Riitta ja Christer Johansson

"Tärkeintä on, että myyjä kysyy, kuuntelee ja osaa ymmärtää asiakkaan tarpeita."

Kokkolalaisten Riitta ja Christer Johanssonin matka matkailuautojen ja -vaunujen parissa alkoi jo 40 vuotta sitten. Varhaisimmat muistot kulkeutuvat Vuokattiin, jossa vaunu oli talvisin parkissa. Koko perhe lasketteli, ja nautti samalla vaunuiluelämästä.

Ensimmäisen matkailuautonsa perhe osti vuosituhannen vaihteessa. Pariskunta kertoo matkailleensa siihen aikaan ympäri Pohjoismaita. 

– Yleensä kuljimme golfkentältä toiselle. Olemme vuosien aikana kiertäneet yli sata kenttää Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, kertoo golfia jo useamman vuosikymmenen ajan harrastanut pariskunta. 

Toistakymmentä matkailuajoneuvoa vuosien varrella ostaneet Johanssonit kertovat hankkineensa viisi viimeisintä ajoneuvoa täysin uusina. Useamman niistä he ovat ostaneet Caravanlandialta. Christer Johansson nostaa suurimmaksi syyksi sen, että palvelu pelaa. 

– Olen itse työskennellyt autokauppiaana yli kolmen vuosikymmenen ajan, joten tiedän mitä on hyvä palvelu. Tärkeintä on, että myyjä kysyy, kuuntelee ja osaa ymmärtää asiakkaan tarpeita. Tämä pätee sekä myyntiin että huoltoon. 

“– Me tykkäämme siitä, että saamme tutkia auton kunnolla ennen ostopäätöstä. Sen takia on hienoa, että valikoima on laaja, ja ajoneuvoja on paikan päällä suuri määrä. "

Tällä hetkellä pariskunnalla on allaan Dethleffs Trend -merkkinen matkailuauto. Siihen he ihastuivat piipahtaessaan edellisen autonsa kanssa Caravanlandian huollossa. 

– Tämä oli meille täydellinen. Sängyt ovat matalalla, keittiön tasot ovat sopivalla korkeudella, tavaratila on sopivan kokoinen ja täältä löytyy muutenkin meille kaikki tarpeellinen. Tämä on meidän täydellinen yksiömme, Christer Johansson toteaa. 

Samaan hengenvetoon hän kehuu Caravanlandian laajaa valikoimaa. 

– Me tykkäämme siitä, että saamme tutkia auton kunnolla ennen ostopäätöstä. Sen takia on hienoa, että valikoima on laaja, ja ajoneuvoja on paikan päällä suuri määrä. 

Korona-aika on ollut haasteellinen monelle matkailusta nauttivalle. Johanssonien matkailuintoon se ei silti ole juurikaan vaikuttanut. 

– Meillä on ruoat jääkaapissa, kahvit keitetään omalla liedellä, suihkut ja wc-tilat löytyvät omasta takaa, joten hyvin olemme korona-aikaankin pystyneet matkailemaan tässä omassa kuplassamme, he toteavat.

Kun Johanssonit listaavat matkailuautoilun hyviä puolia nousee ajatus vapaudesta kaikkein tärkeimmäksi.

– Tarkkoja suunnitelmia ei tarvitse tehdä, vaan voimme poiketa minne vain. Usein saamme vinkkejä muilta matkailijoilta tai ystäviltä. Niiden vinkkien perusteella lähdemmekin monesti metsästämään uusia hienoja ja mielenkiintoisia paikkoja, he kertovat hymyillen. 

Johanssonien kohdevinkit: 

– Varessäikkä Siikajoella, uusi matkaparkki, on luonnonkaunis paikka meren rannalla.

– Raumalla on erittäin upea leirintäalue, joka sijaitsee myös meren rannalla.

– Kankaanpäässä Kuninkaanlähde on nätti paikka.

– Sautinkarin karavaanialue sijaitsee joen rannalla ja tarjoaa hyvät ulkoilumahdollisuudet.

– Lestijärvellä Kuturanta on nätti karavaanialue, jossa kuulemma myös kalaisa järvi.

– Kontiolahdelta löytyy maisemallisesti hieno golfkenttä, jonka yhteydessä on hyvä parkkialue.

– Paltamossa luonnonkaunis golfkenttä, jonka yhteydessä nykyään hyvä karavaanialue palveluineen.

– Tietysti Levillä hieno golfkenttä, jossa porokin voi tulla vastaan kentällä.

– Naantalissa Kultaranta golf, hieno kenttä. Läheisyydessä Presidentin kesäpaikka, jossa upea puutarha, missä yleisö voi vierailla kesällä ja käveleskellä määrättyinä päivinä.

”Tämä on meidän täydellinen yksiömme”

Hyviä kokemuksia Caravanlandiasta

Tule tuhansien tyytyväisten asiakkaiden joukkoon

Myy matkailuautosi meille

Se on helppoa. Kirjoitat vain matkailuauton rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt