kuulemiaan ohjeita siten, ettei joudu ajamaan esim. yksisuuntaista katua väärään suuntaan tai nostelemaan kadun yllä roikkuvia pyykkejä sivuikkunoista ajettuaan ohjeiden vastaisesti täysin sopimattomalle reitille.

9. Laske tukijalat alas

Matkailuajoneuvojen tukijalat on tehty käyttöä varten. Tukijalkojen ansiosta liedellä kiehuva täysi pottukattila ei pääse loiskumaan yli, vaikka joku liikkuukin autossa tai vaunussa ruoanlaiton aikana. Tukijalkojen ansiosta leirintäalueen muiden majoittujien on myös mahdotonta arvailla johtuuko matkakotisi antennin rytmikäs heiluminen puolison aerobic-jumpasta vai kuumasta lemmenhetkestä makuuosastossa. Tukijalat kannattaa toki muistaa nostaa myös takaisin ylös ennen liikkeelle lähtemistä, sillä useimmat leirintäalueet eivät erityisesti arvosta kynnöspeltoa, jonka alasjääneet tukijalat alueelta poistuessa aiheuttavat.

10. Lopeta karaoken laulaminen ajoissa

Karaokeharrastus on todella suosittua karavaanarien keskuudessa. Laulamaan pääsee mm. monien leirintäalueiden ravintoloissa. Ovatpa jotkut innokkaimmat hankkineet jopa omat karaokelaitteet matkailuajoneuvoihinsa. Mutta vaikka laulatkin omasta mielestäsi tosi upealla äänellä ja hyvin taidokkaasti kaikkia kappaleita, niin yritä ottaa silti toisetkin ihmiset huomioon. Saman illan aikana kolmatta kertaa hoilattu ”Kotiviini” alkaa aika nopeasti etikoitumaan, joten sinun kannattaa miettiä taputtavatko kuuntelijat kädet punaisina esityksellesi vai ainoastaan sen takia, että toivoisivat sen loppuvan nopeasti. Joka tapauksessa laulaminen on viisainta lopettaa viimeistään silloin, kun leirintäalueella alkaa järjestyssääntöjen mukainen hiljaisuus.

Näiden kymmenen käskyn pohjalta dosentti toivottaa kaikille karavaanareille iloisia matkakilometrejä ja turvallista matkaa!

Kari Vainari
Caravantieteiden dosentti, c.t.d