fbpx

Kirsi ja Asko Karppinen

”Caravanlandialla vallitsee reilu ja iloinen meininki"

Kirsi ja Asko Karppinen antoivat pikkusormensa karavaanarielämälle jo 25 vuotta sitten, kun he reissasivat lastensa kanssa viikonloppuisin vaunun kausipaikalle Vuokattiin.

Auton takapenkillä riitti melskettä, kun lapset pitivät ääntä, mutta perille porukka aina pääsi silti. Tämänlaista reissaamista kesti viitisen vuotta, kunnes Raahessa silloin asunut perhe hankki paikkakunnalta siirtolapuutarhamökin.
– Lopulta kyllästyimme kuitenkin siihen hommaan, ja päätimme hankkia taas vaunun. Sanoin Askolle, että käy hakemassa joku halpa. Sittenhän hän ajoi pihalle jonkun lähipaikkakunnalta hommatun kanttisen vaunun. No eihän se minulle kelvannut, ja se sai lähteä saman tien menemään, Kirsi Karppinen kertoo nauraen.

Vaunun sisätilojen avaruus ja vaaleus saivat varsinkin Kirsin mielen iloiseksi.

Kahden vaunun ja yhden asuntoauton jälkeen pariskunta viettää nykyisin vapaa-aikansa uudenkarheassa Caravanlandialta ostetussa Dethleffs-vaunussa, joka seisoo kausipaikalla Himangan Sautinkarin leirintäalueella.
– Myimme Raahessa sijainneen omakotitalon muutama vuosi sitten ja muutimme Kokkolan keskustaan kerrostaloasuntoon. Vaunuillessa saamme nauttia luonnosta aivan eri tavalla kuin kaupungissa, pariskunta kertoo. Kaksi viimeisintä ajoneuvoa pariskunta kertoo ostaneensa Caravanlandialta. Asialliset ja reilut tarjoukset saivat palaamaan takaisin.

– Kaikki sieltä hankkimamme ajoneuvot ovat olleet juuri sellaisia kuin on luvattukin. Sen takia oli helppo palata takaisin siinä vaiheessa, kun halusimme vaihtaa asuntoauton tähän nykyiseen vaunuun. Caravanlandialla vallitsee reilu meininki, Asko Karppinen toteaa.
Juuri nykyiseen vaunuunsa pariskunta ihastui nähdessään sen myymälässä. Vaunun sisätilojen avaruus ja vaaleus saivat varsinkin Kirsin mielen iloiseksi.

– Tämä on lisäksi juuri sopivan kokoinen meille kahdelle. Sängyt ovat erilliset, mikä helpottaa yöllä kulkemista, kun toisen yli ei tarvitse kiivetä. Vielä on vähän järjestelemistä ja oppimista, kun tämä on niin uusi, mutta olemme erittäin tyytyväisiä jo nyt, pariskunta toteaa.

Sautinkarin leirintäalueella aikaansa viettävä pariskunta kertoo nauttivansa varsinkin ulkoilusta, talkootöistä ja yhteisöllisestä toiminnasta.
– Olemme varanneet talveksi lumikengät, luistimet ja paljon mielikuvitusta. Käymme täällä viikoittain, sillä täällä pääsee paljon helpommin irti arjesta kuin kotona. Arjen askareet unohtuvat, ja täällä keskitymme rentoutumaan. Katselemme telkkaria, teemme ristikoita, luemme kirjoja, laitamme ruokaa ja vietämme aikaa ystävien kanssa. Eilenkin lauloimme tuvalla karaokea puoleen yöhön, Kirsi Karppinen kertoo hymyillen.

Myy meille matkailuautosi, retkeilyautosi tai matkailuvaunusi

Se on helppoa. Kirjoitat vain matkailuajoneuvosi rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt