Kutkuttavaa suunnittelua

Kutkuttavaa suunnittelua, rentoa matkaamista

 

No niin, arki on taas saapunut töiden ja muiden menojen kera, ja se on itse asiassa ihan mukavaa. Syksyssä on aina uuden alun tuntua ja se tuo arkeen usein pienen ryhtiliikkeen – se saattaa pitkän kesäloman jälkeen olla ihan tarpeen.

Aika nopeasti käy kuitenkin niin, että sormet ryhtyvät kuin vahingossa hapuilemaan hakukoneiden hakukenttiin sanoja kuten ”parhaat kaupunkikohteet”, ”lämpimät matkakohteet lokakuussa” ja ”turvallinen kaukokohde”. Orastava matkakuume kutittelee mahanpohjassa ja tuo samalla mukanaan jaksamista pimeneviin syyspäiviin ja -iltoihin. Suunnitteleminen on yksi matkailun parhaita puolia. Silloin saa mielikuvitus ja seikkailumieli lentää yhtä aikaa.

Viime aikaiset maailman käänteet ja niiden mukanaan tuoma epävarmuus saattavat aiheuttaa matkaa suunnitteleville harmaita hiuksia. Mielessä saattaa pyöriä monenlaisia kysymyksiä: Entä jos sairastumme juuri kun olimme suunnitelleet lähtevämme? Entä jos matkakohde ei olekaan lokakuussa enää turvallinen? Uskallammeko ostaa matkan, jos emme jostain syystä pääsekään lähtemään?

Lennot ja majoitukset maksavat yleisesti ottaen melko paljon, ja ovat monelle matkaajalle suuri panostus. Pitkään säästettyjen rahojen ei toivoisi lentävän kuin tuhka tuuleen sairastumisen tai muiden vastoinkäymisten myötä.

Mutta mitä jos ette ostaisikaan lentolippuja, ette varaisi kalliita majoituksia ettekä näiden myötä hakkaisi matkan aikatauluja kiveen? Entä jos lähtisitte matkaan juuri silloin kun haluatte, kun olette terveitä, ja kun tilanne maailmalla näyttää turvalliselta?

Tämähän onnistuu tietenkin oman matkailuajoneuvon avulla. Suunnitelmia voi tehdä, kohteita voi tutkia ennakkoon, yöpymispaikkoja voi etsiä ja laukutkin voi pakata. Lähdön ajankohdalla ei kuitenkaan ole väliä, voitte painaa kaasua viikolla 36 tai 41, tai vaikka vasta ensi keväänä, jos siltä tuntuu. Ei paineita, ei stressiä, eikä pakkoa.

Mihin sitä sitten lähtisi? Kalastamaan Pohjois-Norjaan? Kulttuurikohteita kiertämään Keski-Eurooppaan? Sienestämään ja marjastamaan erämaahan? Shoppailemaan? Luontoretkeilemään? Sukuloimaan? Mahdollisuuksia löytyy kaikille!

Sopivan menopelin löydät tutusta osoitteesta: https://caravanlandia.fi/ajoneuvohaku/ : Mikäli haluat kysyä ajoneuvoista ja niiden valinnasta lisää, niin ota meidän ystävälliseen Caravanlandian myyntitiimiin yhteyttä Kokkolassa puh. 050 505 4005 tai Lempäälässä puh. 050 415 0330

 

Parasta on hyvä matka – talvellakin!

Monille matkailuajoneuvon käyttö liittyy tiettyihin vuodenaikoihin ja erityisesti aikoihin, jolloin tiet ovat sulat ja lämpötilat turvallisesti plussan puolella. Talveksi matkailuajoneuvo siirtyy talviteloille odottamaan päivien pitenemistä. Mutta ennenkuin uskollinen teiden vaeltaja niin tekee, niin pohditaan ihan hetki mistä kaikesta talvikaravaanari pääsee nauttimaan.

Talvimatkailu tarjoaa matkailuautoilijalle runsaasti rauhaa ja hiljaisuutta

Talvella on teillä yleensä rauhallisempaa jo pelkästään tieolosuhteiden vuoksi. Varsinkin jos pystyt matkaamaan sesonkien ulkopuolella, on teillä hyvinkin rauhallista. Myös karavaaniparkit ovat hiljaisempia. Tosin niiden kohdalla kannattaa etukäteen varmistaa, että toivotut kohteet ovat auki ja valmiita palvelemaan varsinkin pyhinä.

Loma-ja sesonkiaikoina talvikaravanaarit pääsevät nauttimaan siitä, ettei tarvitse murehtia hotelliyöpymisistä jos haluaa lähteä pienelle impromtu matkalle tai harrastamaan. Tosin kannattaa varmistaa, että sinulle on varmasti karavaanareille varatulta alueelta paikka odottamassa saapuessasi hiihtokeskukseen tai muuhun talviaktiviteettipaikkaan.

Erilainen joulu ja uusivuosi – Oletko koskaan viettänyt joulua matkailuautossa tai -vaunussa?

Matkailuajoneuvolla pääset valitsemaan kauniin paikan tai useammankin joulupäivien rauhasta nauttimiseen. Voit vaihtaa maisemaa vaikka päivittäin ja kokea erilaisia joulutunnelmia ympäri Suomea tai muuallakin. Tai ehkä haluat vain pääset pakoon kaikkea jouluhärdelliä ja vain rauhoittua hiljaisuudessa luonnon ympäröimänä.

Olisiko tänä jouluna vihdoinkin mahdollisuus vierailla sukulaisten ja ystävien luona, joita et ole koronan tai muusta syystä nähnyt pitkään aikaan? Vieraileminen matkailuautolla tai -vaunulla tekee niistä helpommin järjestettäviä, kun ei tarvitse ottaa mitään painetta yöpymisten suhteen.

Olisiko tämä joulu se jolloin vietetäänkin perheen kanssa yhteistä aikaa matkailuajoneuvossa seikkaillen, lautapelejä pelaten ja ehkä karaokea laulaen?

Uuden vuoden vastaanottaminen on aina jännittävää ja teemme siitä mielellämme mieleenpainuvan kokemuksen. Ellet erityisesti välitä ilotulituksista ja suurista juhlallisuuksista, pääset valitsemaan matkailuajoneuvoillen sen unohtumattoman paikan nauttia uuden vuoden alusta hiljaisen tähtitaivaan äärellä tai vaikkapa tunturimaisemissa. Sinulla on vapaus valita.

Etsitkö sopivaa matkailuautoa tai -vaunua talven ympärivuotisiin seikkailuihin? Nyt on paras hetki löytää unelmiesi matkailuajoneuvo – Katso valikoima tästä

Harrasta tai etäile – Matkailuauto tarjoaa joustavuutta arkeen

Karavaanarina sinä pääset vaihtamaan helposti erilaisista kohteista toiseen riippuen siitä mitä haluat tehdä. Onko kiinnostuksesi slalomissa, murtsikoinnissa, lumikenkäilyssä tai haluat vaikka päästä kunnon pulkkamäkeen nauttimaan vauhdista. Sinä valitset paikan missä niitä on hauskinta harrastaa.

Talviharrastamisen varusteet kulkeutuvat helposti matkassa matkailuajoneuvosi mukana. Vaikka sääolosuhteet eivät aina kaikkia kivoja asioita sallisikaan harrastaa, niin voit tekemiset valita joustavasti ihan päivittäin.

Jos rauhallinen etäily on se mitä kaipaat, niin suuntaa matkailuajoneuvosi sinne missä mieli lepää ja etäilystäkin tulee miellyttvä kokemus. Työnteko on monille monessa paikassa tapahtuvaa ja joustavaa. matkailuajoneuvosi on sinulle yksi etätyöpiste myös talvella.

Matkailuauto talvi
Matkailuautolla voit matkustaa ympärivuotisesti.

Muista nämä kolme asiaa

  1. Varmista keskeisten palvelujen aukioloajat aikomasi matkareitin varrella. Varsinkin joulun ja uuden vuoden aikaan on moni paikka kiinni tai rajatusti auki. Siksi on hyvä ennakoida riittävästi elintarvikkeita mikäli liikut alueella missä palveluita on harvemmassa ja rajatusti auki.
  2. Varaa matkaan talvivarusteita sekä itsellesi ja ajoneuvollesi. Talven kylmät säät ja lumiolosuhteet voivat yllättää niin tien päällä kuin kohteessakin. Tarkista, että kaikille matkaajille on riittävästi lämpimiä vaatteita ja jalkineita matkassa, myös lämmitysjärjestelmän häiriön varalta. Ajoneuvollesi olisi hyvä olla mukana ainakin autolapio, ikkunoiden puhdistukseen soveltuva jääskrapa ja harja.
  3. Jos kulku matkailuajoneuvoosi askarruttaa, niin varaa matkaan myös jäänsulatusainetta, jolla voit turvata turvallisen kulkemisen ajoneuvoosi.

Suomessa myytävät matkailuajoneuvot ovat suurimmaksi osaksi jo soveltuvia talvikäyttöön ja niissä on jo huomioita riittävä eristys, tehokas lämmistyjärjestelmä ja asianmukainen varustelu. Mikäli oman ajoneuvosi varustelu tai nykykunto askarruttaa, niin ota meihin yhteyttä, niin Caravanlandian tiimi auttaa sinua. Laita meille viesti tai soita 050 505 4005 meille. Talvikaravaanaus on hauskaa ja jännittävää, ja haluamme tehdä siitä sinulle mahtavan kokemuksen.

Ennenkuin lähdet matkaan, on aina viisautta tarkistaa sääolosuhteet vielä kerran ja ennakoida turvalliset olosuhteet matkallesi. Meidän mielestä Parasta on hyvä matka ja sen tärkeä osa on turvallinen perille pääsy!

Lue lisää:

 

Matkailuauton ammattimainen huolto on ennakointia ja ikävien yllätysten minimoimista

Caravanlandian kokenut asentajaryhmä palvelee matkailuauton ja -vaunun omistajia kaikissa ajoneuvoihin liittyvissä huolto- ja korjausasioissa. Huoltotiimimme alan rautaiset ammattilaiset vastaavat siitä, että matkailuautosi toimii vuodenajasta riippumatta – eikä ikävät yllätykset yllätä tien päällä.

Näin syksyn tullen moni matkailuauton omistaja poistaa autonsa liikennekäytöstä. Vuodenaikana syksy onkin oiva ajankohta huollattaa oma matkailuautonsa, koska talven jälkeen on sitten helppoa avata sesonki, kun ajoneuvossa on kaikki jo valmiiksi kunnossa.

– Oma matkailuauto olisi hyvä huollattaa ennen talvisäilöön laittoa. Tämä helpottaa huomattavasti ajoneuvon käyttöönottoa keväällä, kun tarvitsee huolehtia vain siitä, että tankissa on riittävästi bensaa, kertoo Caravanlandian huoltopäällikkö Esa Karppinen.

Säännöllisellä ja ammattilaisen tekemällä matkailuauton huollolla varmistetaan se, että ajoneuvolla on turvallista matkustaa – oli vuodenaika mikä hyvänsä. Kun ajoneuvon huoltamisesta vastaa ammattilainen, turvataan se, että auton peruskunto ja luotettavuus pysyy mahdollisimman hyvällä tasolla. Lisäksi näin huoltotoimenpiteet vastaavat huollettavan auton huolto-ohjelmaa ja työ tehdään niin, kuten auton valmistaja on sen alunperin suunnitellut.

– Huolto-ohjelman mukaisesti tehty huolto on ennakointia, jolla minimoidaan ikävät yllätykset tien päällä. Koska jos reissun päällä tapahtuu jokin vahinko, menevät matkasuunnitelmat uusiksi ja tällöin korjaaminen on monesti kalliimpaa, muistuttaa Caravanlandian asentaja Aleksi Niemi-Korpi.

Matkailuauto Caravanlandia Huoltopalvelu
Ammattimaisella matkailuauton huollolla varmistetaan ajoneuvon turvallinen käyttö.

Luvanvaraiset toimenpiteet on syytä jättää ammattilaisen hoidettavaksi

Samalla tavalla kuin omakotitalon huoltamisessa, niin matkailuautossa on paljon asioita, joita omistaja voi itse tehdä – jos on tarpeeksi tietoa ja taitoa. Matkailuautossa on kuitenkin paljon mm. kaasu- ja sähköhuoltoja, jotka varsinkin on syytä jättää ammattilaisen ja luvanvaraisen toimijan hoidettavaksi. Lisäksi usein kotikonstein hoidetut huollot eivät tietotaidon puutteen vuoksi kata kaikkia osa-alueita, jotka olisi syytä huoltaa säännöllisesti.

– Itse tehty huolto sisältää valitettavan usein pelkän öljyjen vaihdon. Todellisuudessa ajoneuvon suodattimet ja jarrunesteet tulee vaihtaa säännöllisesti sekä huolehtia siitä, että alustapuolen kulutusosat ovat kunnossa. Ilmastointilaitteiden huollosta puhumattakaan, korostaa Niemi-Korpi.

Yleisimmät syyt huollon tarpeille on usein matkailuautoilijan arkeen liittyvien asioiden, kuten jääkaappiin ja auton vesijärjestelmään liittyvät huoltotoimenpiteet.

– Viime kesän kovat helteet muistuttivat, kuinka tärkeä matkailuautoilijalle on toimiva jääkaappi. Vesijärjestelmä taas tulee tyhjentää talvisäilöön laiton yhteydessä oikein. Väärin tyhjennetyt putket kun saattavat talven aikana jäätyä ja mennä rikki, muistuttaa Karppinen.

Hyvin huolletulle matkailuautolle on helpompi löytää ostaja

Ammattimainen matkailuauton huoltaminen on ennen kaikkea ennakointia ja tien päällä sattuvien ikävien yllätysten minimoimista. Sillä vältetään myös ikävät yllätykset myyntitilanteessa, koska huollon jälkeen omistaja tietää ja tuntee myytävän autonsa läpikotaisin. Hyvin huollettu matkailuauto tai -vaunu on helpompi myydä ja on halutumpi, koska se herättää luottamusta. Tällöin myös jälleenmyyntiarvo on parempi.

– Myytävän matkailuauton huoltaminen helpottaa myyntitilannetta. Silloin kaupat eivät jää myöskään siitä kiinni, etteikö ajoneuvoa olisi huollettu oikein. Pahimmassa tapauksessa huolto saattaa mennä useamman viikon päähän – ja auto tai vaunu myymättä, koska sitä ei ole ajoissa huollettu, huomauttaa Karppinen.

– Välillä on siis hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, koska kaikkea ei kannata eikä oikeastaan tarvitsekaan osata itse korjata, lisää Niemi-Korpi.

Huolto-ohjelmaa noudattava huolto tarjoaa asiakkaalle mahdollisimman hyvän kokemuksen omasta autostaan. Kun matkailuauto on huollettu ammattimaisesti, voi omistaja nauttia sen käytöstä ja itse matkailusta, eli toisin sanoen keskittyä olennaiseen – ja myyntitilanteessa hänellä on paremmat lähtökohdat löytää ajoneuvolle uusi omistaja.

Caravanlandian huoltopalvelu on monimerkkikorjaamo, jossa voit huoltaa ja korjauttaa kaikenmerkkiset matkailuajoneuvot. Yhteistyömme suurimpien laitevalmistajien sekä maahantuojien kanssa varmistaa, että käytettävissä on alan uusimmat huoltotiedotteet.

Jos sinulla on tarve matkailuauton huollolle tai korjaukselle, tutustu huoltopalveluumme tarkemmin täällä

Tee nämä toimenpiteet syksyllä ennen pakkasten tuloa:

  • Tyhjennä raikasvesisäiliö.
  • Tyhjennä harmaavesisäiliö.
  • Tyhjennä lämminvesivaraaja.
  • Puhalla vesihanat tyhjäksi.
  • Tyhjennä ylimääräiset tavarat pois.
  • Älä jätä ruokatarvikkeita sisälle.
  • Lataa akut täyteen.

Lue lisää:

 

Miksi ostaa matkailuajoneuvo – 5 syytä

Matkailuautoilun suosio kasvaa jatkuvasti. Karavaanarien joukko on viime vuosina monipuolistunut, kun matkailijoina on entistä enemmän myös lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. Verrattuna moniin muihin matkustusvaihtoehtoihin, matkailuautoilu tarjoaakin käyttäjälleen enemmän vapauden tunnetta kuin mikään muu matkustustapa. Tässä blogissa käymme läpi matkailuautoilun eri etuja ja sitä, miksi matkailuauto on vastuullisen matkailijan valinta.

Matkailuajoneuvo tarjoaa vapauden tunnetta ja kokonaisvaltaisia elämyksiä

Matkailuautojen määrä asukaslukuun nähden on Suomessa yksi Euroopan suurimpia. Osansa matkailuautoilun suosioon on tuonut myös korona-aika, mutta harrastuksen suosio oli kasvussa jo ennen pandemian alkua. Voisikin todeta, että aikatauluista ja oikeastaan kaikista rajoittavista tekijöistä vapaa matkailuautoilu on viimein vakiinnuttanut asemansa suomalaisten matkailukulttuurissa. Eikä ihme, sillä kotimaa ja koko Eurooppa tarjoaa tien päällä reissaavalle matkustajalle nähtävää ja elämyksiä koko rahan edestä.

1. Täydellinen liikkumisen vapaus

Matkailuautoilu tarjoaa käyttäjälleen vapauden tunteen, kun matkakohteita voi suunnitella myös tien päällä. Matkailijan ei tarvitse kiirehtiä hotellin sisäänkirjautumisten takia, ja jos kesken reissun iskee inspiraatio vierailla ekstemporena vaikkapa jossain Suomen lukuisista kansallispuistossa, on sekin mahdollista – ei muutakuin navigaattoriin uusi osoite ja kohti uusia elämyksiä. Tai jos alunperin suunniteltu kotimaanmatka ei täytä kaikkia odotuksia, niin esimerkiksi naapurimaat tarjoavat myös nähtävää ja koettavaa matkailuautolla liikkuvalle. Matkailuautolla reissatessa jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden kokea uusia asioita!

2. Etätyöt kulkevat mukana

Matkailuajoneuvo toimii myös oivana tien päällä kulkevana toimistona. Nykyaikaiset matkailuautot ovat varustelultaan todella monipuolisia ja niistä löytyykin pääsääntöisesti täysin samat toiminnot kuin kotoakin, joten pyörillä varustettu työhuone on yksi varteenotettava vaihtoehto. Ja jos ikkunasta avautuva metsämaisema ei inspiroi työntekoon, voi toimiston paikkaa halutessaan siirtää esimerkiksi meren äärelle tai urbaanin kaupunkimaiseman pariin.

Lisäksi matkailuautoa tai -vaunua voi hyödyntää etätyöpisteenä, jos kotona ei ole erillistä työhuonetta – näin matkailuajoneuvo tarjoaa ympärivuotista hyötyä myös kotipihassa.

Lyseo_TD_Harmony_Line_asuntoauto
Matkailuajoneuvosta löytyy mallista ja koosta riippuen niin keittiö, makuusoppi kuin pieni viihtyisä oleskelutila.

3. Matkailuajoneuvossa yhdistyy hotellihuone ja keittiö

Matkailuautot ja -vaunut kätkevät sisäänsä pienen kodin, josta löytyy matkailijalle kaikki tarpeellinen. Niistä löytyvät mallista ja koosta riippuen niin keittiö, makuusoppi kuin pieni viihtyisä oleskelutila pöytineen ja istuimineen. Matkailuajoneuvoissa majoitus kulkee näppärästi aina mukanasi, joten määränpäässä ei tarvitse tehdä valintaa hotellista tai muusta majapaikasta.

Eri kokoiset ja malliset matkailuajoneuvot tarjoavat matkailijan tarpeisiin sopivia keittiövaihtoehtoja niin tilavista kotikokin unelmista aina kompakteihin vaihtoehtoihin, joista löytyy kaikki välttämättömimmät tarvikkeet.

4. Aina voi vaihtaa maisemaa

Jos määränpää ei vastaa matkailijan odotuksia, niin matkailuauton voi aina suunnata kohti uutta kohdetta. Aina esimerkiksi matkakohteiden sivustojen kuvat eivät käy yksi yhteen todellisuuden kanssa tai kohde voi muuten yllättää matkailijan tavalla, joka ei miellytä. Matkailuajoneuvolla matkatessa onkin hyvä muistaa tämä ohjenuora – aina voi vaihtaa maisemaa.

Jos määränpää ei vastaa matkailijan odotuksia, niin aina voi vaihtaa maisemaa.

5. Tien päällä reissaavan hiilijalanjälki on pienempi

Yleinen keskustelu matkustamisen ilmastovaikutuksista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Monet ovatkin alkaneet kyseenalaistaa matkailutottumuksiaan ja kaipaavat tilalle ekologisempia vaihtoehtoja liikkua ja matkustaa. Paljon energiaa kuluttavien ja ympäristöä kuormittavien hotellien tilalle matkailuajoneuvo tarjoaakin matkaajalle vastuullisen vaihtoehdon matkustaa ja yöpyä. Lisäksi matkailuajoneuvolla reissaaminen on paljon ekologisempaa kuin lentoliikenne, joten vastuullisen reissaajan valinta onkin matkailuauto, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti lentämistä pienempi.

Lähde: https://www.sttinfo.fi/tiedote/vastuullinen-matkailu-nayttavasti-esilla-automatkailu-2020–tapahtumassa

Caravanlandian asiantunteva palvelu auttaa löytämään juuri sinulle sopivan matkailuajoneuvon Suomen ylivoimaisimmasta valikoimasta!

Lue lisää:

 

Caravanlandian ostopalvelu hakee ajoneuvosi suoraan kotiovelta asti

Matkailuajoneuvon myyminen Caravanlandialle on helppo ja nopea prosessi, joka säästää aikaa ja vaivaa. Avaimet käteen -ostopalvelu on asiakkaalle mutkaton tapa myydä oma ajoneuvonsa, koska Caravanlandia hoitaa asiakkaan puolesta kaiken. Ei ole väliä missä päin Suomea asiakas asuu – auto noudetaan kotiovelta asti, oli se sitten Inarissa tai Helsingissä ja oli talvi tai kesä.

Asuntoauton tai -vaunun myyminen voi monelle tulla ajankohtaiseksi näin syksyllä, kun ajoneuvon säilytystilaongelmat korostuvat kesäkauden päättyessä. Caravanlandian ostopalvelu toimii tästä huolimatta ympärivuotisesti, joten jos tulee tarve päästä eroon omasta asuntoautosta tai -vaunusta, on se mahdollista myydä vuoden jokaisena aikana.

Caravanlandian toimitusjohtajan ja ostoista vastaavan Antti Tokolan mukaan matkailuajoneuvon myyminen on tehty asiakkaalle todella helpoksi ja vaivattomaksi, kun kaupat syntyvät käden käänteessä etänä.

– Asiakas voi olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Puhelimessa käydään asia läpi ja kyselen häneltä  ajoneuvon tiedot, kilometrit, varusteet ja yleiskunnon pääpiirteittäin. Asiakas saa tarjouksen ajoneuvosta samantien. Kaupat lyödään lukkoon heti puhelimessa, mikä on helppo juttu myöskin asiakkaalle, Tokola kuvailee prosessia.

Puhelun yhteydessä sovitaan myös ajoneuvon hakupäivä, ja Caravanlandian työntekijä noutaa ajoneuvon sovittuna ajankohtana asiakkaan luota.  Ajoneuvo voidaan noutaa mistä päin Suomea mihin tahansa vuoden aikaan.

– Meillä on valmius vaihtaa tarvittaessa talvirenkaat alle ajoneuvoon mikäli keli sitä vaatii, Antti Tokola kertoo.

Caravanlandia huolehtii myös ajoneuvon mahdollisesta loppuvelasta

Caravanlandian työntekijän saavuttua paikan päälle hän tarkastaa ajoneuvon kunnon. Näin varmistetaan, että auto tai vaunu on siinä kunnossa missä sen on kerrottu olevan. Luonnollisesti tarkastetaan, että myyjällä on omistus- tai hallintasuhde ko. ajoneuvoon. Kun tarkastus on tehty, sovittu hinta maksetaan välittömästi asiakkaan tilille tai jos kyseessä on rahoituksella oleva ajoneuvo, maksetaan loppuvelka rahoitusyhtiöön ja loppuosa asiakkaalle.

Sen jälkeen kun auto on maksettu, niin asiakas luovuttaa Caravanlandialle Traficomin sivuilta saatavan varmennekoodin, jonka avulla ajoneuvo rekisteröidään yrityksen nimiin. Tämä sähköisesti tapahtuva omistajanmuutos on nopea ja helppo toimenpide sekä myyjälle ja ostajalle. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös niin sanottua perinteistä tapaa, jossa asiakas luovuttaa rekisteriotteen kakkososan Caravanlandialle, jonka kautta ajoneuvo rekisteröidään yritykselle.

– Caravanlandian työntekijät opastavat aina asiakasta paikan päällä, jos esimerkiksi tuntuu, että varmennekoodin ottaminen on hankalaa tai jokin muu asia askarruttaa. Kuljettajat kun kuitenkin ovat asiantuntijoita tässä koko prosessissa, Tokola muistuttaa.

 

Myyntiaika on otollinen käytetyille matkailujoneuvoille

Yleisesti ottaen matkailuauton ja -vaunun ostohintaan vaikuttaa se kuinka haluttu ja kysytty kyseinen malli on markkinoilla sekä yleiskunto ja ajomäärä.  Jos esimerkiksi matkailuauton sisällä sen asuinosassa on paljon käytön jälkiä, voi se laskea merkittävästi ajoneuvon hintaa. Lisäksi ajoneuvon kilometrit ja auton varustelu ovat asioita, jotka vaikuttavat siitä maksettavaan summaan.

Kysyntä käytetyistä matkailuautoista ja -vaunuista on kiihtynyt viimeisen vuoden aikana lisääntyneen kysynnän vuoksi. Valtaosa Caravanlandiankin myydyistä ajoneuvoista ovat käytettyjä, joko suoraan asiakkailta ostettuja tai vaihdossa tulleita.

– Tällä hetkellä asiakkaan on hyvä aika myydä ajoneuvoja eteenpäin, koska hinnat ovat viimeisen parin vuoden sisään nousseet, joten myyntiaika on nyt erittäin otollinen asiakkaalle, Tokola lisää.

Lue lisää:

Kari Vainarin matkassa – Karavaanarin termit tutuiksi

Caravantieteiden dosentti auttaa terminologian kanssa.

Matkailuajoneuvoharrastus vilisee erilaisia termejä. Varsinkin harrastuksen vastikään aloittaneille alan erikoissanasto saattaa olla hieman epäselvää. Caravantieteiden dosentti Kari Vainari, c.t.d. onkin iloksemme lupautunut vastaamaan muutamiin lukijoittemme esittämiin alan termejä koskeviin kysymyksiin. Dosentilta voit myös jatkossa kysyä sähköpostitse kaikesta karavaanariharrastukseen liittyvästä lähettämällä tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen caravandosentti@netti.fi

Yö- vai päiväkaasua?

Nimimerkki ”Maarit Multialta” kertoo viestissään, että perheen ensimmäisellä karavaanimatkalla asuntovaunun lämmitykseen käytettävä kaasu oli loppunut leirintäalueella keskellä yötä ja tuore karavaanariperhe oli herännyt siihen, että kaikilla oli ollut tosi kylmä. Loppuyö oli kulunut kaikkien mahdollisten peittojen alla kylmästä hytisten. Aamulla heidän vaihtaessaan täyttä kaasupulloa tyhjän tilalle naapurivaunun kokeneemmat karavaanarit olivat naureskelleet Maaritin perheelle ja vihjailleet, että aloittelijoille oli myyty vahingossa päiväkaasua. Nyt Maarit uteleekin dosentilta, missä sellaista kaasua on myynnissä, joka toimii hyvin myös yökäytössä?

Arvoisa ”Maarit Multialta”. Ensinnäkin dosentti on tosi iloinen, ettette vilustuttaneet pahemmin itseänne, vaikka kaasu pääsikin loppumaan kesken yöunien. Toiseksi olette tainneet joutua lievän juksailun kohteeksi. Ei ole nimittäin olemassa erillistä yö- tai päiväkaasua, vaan kaikki myynnissä oleva nestekaasu sopii ympärivuorokautiseen käyttöön. Dosentin vinkki onkin se, että kannattaa asentaa autoon tai vaunuun automaattinen kaasupullonvaihtaja ja huolehtia siitä, että mukana on siihen kytkettynä aina täysi varapullo kaasua, niin vastaavaa kaasun loppumista kesken yöunien tuskin pääsee enää tapahtumaan.

Minkä väristä on harmaavesi?

Nimimerkki ”Pentti Pudasjärveltä” ihmettelee asuntoautonsa likavesisäiliöstä tulevan veden väriä. Hän muistelee auton myyjän puhuneen jotain harmaasta vedestä ja harmaavesisäiliöstä, mutta Pentin säiliöstä tuleva vesi on kirkasta ja korkeintaan siinä on hieman vaaleaa vaahtoa. Pentti haluaakin tietää, mistä tässä on kyse?

Arvoisa ”Pentti Pudasjärveltä”. Matkailuajoneuvojen likavesisäiliötä kutsutaan yleisesti harmaavesisäiliöksi. Välttämättä säiliöstä pois laskettava vesi ei kuitenkaan ole väriltään harmaata, vaan se voi olla sinne lavuaarien kautta lasketuista nesteistä ja aineista riippuen esimerkiksi täysin kirkasta tai vaikkapa juuri vaaleaa vaahtoa sisältävää, jos pesualtaassa on esimerkiksi pesty tiskejä tai vaikkapa hampaita runsaasti vaahtoavalla pesuaineella. Toisaalta jos auton lavuaareihin on laskettu esim. kahvinporoja, voi likavesi olla hyvinkin tummaa. Dosentti kehottaakin Penttiä seuraamaan sitä, mitä auton viemärijärjestelmään lasketaan ja näin huomaamaan sen, kuinka voi helposti itse vaikuttaa ”harmaan” veden väriin.

Onko markiisi jotain hienostelua?

Nimimerkki ”Liisa Lappajärveltä” on lähestynyt dosenttia uuden matkailuautonsa varusteluun liittyvällä kysymyksellä. Autoa tilatessa Liisa pyysi myyjää toimittamaan auton sellaisella varustuksella, että mukana on myös auringolta suojaava ulosvedettävä katos. Tilausvahvistuksessa mainitaan kuitenkin vain markiisi, joka tuo Liisan mieleen jotakin aatelisiin viittaavaa. Nyt Liisaa pelottaakin, että tuliko autoon tilattua joku hienosteluhärpäke.

Liisa hyvä. On aivan turhaa hermoilla vähän oudolta kuulostavan sanan ”markiisi” kanssa. Hieman jaloltakin kuulostavalta nimestään huolimatta karavaanarit eivät markiisista puhuessaan tarkoita perinteistä eurooppalaista herttuan ja kreivin väliin jäävää aatelisarvoa. Useimpien mielessä tuskin on myöskään ranskalainen filosofi Markiisi de Sade, jonka nimestä on johdettu sana sadismi. Markiisi nimittäin tarkoittaa matkailuajoneuvoissa yksinkertaisesti mekanismin avulla uloskelattavaa aurinkovarjoa, joka suojaa leiriydyttäessä auton tai vaunun edustaa myös sateelta. Niinpä tilaus vaikuttaa olevan ainakin markiisin osalta todennäköisesti kunnossa. Dosentti toivottaakin runsaasti onnea uudelle autolle!

Takatukijalat käyttöön?

Nuoripari ”Peksu ja Paula Pieksämäeltä” ovat lähettäneet dosentille sähköpostin, jossa he kummastelevat kommentteja, joita ovat saaneet viime kesänä useammallakin leirintäalueella majoittuessaan. Nuorta pariskuntaa on kuulemma varsin kiivaasti kehoitettu hankkimaan matkailuautoonsa takatukijalat. Aiempina kesinä moisia kommentteja ei ole kuulunut, mutta kun vasta avioitunut pariskunta vaihtoi viime keväänä vanhan pienen asuntoautonsa uudempaan ja edeltäjäänsä paljon pidempään malliin, alkoivat kommentitkin. Onpa muutama ihminen tullut sanomaan suoraan pariskunnalle, että nyt tuo antennien heilutus saa riittää. Nuoripari ihmetteleekin kovasti mistä tässä on oikein kyse ja onko heidän tosiaan hankittava autoonsa jotkut erikoiset tukijalat?

Arvoisat ”Peksu ja Paula Pieksämäeltä”. Dosentilla on varsin vahva käsitys siitä, mistä tässä on kyse. Uusi matkailuautonne lienee sen verran edellistä autoa pidempi, että uuden auton peränylitys on kasvanut sellaiseen mittaan, joka aiheuttaa pysähdyksissä ollessa auton sisällä liikuttaessa niin voimakkaan auton keinahtelun jousien varassa, että leirintäalueella naapuritkin sen huomaavat. Tämä ei ole kuitenkaan millään tavalla vakavaa tai vaarallista. Takatukijalat toki vakauttavat tarvittaessa matkailuajoneuvoja ja monet sellaiset asennuttavatkin jälkikäteen, jos ne eivät kuulu vakiovarustukseen. Millään tavalla pakollista tämä ei toki myöskään ole, mutta monet kokevat, että ruoanlaitto ja monet muut arkiset toimet sujuvat mukavammin, kun auto ei heilahtele joka liikkeestä. Dosentti kehottaakin teitä harkitsemaan takatukijalkojen tarpeellisuuden pelkästään omien tarpeittenne mukaan. Dosentti neuvoo myös teitä jättämään saamienne kommenttien kaltaiset huomautukset omaan arvoonsa ja nauttimaan rauhassa karavaanariharrastuksen kaikista iloista.

Tässäpä oli muutama vinkki helpottamaan karavaanariharrastuksen ensiaskeleita. Kilometrien lisääntyessä harrastuksen termit tulevat varmasti tutummiksi ja asiat tuntuvat helpommilta ja selkeämmiltä. Lopuksi dosentti tahtoo kiittää lehden lukijoita erittäin oivallisista kysymyksistä ja toivottaa samalla kaikille karavaanareille aurinkoista kevättä ja turvallisia kilometrejä!

Kari Vainari
caravantieteiden dosentti, c.t.d.

Karavaanari ei koronaa kavahda – asuntoautoreissulla Baltian matkailukuplassa kesällä 2020

Kun alkuvuodesta 2020 valtiot ympäri maailmaa alkoivat nopeasti leviävän koronapandemian takia sulkemaan rajojaan, nousi monen karavaanarin mieleen terveysasioiden lisäksi myös huoli siitä, miten ulkomaan matkojen kävisi jatkossa.

Onneksi karavaanareiden tapa matkustaa on varsin itsenäistä ja kontaktit ulkopuolisiin pystyy pitämään helposti lähes kotiolosuhteita vastaavalla tasolla, joten viimeistään kevään muuttuessa kesäksi alkoi monella karavaanarilla tehdä mieli jälleen tien päälle.

Tästä seurasikin lähes ennennäkemätön karavaanariharrastuksen suosion nousu, joka on näkynyt varsinkin kotimaan matkailun suosion kasvuna nyt jo reilun vuoden ajan.

Kupla mahdollistaa matkailun

Kun keväällä 2020 koronan ensimmäinen aalto alkoi helpottamaan, aloittivat monet maat Suomi mukaan luettuna poistamaan rajaliikenteen rajoituksia. Suomi yhdessä Baltian maiden Viron, Latvian ja Liettuan kanssa muodostivat oman matkailukuplansa, jonka sisällä matkustaminen oli mahdollista ilman karanteeneja ja koronatestejä.

Niinpä mekin vaimoni kanssa varasimme laivaliput Helsingistä Tallinnaan heti heinäkuun alkuun ja päätimme lähteä virkistämään noin kymmenen vuoden takaisia muistoja lomailusta Baltiassa. Viime vuosina Baltia oli jäänyt meillä lähinnä kauttakulkuväyläksi etelään Välimeren maihin matkustettaessa, vaikka Baltiasta löytyykin monenlaista koettavaa ja nähtävää.

Itämeren tuulisilla rannoilla

Laivamatkan jälkeen Tallinnaan saavuttuamme ajelimme monilta aiemmilta reissuilta tuttua Via Balticaa alaspäin Riianlahdelle Latviaan, minne majoituimme Tüjan kylään Camping Jūrasdzeņiin. Koronasta huolimatta muutama saksalainen ja puolalainenkin karavaanari oli löytänyt tiensä samalle leirintäalueelle, mutta enimmäkseen matkailijat olivat joko suomalaisia tai baltteja.

Viihtyisä Jūrasdzeņi sijaitsee aivan Itämeren rannalla, joten auton ikkunasta avautui kaunis näköala Riianlahdelle, missä leijalautailijat nauttivat suotuisista merituulista aivan leirintäalueen edustalla.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Riianlahden raikkaat tuulet tarjoavat leijasurffaajille mahtavat kyydit.

Baltia tarjoaa monenlaista

Aikamme raikkaista merituulista ja merenrantakävelyistä nautittuamme päätimme lähteä ajelemaan sisämaahan, josta toivoimme löytävämme hieman helteisempää keliä ja uusia nähtävyyksiä.

Ensimmäisellä kerralla Baltiassa matkaillessamme noin 10 vuotta sitten tutustuimme Latviassa pääkaupunki Riian lisäksi esimerkiksi Siguldan alueeseen, mistä jäi positiivisina muistoina mm. Turaidan linna ja Siguldan köysiradalla matkustaminen. Näitä kohteita voikin yhä suositella kaikille Latviaan matkustaville, mutta tällä kerralla suunnittelimme panostavamme enemmän naapurimaa Liettuaan, joka oli aiemmilla matkoilla jäänyt turhankin vähälle huomiolle.

Historiaa Trakain linnassa

Riianlahdelta ajelimme ensin alemmas Latviaan ja Bauskan jälkeen Liettuan rajan ylitettyämme suuntasimme reittimme kohti Liettuan järvialuetta, missä majoituimme Camping Slenyjeen Galvé-järven rannalle. Kauniin järven toiselta puolelta avautui näkymä alunperin 1300-luvulla rakennettuun Trakain linnaan, minne lähdimme tutustumaan polkupyörillä heti seuraavana päivänä. Linnaan päästyämme löytyi selitys sille, miksi keskiaikainen linna näytti kaikissa valokuvissa niin virheettömältä. Linnakierroksella nimittäin selvisi, että linna oli rakennettu viimeisten vuosikymmenten aikana käytännössä täysin uusiksi kivi kiveltä, joten ei ihme, että se vaikutti kuin vastavalmistuneelta. Linnakierroksella vierailijoille esiteltiin Liettuan historiaa ja linnan museo tarjosikin mielenkiintoisia yksityiskohtia liettualaisten hallitsijasukujen ja aatelisten elämästä.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Trakain linna seisoo uljaana saaressa keskellä Liettuan järvialuetta.

Vilnassa kaupunkikävelyllä

Linnaan tutustuttuamme ajelimme Trakaista lyhyen, vain vajaan 30 kilometrin matkan, Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, missä leiriydyimme Vilna City Campingille, joka on lähinnä muutaman yön yöpymiseen soveltuva aidattu asfalttiparkkipaikka keskellä teollisuusaluetta. Paikka sopii kuitenkin hyvin lyhyelle pysähdykselle, jonka aikana ehtii käydä tutustumassa Vilnan kaupunkiin, sillä leirintäalueelta on hyvät julkiset kulkuyhteydet läheiseen kaupungin keskustaan. Niinpä itsekin nousimme City Campingin lähellä paikallisbussiin ja noin 20 minuutissa olimme jo kävelemässä kohti Vilnan historiallista keskustaa.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Trakain linnan museossa pääsee ihailemaan entisaikojen aatelisten elämäntyyliä.

Ensikertalaisille Vilnassa kävijöille kaupunki näyttäytyi oikein viehättävänä historiallisena paikkana. Nautimme kävelyretkemme aikana edullista ja maistuvaa riistaruokaa eräässä Vilnan vanhimmista ravintoloista ja esimerkiksi vanhat juutalaiskorttelit ja useat vanhat kirkot tekivät meihin suuren vaikutuksen.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Vilnan vanhan kaupungin keskiaikaisilla kaduilla on kiva tunnelma.

Kuuman kaupunkipäivän jälkeen mieli alkoi tehdä jälleen rannikon raikkaisiin tuuliin, joten päätimme suunnistaa seuraavana päivänä tuolta Valkovenäjän rajaseudulta jälleen aurinkoiselle Itämeren rannikolle.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Tarujen mukaan itse Napoleon Bonaparte ihastui sotaretkellään Venäjälle niin kovasti Vilnan Pyhän Annen kirkkoon, että halusi siirrättää rakennuksen kivi kiveltä Pariisiin.

Itämeren hiekkadyynit ja Liettuan Riviera

Yksi Liettuan erikoisimpia matkailunähtävyyksiä on Kuurinkynnäs, joka on kapea pitkulainen niemimaa, jonka pohjoisosa kuuluu Liettualle ja eteläosa Venäjän Kaliningradin alueeseen. Aikoinaan Saksan Itä-Preussiinkin kuulunut alue on erityisen kuuluisa hiekkadyyneistään.

Rannikolle saavuttuamme ajoimme läpi Klaipedan kaupungin, josta Kuurinkynnäs alkaa, mutta päätimme sitten etsiä majoituksen Palangan kaupungista muutaman kymmenen kilometriä pohjoisempaa, josta löysimme mukavan pienen leirintäalueen nimeltä Camping at the Sea.

Muutaman seuraavan päivän ajan vietimme jälleen nauttien koirakävelyistä loputtoman tuntuisilla rannikon hiekkadyyneillä. Kävimme myös pyöräretkellä Palangan keskustassa ja rantakadulla, missä tunnelma oli kuin missä tahansa Välimeren lomakohteessa katusoittajineen ja rantabaareineen. Pistäydyimme myös kuuluisalla puoli kilometriä pitkällä laiturilla Palanga Pierillä, mikä tuntui houkuttelevan kovasti myös muita matkailijoita paikalle.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Noin puolen kilometrin mittainen Palanga Pier -laituri on yksi Palangan suosituimmista nähtävyyksistä.

Palangassa kävimme myös ihailemassa Tiškevičiain palatsia ja sitä ympäröivää kasvitieteellistä puutarhaa. Näyttävän puiston kukkaistutuksineen on suunnitellut ranskalainen arkkitehti Édouard François André 1800-luvun lopulla ja tunnelma tuolla puutarhassa olikin kuin suoraan ranskalaisen aatelispalatsin tiluksilta.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Tiškevičiain palatsissa Palangassa pääsee nauttimaan ranskalaiseen tyyliin rakennetuista upeista puutarhoista.

Liepāja on sekoitus rappiota ja nykyaikaa

Palangan seudulta Baltian kierroksemme jatkui rannikkoa pitkin pohjoiseen Latvian puolelle, missä pysähdyimme seuraavaksi BB-Campingiin Liepājan rannikkokaupungin lähistölle. Pienen sisämaan järven rannalla sijaitsevan BB-Campingin yhteydessä on mm. wakeboarding-vaijeriratoja sekä muita kaapeliliukuratoja ja monenlaista touhuttavaa lapsille ja lapsenmielisille.

Leirintäalueen ulkopuolella järven rannoilla on muutamia uimarantoja ja onneksi löysimme järven rauhallisemmasta osasta poukaman, missä pääsimme käyttämään koiriamme uimassa aamuisin ja iltaisin.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Liepājan lähes loputtomilla hiekkarannoilla voi viettää mukavaa rantalomaa.
Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
BB Campingin lähellä hieman Liepājan keskustan ulkopuolella voi rantaelämästä nauttia myös sisämaan järvellä.

Teimme leirintäalueelta polkupyöräreissun myös itse Liepājan kaupunkiin, josta jäi meille hieman ristiriitainen kuva. Liepājaa voisi kuvailla vanhaksi satamakaupungiksi, jossa hienojen ja vastikään kunnostettujen pitsihuviloiden vierellä lahoaa joskus kauan sitten upeiksi tehtyjä rakennuksia, jotka ovat päässeet vuosien saatossa todella surkeaan kuntoon. Keskiverto liepājalainen kerrostalo näyttää siltä, että uutta maalia tai muutakaan remonttia ei ole tehty sitten neuvostoajan päättymisen. Toisaalta kaupungin keskustassa näkyy hienoja hotelleja ja jopa huippumodernia liikerakentamista, mutta juuri tämän takia kaupungin yleisilme on varsin ristiriitainen.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
BB Campingin wakepark tarjoaa kaikille halukkaille mahtavat vauhdit veden päällä.

Liepājasta palailimme heinäkuun kolmannella viikolla takaisin Tallinnaan, mistä laivakyyti palautti meidät kotimaahan ja kohti pohjoisessa odottavaa kotikaupunki Oulua. Koko reissu sujui ongelmitta normaaliin tapaan huolellista koronahygieniaa ja tarvittavia turvaetäisyyksiä noudattaen.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Liepājasta löytyy toinen toistaan upeampia viime vuosisadan alun pitsihuviloita.

Korona on uusi normaali

Viime kesän Baltian matkasta jäi jälleen mukavat muistot. Parhaimmillaan Baltiasta löytää viehättävän sekoituksen vanhaa kulttuuria ja historiaa, uudempaa neuvostovallan aikasta rappiota sekä huippunykyaikaa ja kaiken tämän voi löytää monissa paikoissa ainoastaan päätään eri suuntiin kääntämällä.

Mahtavaa olikin, että pääsimme keskellä korona-aikaa reissuun, vaikka itse tauti jatkoikin olemassaoloaan ja nosti taas myöhemmin päätään uudempien aaltojen myötä. Viime kesänä rokotuksista ei vielä ollut apua matkustamiseen, mutta tätä kirjoitellessa alkaa vaikuttamaan siltä, että täyden rokotussarjan myötä karavaanimatkailu ulkomaillekin avautuu jälleen. Koronan kanssa täytyy vain opetella elämään ja näin kattavien rokotusten kautta ulkomaatkin avautuvat vähitellen kaikille karavaanareille.

Teksti ja kuvat: Jouni Ylisuutari

Jutun kirjoittaja on aktiivinen karavaanari, innokas valokuvaaja ja intohimoinen matkailun harrastaja. Hänen ympäri maailmaa ottamiaan valokuvia löytyy osoitteesta: www.facebook.com/kaunistavaloa

Lue lisää:

Retkeilyauto on miellyttävä kumppani golfturnauksissa

Retkeilyauto tuo vaivattomuutta kisamatkoihin. Oli laji mikä tahansa, retkeilyauton tarjoamat mahdollisuudet antavat lisää ulottuvuutta harrastukseen. Vaasan Golfin Erika Kilpeläinen edustaa Suomen nuorten naisten golfkärkeä. Kilpeläisen kisamatkat taittuvat kätevästi retkeilyautolla.

Retkeilyauto on aktiivisen liikkujan valinta

Erilaiset matkailuautot ovat käytännöllisiä kulkupelejä omatoimimatkailijoille sekä harrastusten vuoksi paljon liikkuville. Kooltaan suhteellisen pieni ja ketterä retkeilyauto sopii erityisen hyvin pienelle matkaseurueelle, joka liikkuu runsaasti eikä ankkuroida koko kesäksi samaan paikkaan. Haastattelimme meiltä Caravanlandiasta retkeilyauton ostanutta Maria Murtomäkeä, joka reissaa tyttärensä, golfaaja Erika Kilpeläisen kanssa kisamatkoilla pitkin Suomea.

– Retkeilyauto yhdistää samaan pakettiin auton, majoituksen ja ruokailun, kiteyttää Maria Murtomäki retkeilyauton suurimpia etuja. Tyttäremme Erika kiertää Golfin Finnish Tourilla, jonka kilpailuja järjestetään pääasiassa Etelä-Suomessa. Erika edustaa kisoissa Vaasan Golfia. Matkat kisapaikoille ovat pitkät ja kilpailut kestävät useamman päivän. Retkeilyauto on helppo ajaa eri golfkentille ja mukaan mahtuu kaikki tarvittavat varusteet. Bonuksena on, että kisapaikalla pystyy olemaan valmiina koko ajan, kun ei tarvitse tuhlata aikaa ruokapaikkojen etsimiseen, Murtomäki summaa.

Campeo rekteilyauto
Retkeilyautojen suosio on ollut hurjassa kasvussa

Retkeilyautot ovat tilaihmeitä

Eri matkailuajoneuvojen tavaratilojen koko sekä matkaajan tarpeet vaihtelevat hyvin paljon. Kun valitsee itselleen sopivaa matkailuautoa, onkin tärkeää hahmottaa, millaista tavaramäärää aikoo kuljettaa mukanaan. Järjestelmällinen pakkaaja saa mahtumaan kattavan määrän tarvikkeita mukaan myös ketterään retkeilyautoon.

– Yksi parhaimpia asioita retkeilyautolla matkatessa onkin se, että kaiken tarvittavan voi ottaa mukaansa, iloitsee Murtomäki.

Monikäyttöinen retkeilyauto sopii reissun päällä myös käyttöautoksi. Retkeilyautolla liikkuminen on helppoa ja sen ajaminen kaupungissa on näppärämpää kuin massiivisen matkailuauton. Hyvin varusteltu retkeilyauto tarjoaa mukavan tavan matkustaa ja se tuo vapautta ajankäyttöön myös kisamatkoilla.

– Retkeilyautolla kilpailupaikalle voi saapua jo aiemmin. Golfkentillä näkee muitakin, jotka ovat varustautuneet useamman päivän kilpailuun vuokraamalla asuntoauton tai -vaunun. Osa on päätynyt ostamaan oman matkailuajoneuvon, kertoo Murtomäki ja jatkaa:

– Olemme saaneet hyviä vinkkejä golfaavilta karavaanareilta. Itsellämme oli jonkin verran aikaisempaa kokemusta vuokratuilla asuntoautoilla tehdyistä lomamatkoista sekä Pohjoismaissa että Euroopassa. Tykästyimme matkoillamme siihen, miten helppoa reissaaminen oli perheen kanssa. Liikkuminen, ruokailu ja muut lapsiperheen tarpeet hoituivat sujuvasti ja toivat rentoutta matkantekoon. Nyt sama helppous on siirtynyt kisamatkoihin.

Hymer retkeilyauto
Retkeilyauto on ketterä myös kaupungissa

Vinkkejä retkeilyauton hankintaan

Kun suunnitelmissa on matkailuajoneuvon hankinta, edessä on paljon pohdittavaa sekä auton ominaisuuksiin että sen käyttötarkoituksiin liittyen. Päätös ei aina synny helposti, tietää Murtomäki.

– Retkeilyauto ei ollut meille se ensimmäinen ja ainut vaihtoehto. Olimme jo vuosia haaveilleet ja katselleet erilaisia matkailuajoneuvoja. On tärkeää valita auto juuri omiin tarpeisiin. Kannattaa vertailla, kokeilla erilaisia malleja ja kysellä paljon, Murtomäki vinkkaa.

Retkeilyautojen suosio on selvässä kasvussa ja korona-aika vauhditti päätöksentekoa myös Maria Murtomäen perheessä. Heistä tuli viime vuonna retkeilyauton omistajia. Pohdinnan ja käytännön kokemusten jälkeen valinta on osoittautunut järkeväksi.

Retkeilyautosta voi muokata omanlaisensa lisävarusteilla, aivan kuten mistä tahansa matkailuajoneuvosta. Murtomäellä on tästä positiivisia kokemuksia:

– Asensimme autoon aurinkopaneelin ja toisen sisätila-akun. Viime kilpailumatkalla testasimme, miten pärjäämme ilman erillistä sähköpaikkaa kolme vuorokautta. Leiriytyessä kun ei ole aina mahdollista saada sähköä. Auringon voimalla akut latautuivat loistavasti. Kokeilu onnistui siis hyvin ja lisävarusteluratkaisu osoittautui kohdallamme todella onnistuneeksi. Pääosa reissuistamme liittyy golfiin, joten auto on käytössä keväästä syksyyn. Viime talven retkeilyautomme oli suojassa katoksen alla, joten meillä ei ole vielä kokemusta talvikäytöstä.

golfjuniori retkeilyauto
Erika Kilpeläiselle retkeilyauto on nappivalinta kisapaikkojen välillä liikkumiseen ja majoitukseen

Caravanlandia – paikallista palvelua ja helppoutta

Caravanlandia oli Murtomäelle paikallinen yritys, joten siellä asioiminen oli helppoa. Hyvän asiakaspalvelun avulla ostopäätös syntyi, vaikka oikeanlaisen auton valinta tuntuikin ensin haastavalta.

– Olimme aikaisemmin vuokranneet asuntoauton lomamatkallemme Caravanlandiasta, joten heidän puoleensa kääntyminen tuntui luontevalta myös omaa autoa etsiessämme, Murtomäki perustelee. Perehdyimme Caravanlandian verkkosivujen käytettyjen mallien valikoimaan, ja tämän perusteella kävimme paikan päällä tutustumassa tiettyihin autoihin.

– Oikeanlaista ajoneuvoa ei tuntunut löytyvän, joten vähitellen laajensimme etsintää myös uudempiin autoihin, Murtomäki jatkaa. Samalla pohdimme vielä kertaalleen auton ja sen ominaisuuksien tarpeet juuri meidän näkökulmastamme. Lopulta autoksemme valikoitui esittelymallina ollut retkeilyauto. Valintaprosessiin kannatti käyttää aikaa ja miettiä tarpeet huolellisesti. Olemme olleet todella tyytyväisiä “golfautoomme”, päättää Murtomäki.

Lue lisää:

Caravanlandia vahvistaa toimintaansa

Matkailuajoneuvoyritys Caravanlandia vahvistaa toimintaansa uudella omistuksella ja toimipisteellä


Lehdistötiedote • 21. kesäkuu, 2021 • Kokkola

Kokkolalainen matkailuajoneuvoliike Caravanlandia Oy on tehnyt osakekaupan, jolla  laajennetaan yrityksen omistajapohjaa. Entiset omistajat säilyttävät edelleen pääomistajuuden.
“Haluamme toimintaamme kehittämällä kasvattaa Caravanlandiasta lähimatkailun merkittävän toimijan ja vastuullisen vaikuttajan. Samalla haluamme viedä asiakaspalvelumme myös muualle Suomeen avaamalla uuden toimipisteen”, kertoo Antti Tokola, Caravanlandia Oy:n toimitusjohtaja.

Omistusjärjestelyjen yhteydessä vahvistetaan myös nykyistä hallitusta. Uusiksi jäseniksi on kutsuttu yrittäjä ja sijoittaja Heikki Hildén ja finanssialalla pitkään toiminut Erkki Rämä. Hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty yrittäjyys- ja johtajuusasiantuntija Jari Nenonen, jonka tausta on kansainvälisessä kaupassa ja viennissä.

“Olemme saaneet kasvuamme vauhdittamaan suomalaisen sijoittajaryhmän, jolla on vahva ja pitkä kokemus liike-elämän huipulla. Uudella omistusrakenteella saadaan yritykseen mukaan strategista osaamista tukemaan toiminnan kasvua ja laajentumista kotimaan markkinoilla”, taustoittaa Tokola. Uusi omistusjärjestely ei aiheuta mitään muutoksia nykytoimintaan ja organisaatioon.

Asiakaspalvelu laajenee Suomessa – uusi toimipiste Lempäälään

Caravanlandian tarina alkoi vuonna 2005, kun poliisina työskennellyt Antti Tokola perusti entisen kollegansa kanssa yrityksen, joka myi alkuun henkilöautoja sekä matkailuvaunuja. Perustajat näkivät, että Kokkolan alueella oli selvästi tilausta hyvän palvelun matkailuautokaupalle. Vuonna 2007 osakkaaksi tuli nykyinen myyntipäällikkö Janne Luokkala. Tänään Caravanlandia työllistää 21 kokoaikaista ja 4 osa-aikaista työntekijää Kokkolassa ja sen liikevaihto oli yli 21 Meur vuonna 2020. Toiminnan vahvan kasvun turvin laajentumisnäkymät kattavat nyt koko Suomen.

“Olemme avaamassa vuoden 2022 alussa uuden toimipisteemme Lempäälään, mistä asiakkaamme löytävät matkailuautojen ja -vaunujen myynti-, vuokraus- ja huoltopalvelut, ja uuden tarvike- ja varaosamyymälän. Tavoitteemme on säilyttää saavuttamamme korkea asiakastyytyväisyys niin nykyisten kuin uusienkin asiakkaiden parissa”, kertoo Antti Tokola, jonka luotsaama yritys palkittiin viime vuonna Kokkolan Vuoden Yrityksenä.

Caravanlandian tarjonta vahvistuu jatkossa myös uudella tuotemerkillä  kun se aloittaa Hymerin matkailuajoneuvojen maahantuonnin syksyllä 2021, mallivuoden 2022 alkaessa. Entuudestaan Caravanlandia edustaa Erwin Hymer Groupiin kuuluvia saksalaismerkkejä Bürstneriä, Dethleffsiä ja Sunlightia.

“Hymerin myötä meillä on jatkossa edustuksessa premium-luokan tuoteperhe, josta löytyy laaja valikoima etenkin Mercedeksen tekniikalle rakennettuja retkeily- ja matkailuautoja.”, sanoo Tokola.

Matkailuautoilu mahdollistaa matkailun ja harrastamisen ympärivuotisesti

Myyntipäällikkö Janne Luokkala Caravanlandiasta kertoo matkailuautoilun suosion näkyneen jo ennen korona-aikaa.
“Entistä enemmän arvostetaan aikatauluista vapaata matkailua, jossa suunnitelmat voivat muuttua päivittäin. Näitä ominaisuuksia arvostetaan yhtä lailla eri ikäryhmissä niin matkailuauton tai -vaunun hankkivien parissa”, kertoo Janne Luokkala.

Pandemia on aiheuttanut kuitenkin yhden asiakaskunnan osalta selvää kasvua.
“Perinteisten matkailuautoilijoiden joukkoon ovat liittyneet nuoret perheet, joiden kohdalla korona on muuttanut lomasuunnitelmia ja jonnekin halutaan perheen kanssa lähteä. Liikkeellä onkin selvästi enemmän ensikertalaisia karavaanareita.”

Suosituimpia matkailuautoja ovat tällä hetkellä ns. puoli-integroidut mallit, joissa ei ole erillistä, ulospäin näkyvää alkoviosaa. Haluttuja ovat myös erilaiset retkeilyautot, vuokrattuna tai itselle ostettuna. Pääasia on päästä liikkeelle. Matkailuautoilussa nähdäänkin paljon mahdollisuuksia kotimaan matkailun edelleen kehittämisessä.

“Matkailuautolla pystyy liikkumaan ympärivuotisesti ja monipuolisesti. Monelle se on mökin vaihtoehto mutta myös tapa toteuttaa harrastamista, mikä vaatii useilla paikkakunnilla vierailua ja yöpymistä”, pohdiskelee Luokkala matkailuautoilun mahdollisuuksia.

“Tällä sektorilla olisi hyvä eri toimijoiden rohkeasti yhdessä miettiä, miten voimme kotimaisia matkailijoita ja myös tänne muualta tulevia paremmin palvella monimuotoisesti yhdistäen erilaisia liikkumisen ja majoittumisen muotoja ja niihin liittyviä palveluja.”

Suomi on kestävän matkailuautoilun maa

Vuonna 2021 tammi-toukokuussa rekisteröitiin 1491 uutta matkailuajoneuvoa, mikä on 42% enemmän kuin viime vuonna. Pelkästään uusia matkailuautoja on rekisteröity toukokuun loppuun mennessä 1003 kpl.

Suomi onkin merkittävä matkailuautomaa koko Euroopan mittakaavassa – 106 autoa per 10 000 asukasta, mikä on suurin määrä Euroopassa. Antti Tokola näkeekin matkailuautoilussa suuria mahdollisuuksia lähivuosina.

“Uskomme, että tulevaisuudessa näemme innovatiivista tuotekehitystä matkailuautoissa ja -vaunuissa, jolla saamme käyttäjiksi vielä lisää uusia karavaanareita.” 

Kotimaanmatkailu, kestävä kehitys ja ekologisuus olivat nousevia trendejä jo ennen koronaepidemian puhkeamista. Karavaanarit voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa suuresti matkustamisen ympäristöystävällisyyteen, oli sitten kyseessä ajoneuvoon valittavat pienemmän sähkönkulutuksen led-valot tai lomalla kertyvien jätteiden kierrättäminen. Lentomatkailu on saanut kilpailijakseen ekologisemman ja edullisemman matkailuautoilun varsinkin nuorempien matkaajien keskuudessa.

– Tänä päivänä panostetaan paljon riippumattomuuteen ja omavaraisuuteen. Ekologisuus on tärkeää myös karavaanareille. Matkailuautolla  liikkuminen on sinänsä jo ekoteko, kun vaihtoehtona on lentokoneella matkustaminen, pohtii Tokola.


Lisätietoja:
Antti Tokola, toimitusjohtaja, Caravanlandia Oy, +358 40 412 8748, antti.tokola@caravanlandia.fi

Berit Virtanen-Thewlis, mediayhteydet , +358 40 511 4460, berit.virtanen@gmail.com


Caravanlandia Oy lyhyesti
Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Kokkola. Sen pääasiallinen toimiala on matkailuautojen ja matkailuvaunujen myynti-ja huoltotoiminta. Tilikaudella 2020 Caravanlandia Oy:n liikevaihto oli 21,7 Meur ja sillä oli 21 kokoaikaista ja 4 osa-aikaista työntekijää. Vuonna 2020 Caravanlandia Oy palkittiin Kokkolan vuoden yrityksenä. Caravanlandia edustaa saksalaisen EHG Groupin tuotemerkkejä, joita ovat mm. Bürstner, Dethleffs, Hymer ja Sunlight. https://caravanlandia.fi 

Romaniassa vampyyrien jalanjäljillä

Viimeisten kymmenen vuoden ajan olemme vaimoni kanssa matkustaneet joka kesä matkailuautollamme eteläiseen Eurooppaan nauttimaan takuuvarmasta lämmöstä, kauniista maisemista ja uusista kokemuksista. Näillä matkoilla esim. Italia, Slovenia, Kroatia ja Ranska ovat tulleet meille tutuiksi, mutta jostakin syystä eräät Kaakkois-Euroopan maat ovat jääneet näiden perinteisempien matkakohteiden varjoon.

Vuoden 2017 keväällä seuraavaa matkakohdetta miettiessä päätimme unohtaa nuo tutut matkakohteet ja valitsimme kesän kohteeksi entisen itäblokin maihin kuuluvan Romanian.

Olimme muutaman edellisvuoden tapaan lähdössä liikkeelle kahden pariskunnan ja kahden asuntoauton seurueella ja Romania oli meille kaikille täysin ennenkokematon matkakohde. Oikeastaan ainoat asiat mitä tiesimme maasta etukäteen olivat sen entisen diktaattorin Nicolae Ceausescun hirmuhallinto sekä kauhuelokuvista tutut Transilvanian vampyyritarinat. Niinpä lähdimme heinäkuun puolivälissä Oulusta kohti Romaniaa avoimin ja odottavaisin mielin.

Transilvania

  • Historiallinen alue Romanian keskiosan ylängöllä
  • Väkiluku n. 7,3 miljoonaa
  • Kuuluisimmat kaupungit: Cluj-Napoca, Timisoara, Brasov, Oradea, Sibiu ja Târgu Mureș
  • Ylänköilmaston alue, jossa kesäpäivät kuumia ja yöt viileitä
Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Transilvaniasta löytyy kaunista luontoa, hurjaa historiaa ja upeita linnoja.

Via Baltica vie etelään edullisesti

Kesälomamme matkareitiksi valitsimme ajamisen Via Balticaa pitkin Tallinnasta Baltian maiden lävitse alas Puolaan ja siitä Slovakian sekä Unkarin kautta Romaniaan.

Nykyisin liikkuminen Via Balticalla sujuu varsin leppoisasti ja liikennekulttuuri on viime vuosien aikana kehittynyt kovasti takavuosiin verrattuna. Kun ottaa vielä huomioon itäisen Euroopan edulliset polttoaineen hinnat, niin Via Baltica on mielestämme kaikista mielekkäin reitti itäiseen Eurooppaan matkustettaessa. Ajomatka Tallinnasta etelään sujuikin reippaassa tahdissa ja neljässä päivässä olimme jo Romanian naapurimaassa Unkarissa Egerin seudulla.

Lepotauko lämpimissä kylvyissä

Sovimme jo kotimaassa ennen liikkeelle lähtemistä, että pidämme ajamisessa muutaman päivän lepotauon Unkariin päästyämme. Meillä oli mukavia kokemuksia aiemmilta matkoiltamme Unkarin thermal-kylpylöistä, joten päätimme jälleen etsiä reitin varrelta jonkin mukavan pikkukaupungin, jossa polskisimme mineraalipitoisissa vesissä ja samalla pääsisimme rentoutumaan sopivaan lomatunnelmaan.

Egerin kaupungin lähistöltä löysimme Bogács-nimisen kylän, jossa majoituimme varsin suositun kylpylän leirintäalueelle aivan uima-altaiden viereen.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Unkarilaisissa thermal-kylpylöissä riittää tungosta kesäisin. Kuvassa eräs Bogács-kylpylän viileän veden altaista.

Suomessa yleisesti käytössä olevat neljän metrin turvavälit piti tällä leirintäalueella suosiolla unohtaa, sillä jos yrittikin jättää hieman etäisyyttä seuraaviin majoittujiin, niin kylpyläreissulta palatessa joutui todennäköisesti huomaamaan, että pieneenkin rakoon oli sillä välillä saattanut ilmestyä uusi asuntovaunu tai teltta. Jokainen uusi majoittuja yritti luonnollisesti päästä mahdollisimman lähelle mineraalivesialtaita, joten lopputulos oli se, että kaikki matkailuautot ja -vaunut sekä teltat olivat leirintäalueen nurmikoilla sikin sokin sekamelskassa alle metrin etäisyyksillä toisistaan.
Lämpötila Unkarissa oli heinäkuun loppupuolella jo reilusti yli kolmessakymmenessä asteessa, joten neljä päivää lämpimistä ja välillä myös viilentävistä kylvyistä nautiskeltuamme olimme jälleen valmiita jatkamaan matkaa kohti reissun pääkohdetta Romaniaa.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Neljän metrin turvaetäisyyttä ei noudateta unkarilaisilla leirintäalueilla.

Tieverkon kunto asettaa haasteita

Unkarista Romanian puolelle päästyämme huomasimme nopeasti, että romanialaisten maanteiden kunto vaihtelee todella paljon aina virheettömistä monikaistaisista moottoriteistä jopa huonosti kynnettyjä perunapeltoja muistuttaviin kinttupolkuihin. Itse opimme tämän kantapään kautta heti ensimmäisen ajopäivän aikana, kun annoimme navigaattorin johdattaa meidät vuoristoa ylittävälle suorimmalle reitille ilman, että selvitimme edessä olevien teiden kuntoa mistään etukäteen.

Transilvania sijaitsee keskellä Romaniaa ylängöllä, joten sinne päästäkseen on noustava ylös monta sataa metriä korkeille kukkuloille. Lyhin reitti ei ainakaan meidän tapauksessa ollut läheskään se nopein ja helpoin reitti, vaan jouduimme pujottelemaan tuntitolkulla vesisateen liukastamilla ja tietöiden hidastamilla vuoriston pikkuteillä. Onneksi ehdimme kuitenkin juuri ennen pimeän tuloa ensimmäiseen majoituspaikkaamme Camping Ledoon Cincis-järven rannalle.
Matkanteon vaikeudesta viisastuneina etsimme seuraaviksi ajopäiviksi internetistä sivun, josta löytyi lähes reaaliaikainen tieto Romanian tieverkoston tietöistä ja yleisestä kunnosta. Sen avulla seuraavat reittivalinnat Romaniassa onnistuivatkin huomattavasti ensimmäisen ajopäivän huonokuntoisten serpentiiniteiden valintaa jouhevammin.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Romanialaisessa tieliikenteessä kulkevat yhä sulassa sovussa sekä autot että hevosvankkurit.

Vampyyritarinat tuovat turisteja

Transilvania tunnetaan ympäri maailmaa irlantilaissyntyisen Bram Stokerin Dracula-romaanin ansiosta. Kauhuromaanin päähahmo Dracula pohjautuu 1400-luvulla Romaniassa vaikuttaneeseen ruhtinas Vlad Tepesiin, joka sai julmuutensa ansiosta lisänimen Vlad Seivästäjä.

Romanialaiset ovat osanneet hyödyntää kreivi Draculan tarinaa matkailussa tehokkaasti ja niinpä lähes jokaisessa alueen kaupungissa on rakennuksia tai linnoja, jotka tarujen mukaan liittyvät edes kaukaisesti jotenkin Vlad Seivästäjän elämään. Näimme retkillämme esimerkiksi kylttejä, joissa väitettiin Draculan syntyneen jossain talossa ja toisaalla taas oli linnoja, joissa Dracula oli ollut tarinasta riippuen joko vankina tai vangitsijana.

Transylvanian suosituimmissa matkakohteissa riittää turisteja ympäri maailmaa. Esimerkiksi pääkaupunki Bukarestista kuljetetaan päivittäin bussilasteittain kansainvälisiä turistiryhmiä tutustumaan Dracula-tarinoihin liittyviin linnoihin Transilvanian ylängölle.

Nyt mua viedään linnasta linnaan

Romania on yksi Euroopan edullisimpia matkailumaita ja esimerkiksi leirintäalueiden majoitusmaksut ovat moniin maihin verrattuna todella halpoja. Hunedoaran kaupungin lähellä sijaitsevassa Camping Ledossa yhden leirintäyön hinta oli noin 7 euroa. Valitsimme Camping Ledon siksi, että se sijaitsee kätevästi lähellä upeaa Corvinin linnaa, jonne teimme leirintäalueelta päiväretken edullisesti paikallisen taksin kyydillä. Mahtava linna on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde ja yllättäen siellä oli tuntuvasti vähemmän turisteja kuin huomattavasti vaatimattomamman oloisessa Draculan ”virallisessa” linnassa Branissa.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Branin linna mainostaa itseään ainoana oikeana Draculan linnana. Linna houkuttelee matkailijoita Romaniaan ympäri maailmaa.

Tutustuttuamme Hunedoaraan ja Corvinin linnaan siirryimme Brasovin kaupungin lähellä sijaitsevaan Branin kylään, jossa majoituimme Vampire Camping -leirintäalueelle. Branin linna on yksi Romanian suosituimmista matkakohteista, joten linna ja sen ympäristö suorastaan kuhisi matkailijoita ja matkamuistorihkaman myyjiä. Itse linna ei Corvinin linnan jälkeen enää erikoisemmin sykähdyttänyt, mutta tarjosi kuitenkin ihan mielenkiintoisen kurkistuksen alueen historiaan. Todella suositussa matkakohteessa myös leirintäalueen majoitushinnat sekä ravintoloiden ruokailukustannukset olivat paljon lähempänä normaalia keskieurooppalaista tasoa.

Monipuolinen matkailumaa

Transilvanian draculamyytin lisäksi Romania tarjoaa matkailijalle paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Maasta löytyy useita kiinnostavia keskiaikaisia kaupunkeja ja aika tuntuu jotenkin pysähtyneen varsinkin maaseudulla liikuttaessa.
Vietimme lomallamme muutaman päivän Sighisoaran keskiaikaisen kaupungin kapeisiin katuihin, ikivanhoihin muureihin ja toreihin tutustellen. Viehättävä transilvanialainen kaupunki hurmasi meidät kauneudellaan ja vuosisatojen patinoimilla rakennuksillaan.

Romania on yhä myös maa, jossa on aivan normaalia, että maantiellä autojen seassa tulevat vastaan maanviljelijän ohjastamat perinteiset hevosvankkurit. Tällaista ei enää näe juurikaan muualla Euroopassa.

Luonto on lähellä Romaniassa

Karpaattien vuoret sopivat luontomatkailusta ja vaeltamisesta kiinnostuneille ja tarjoavat mahdollisuuden tutustua erääseen Euroopan harvoista vielä luonnontilaisista metsäisistä vuoristoalueista. Itse nousimme linnakierrosten jälkeen kondolihissillä Bustenin vuoristokaupungista ylös Etelä-Karpaatteihin kuuluville Bucegi-vuorille.

Ylhäällä vuorten huipulla yli kahden kilometrin korkeudessa pääsimme ihailemaan upeiden maisemien lisäksi kuuluisia Babelen kivimuodostelmia, jotka ovat myös eräs Romanian suosituimmista turistinähtävyyksistä. Nuo sienimäiset valtavat kivimuodostelmat ovat muodostuneet vuosituhansien aikana eroosion vaikutuksesta erikoisiksi luonnon synnyttämiksi taideteoksiksi vuorten huipulle.

Matkailuauto Caravanlandia Matkakertomus
Sade ja tuuli ovat synnyttäneet Babelen erikoiset kivimuodostelmat vuorten huipulle vuosituhansien aikana.

Kaikkea ei ehdi yhdellä reissulla

Mustanmeren rannikko Romaniassa on myös oivallinen rantakohde, joka tarjoaa kesäisin mahtavat mahdollisuudet uimiseen ja rantaelämään. Itse päätimme kuitenkin jättää Mustallemerelle saakka ajamisen jollekin toiselle reissulle, sillä pelkästään Transilvaniassa tuntui riittävän ihan kylliksi koettavaa yhdelle vajaan neljän viikon reissulle. Kaikkea ei kuitenkaan yhdellä lomalla ehdi millään näkemään, joten päivälämpötilan alkaessa nousta sietokykymme rajoille elokuun alussa päätimme kääntää karavaanimme keulan takaisin kohti pohjoista.

Kotimatkalla pysähdyimme jälleen kylpylään Tiszaújvároksessa Unkarissa, missä uiskentelimme parin päivän ajan tällä kerralla lähinnä viileissä altaissa, sillä ulkolämpötila liikkui päivisin jo hurjissa lähes 40 asteen lukemissa. Kotimaahan palasimme tuttua tulomatkan reittiä mukaillen ja perillä kotimaassa olimme onnistuneesta matkasta tyytyväisinä elokuun toisella viikolla.

Teksti ja kuvat: Jouni Ylisuutari

Matkakertomus julkaistu alunperin Caravanlandia-lehdessä

Lue lisää