fbpx

Luontoon rentoutumaan!

Arjen askareet, kiire, aikataulut, ruuhka. Ei kiitos – ei ainakaan lomalla. Kun keho ja mieli ovat syksyn, talven ja kevään aikana venytetty äärimmilleen, tulee loman mahdollistama rentoutuminen tarpeeseen. Monelle loma-aika kuitenkin muodostuu kuin vahingossa suorittamiseksi, joten ehkä voisi olla hyvä aivan tietoisesti rauhoittaa loma-aika rauhalliselle olemiselle ja menemiselle.

Mistä sen rauhan voisi löytää, kun aivot ovat pitkän työrupeaman jälkeen muussina, eikä tiedä mihin suuntaan lähtisi? No luonnostapa tietenkin. Kaikkihan sen tietävät, että luonnossa liikkuminen tekee hyvää niin stressitasoille kuin henkiselle hyvinvoinnillekin. Harvoin tulee luonnossa liikkumisen jälkeen harmiteltua, että pitikin lähteä.

Luontomatkailua omaan malliin

Laineiden liplatus kallioita vasten, lintujen siritys, puunlehtien havina lempeässä tuulessa. Asuntovaunun tai -auton ikkunat selällään ja pehmeä sänky selän alla. Ai että, kyllä siinä sielu lepää, ja saattavat silmätkin hetkeksi umpeutua, jos nokosille on tarvetta. Karavaanaajille lomailu on aina oman näköistä ja oloista aikatauluja myöten.

Luonto on muuten mahdottoman mukava reissukohde, koska matkan voi suunnitella juuri sellaiseksi kuin haluaa. Maisemia voi ihailla lyhyellä luontopolulla, lasten kanssa voi grillailla tulentekopaikalla, omaa fyysistä kestävyyttä voi testata vaativalla patikointireitillä ja uusia elämyksiä voi hakea vaikkapa nukkumalla riippumatossa tähtitaivaan alla. Mikä sitten ikinä kiinnostaakaan. Vaihtoehtoja on rajattomasti.

Suomen kansallispuistot ovat vain ajomatkan päässä

Kotimaan matkailussa on ehdoton etu siinä, että kaikki löytyy ajomatkan päästä, myös kansallispuistot. Suomen 41 kansallispuistoa tarjoavat kaikille meille sopivia tapoja nauttia Suomen luonnosta silloin kun se on kauneimmillaan. Kansallispuistoja löytyy Etelä-Suomen Tammisaaresta Pohjois-Suomen Lemmenjoelle saakka ja kaikkialta siltä väliltä. Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohteista puolestaan löytyy Vaasan edustalta, jonka maankohoamisrannikko sisältää myös Ruotsin Korkearannikon.

Kohteita voi kierrellä vaikka useamman, kun alla on hyvä matkailuauto tai -vaunu. Retkeilyautot soveltuvat tällaiseen matkusteluun erityisen hyvin, sillä tavaratilaa on varusteita varten reilusti ja autolla on ketterä kulkea.

P.S. Löytyisikö tästä ideoita kesän rentouttavalle reissulle? Sopivat kulkuneuvot löytyvät tutusta paikasta, eli caravanlandia.fi/ajoneuvohaku

Lomalle lompsis!

Tiedättekö sen tunteen, kun innostuneisuus on niin käsinkosketeltavaa, että ei tiedä miten päin olisi? Hymy on herkässä ja perhoset kutittelevat mahanpohjassa. Tämä tunne on yleinen varsinkin lomalle lähtiessä. Lomareissua on suunniteltu talven pimeinä iltoina, hankintoja on tehty pitkin kevättä, jännitys on kasvanut kasvamistaan ja vihdoin tulee se hetki, kun ajoneuvo liikahtaa kotipihasta.

Tiedätte varmasti myös miltä tuntuu, kun käsinkosketeltavissa oleva innostuneisuus katoaa kuin tuhka tuuleen. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun ajoneuvo ei yhtäkkiä liikahdakaan.

Voi ei, olisiko sittenkin pitänyt käydä huollon kautta?

Kuinka turvalliselta tuntuukaan lähteä matkaan tietäen, että ammattilainen on varmistanut kulkupelin turvallisuuden, sähkö- sekä kaasulaitteiden toimivuuden, rengaspaineet, ajovalojen toiminnan, laakerit, varmuusvaijerit, akut ynnä muut. Se turvallisuuden tunne voittaa mennen tullen sen hädän ja paniikin tunteen, kun menopeli yhtäkkiä sanoo itsensä irti kaukana sivilisaatiosta. Siinä hetkessä taitaa mahanpohjassa tuntua aivan jotain muuta kuin perhosten kutittelua.

Sekään tunne ei kovin mieltä ylentävä ole, kun perillä kohteessa huomaat grilliherkuilla täyteen ahdatun jääkaapin rikkoontuneen, ja ruokien pilaantuneen. Kyllähän sen korjattua saa jossakin vaiheessa, ehkä… nälkäkiukun uhka on merkittävä.

Anna ammattilainen poistaa huolet ennalta

Kun alla tai perässä kulkeva pieni lomakoti on ammattilaisen tarkistama, jää retkikunnan tehtäväksi nauttia maisemista, seurata tarkoin tehtyä matkasuunnitelmaa tai vaihtoehtoisesti kuikuilla ikkunoista mukavan näköisiä ex tempore -pysähdyspaikkoja. Aivan kuten lomailun kuuluukin olla, eli huoletonta menemistä ja olemista.

Näillä ajatuksilla kannattaa nyt kurkata millaisia menopelejä on tarjolla juuri nyt meidän Kokkolan ja Lempäälän toimipisteissä. Kurkkaa täältä lisää!

P.S. Caravanlandian toimipisteissä Kokkolassa ja Lempäälässä saat ammattitaitoista palvelua matkailuautojen, asuntovaunujen ja retkeilyautojen huoltotoimenpiteissä. Pitkät ovat listat tarkistettavista, säädettävistä, koekäytettävistä ja tarkastettavista asioista, mutta hinta ei silti päätä huimaa. Lue lisää palveluista täältä.

Kesän parhaat vieraat tuovat sängyt mukanaan

– Ei minun takiani tarvitse keittää.

 

Tämä taitaa tutkimusten mukaan olla suomalaisten suusta useimmin kuultu lause. Suomalainen ei halua olla riesana – ei kahvipöydässä eikä missään muuallakaan. Kun suomalainen saapuu vieraaksi, ovat kaikki vaivaantuneita – sekä vieraat että heidän vastaanottajansa.

 

– Meillä on nyt vain tämmöisiä rumia pussilakanoita.
– No eihän meille tarvitse petejä sijata, nukumme vaikka sohvalla.
– Minä en oikein mitään osaa leipoa, joten laitoin nyt vain kaupasta ostettua leipää pöytään.
– Me söimme matkalla, pärjäämme ilman iltapalaakin.

 

Ja näin se keskustelu jatkuu… Paitsi jos mökkipihaan saavutaan oman pyörillä pyörivän kodin kera – silloin ovat kesän parhaat vieraat saapuneet!

Monella on varmasti kesäisistä sukulointireissuista hyviä muistoja, joihin liittyy pihapelien pelaaminen, yhteiset grillailut ja koko päivän kestäneet uintireissut.

Toiset taas saattavat muistaa sen, kuinka sukulaisten pihasta lähdettiin auton ovet paukkuen, kun aikuisten hermot eivät yksinkertaisesti enää kestäneet saman katon alla olemista. Jokaisella perheellä on omat rutiininsa ja tapansa olla, ja näitä saattaa olla hankala yhdistää – varsinkin jos neliöitä on talossa tai mökissä vain vähän.

Vieraat toi sänkynsäkin mukanaan – ihanaa!

Vieraiden vastaanottaminen ja kestitseminen voi olla ihanaakin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun on pitkän päivän keskustellut ja viihdyttänyt, on monesti mukava vetäytyä illalla omaan rauhaan. Ja missä muualla se onnistuisi paremmin kuin omassa matkailuajoneuvossa? Siellä ei kenenkään tarvitse varoa mahdollisen yöllisen kuorsaamisen herättävän tai ärsyyntyä siitä, kun joku herää ja kopistelee keittiössä aivan liian aikaisin.

Kun on hieman ottanut etäisyyttä, on aamulla taas mukava jatkaa yhdessäoloa siitä mihin illalla jäätiin. Joten mitäs jos lähtisitte tänä kesänä matkaan oman pienen kodin kera? Sukulointireissuista saattaa jäädä yllättävänkin mukava fiilis.

Näillä ajatuksilla kannattaa nyt kurkata millaisia matkailuautoja on tarjolla juuri nyt meidän Kokkolan ja Lempäälän toimipisteissä.

 

P.S. Ennenkuin muuten lähdette sille kesäturneelle tapaamaan ystäviä ja sukulaisia, kannattaa huoltaa menopeli kuntoon. Ettei se kyläreissu pitkittyisi oman ajoneuvon hyytyessä jonkun toisen pihaan aiheuttaen suotta sydämentykytyksiä. Jos sinulla on tarve matkailuauton huollolle tai korjaukselle, tutustu huoltopalveluumme tarkemmin täältä.

P.S.P.S. Tiesitkö, että Caravanlandian Lempäälän toimipisteessä on mm. isot ajoneuvonostimet, joilla voidaan nostaa vaunut ja telialustaisetkin asuntoautot huoltoja ja korjauksia varten. Lisäksi meillä onnistuu ns. alustahuollot ja korjaukset (öljyhuollot, jakopäät, ilmastointihuollot, vetokoukkujen asennukset jne.) peruscaravanhuollon lisäksi.

Poreamme on arvottu

Caravanlandia Lempäälässä arvottiin avajaisarpajaisten voittajat .

Pääpalkinnon 5990€ arvoisen porealtaan voitti Riitta Huhti. 200€ lahjakortin Caravanlandiaan sai Taru Lamminpää, Päivi Horkka ja Markus Vierula. Palkinnot tullaan toimittamaan voittajille.

Onnittelut kaikille onnekkaille ja kiitos osallistujille! Tervetuloa vierailemaan Caravanlandian Lempäälän ja Kokkolan toimipisteeseen tai Caravanlandia.fiille!

Erwin Hymer Groupin johtoa vierailulla Caravanlandialla

Erwin Hymer Group –konsernin ylintä johtoa vieraili hiljattain Suomessa ja samalla myös meidän uudessa Lempäälän toimipisteessä.

Vierailun aikana Jan de Haas (CSO in Board of EHG) konsernin hallituksesta ja Bernhard Kibler (Head of international Sales Operations EHG) kansainvälisen myynnin johdosta istahtivat hetkeksi Caravan-lehden haastateltavaksi. Juttu on luettavissa uudessa Caravan-lehden digilehdessä.

Modernit huolto- ja kolarikorjaamopalvelut Lempäälässä

Meidän Lempäälän toimipiste sai muuten de Haasilta ja Kiblerilta kiitosta toimitiloistaan kuin monipuolisista palveluistaan. Erityisesti huomiointiin Lempäälän huoltotoimintojen varustelu isojenkin ajoneuvojen nostamiseen ja myös kolarihuoltoon. Toimitusjohtaja Mikko Sinisalo kertoi heille huoltohallista löytyvän 6 väljää huoltopaikkaa ja ajoneuvonostimet, jolla saadaan ilmaan jopa 8000 kiloa.

“Näitä ei montaa löydy koko Suomesta”, sanaili Sinisalo vierailijoille tutustumiskierroksen aikana, jossa mukana olivat myös ostojohtaja Antti Tokola, myyntijohtaja Janne Luokkala, hallituksen puheenjohtaja Jari Nenonen ja EHG Suomen toimitusjohtaja Petra Samppa ja brändivastaava Vesa Riihinen.

#retkailyautot #karavaanarit #erwinhymergroup #kolarikorjaus

Paljon puuhaa pääsiäisenä

Moni kuvailee pääsiäislomaa rennoksi lomaksi. Silloin ei ole suuria paineita suorittaa, vierailla tai kestittää. Toki näitäkin voi tehdä, jos niin haluaa, mutta paineita ei ole. Tänä vuonna pääsiäinen ajoittuu huhtikuun puoleen väliin, jolloin moni olisi odottanut jo nurmen näkyvän tai ainakin pilkahtelevan, mutta suuressa osassa maata hanki vielä kovastikin peittää maata.

Ja siitähän ovat varsinkin keväthangista nauttivat laskettelijat enemmän kuin innoissaan. Tämä näkyy laskettelukeskusten kausipaikoilla tiiviinä asuntoautojen ja -vaunujen merenä – kausi ei todellakaan ole vielä ohi. Monella taitaa siintää haaveissa laskettelu t-paitakeleissä viimeisillä aurinkoisilla hangilla, ja tuo haave taitaa toteutua aika pian.

Murtomaahiihdosta nauttiville talvi on ollut erinomainen, ja monella taitavat edellisten talvien kilometriennätykset paukkua. Vielä ehtii kierrellä lähialueiden latuja, ja löytää tulevalle talvelle uusia lempikohteita. Ehkäpä pakkaat pääsiäiseksi menopelisi täyteen talviurheiluvälineitä ja lähdet vielä viimeisen kerran tälle keväälle fiilistelemään?

Vaikka moni on iloinnut pitkästä talviurheilukaudesta, taitaa suurin osa kuitenkin nähdä punaista, kun taivaalta yhä edelleen leijailee valkoista. Ainainen kolaaminen, autojen putsaaminen, talvivaatteiden pukeminen ja paleleminen saisi jo riittää.

Onneksi kevät, nurmikko, neulaspolut ja keväiset tuoksut ovat aivan oven takana. Siitä ovat antaneet jo ensimmäisiä viitteitään muuttolinnut, ensimmäiset urheat kärpäset ja ihanasti lämmittävä kevätaurinko. Kun sopivan paikan löytää ja silmänsä ummistaa, voi kevään jo tuntea ihollaan. Löytyisikö jostain luonnon helmasta tällainen aurinkoinen ja tuuleton paikka, jossa lapset voisivat poimia pajunkissoja ja koristella niitä vaikkapa matkailuauton terassilla? Siitä olisi kätevä sitten hurauttaa trullikeikalle vaikkapa mummolaan.

Grillailu ja kevään ensimmäinen itse grillattu ruoka. Siinäpä monelle tärkeä virstanpylväs, joka kertoo kesän todella olevan lähellä. Pääsiäisenähän on syötävä hyvin, joten mikäs sen parempaa kuin nostaa grilli esille ja antaa marinadien loiskua? Ehkäpä kausipaikalla tai sukulaisten kesken voisi järjestää yhteiset nyyttikestit? Grillin tuomassa lämmössä kokkaillen ja ystävien puheensorinaa kuunnellen voi vihdoin hymyillä.

Caravan Show Turku 2022 – siellä nähdään!

Olemme mukana Caravan Show -messuilla Turun Messukeskuksessa 22.-24.4.2022!

Tervetuloa tutustumaan Hymerin, Bürstnerin, Dethleffsin ja Sunlightin matkailuajoneuvouutuuksiin Caravanlandian osastolla D-Hallissa. Löydät meidät vihreitä ilmapalloja seuraamalla!

Mukana on huippuhienot ajoneuvot ja meidän ammattitaitoinen ja innokas tiimi tekemässä kauppaa ja kertomassa lisää eri malleista.

Mutta ei messuja ilman messutarjouksia ja muuta mukavaa.

Tässä vähän esimakua, mitä on tulossa:

  • Korkotarjous 1,99 % kaikkiin ajoneuvoihin
  • Kaikille osastolla kävijöille mukaan Caravanlandia-ämpäri mukaan
  • Lempäälän avajaisjuhlaviikon ulkoporeallas on vielä arpomatta, ja arvontaan voi osallistua nyt myös Turun messuilla.

P.s. Viikonloppuna voit osallistua messulippujen pika-arvontaan! Ole tarkkana ja seuraa postauksiamme.

Caravan Show Turku 2022 aukioloajat:

  • Pe 10-18
  • La 10-18
  • Su 10-16

Voit täältä kurkistaa tarkemmat ohjeet tapahtumalle!

Päin puskia – retkellä kun ollaan!

Kotimaa tuntuu tänä päivänä turvalliselta matkakohteelta monestakin syystä. Niinpä moni karavaanari suuntaa tänäkin kesänä nauttimaan kotimaan tarjoamista elämyksistä. Reissuista haaveillaan pitkin talvea, ja kartat levitetään keittiönpöydälle viimeistään nyt, kun kevätaurinko jo lämmittää. Nyt voi kesän matkojen suunnittelu toden teolla alkaa!

Jokainen karavaanari on omanlaisensa. Osa haaveilee leirintäalueiden yhteisöllisyydestä, yhteisistä saunailloista ja illanvietoista nuotion äärellä. Leirintäaluenaapureihin tutustuminen ja yhdessä tekeminen ovat heille loman suola.

Puskaparkkien rauhaan

Osa taas haaveilee omasta rauhasta, ja siitä, että löytää paikkoja, joita muut eivät ole kartalta hoksanneet ympyröidä. Reissuun lähdetään toivoen, että saisi viettää aikaa joko itsekseen tai oman matkaseurueen kesken. Puskaparkkireissu on oiva vaihtoehto heille.

Puskaparkeiksi kutsutaan leirintäalueiden ulkopuolella sijaitsevia alueita, joissa pysäköintiä ei ole erikseen kielletty. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi teiden reunukset, metsätiet, pysähdyspaikat ja rannat.

Vinkkejä hyvistä puskaparkeista löytyy esimerkiksi puskaparkkisovelluksista ja sosiaalisen median kanavista. Parhaat puskaparkit taitavat silti olla kuin hyvät sienipaikat konsanaan – niistä ei muille tietoa heru. Ehkäpä löydät tänä kesänä juuri sellaisen?

Niinpä ei auta, kun lähteä seikkailemaan. Oman ajoneuvon voi pysäköidä mielensä mukaisesti esimerkiksi vaellusreitin varrella olevalle pysäköintipaikalle tai järven rannan läheisyyteen. Aamulla linnunlauluun herätessään voi vetää lenkkitossut jalkaan ja kirmata polulle tai vaihtoehtoisesti pulahtaa järveen vaikkapa ilkosillaan.

Hyvä muistaa puskaparkkeilusta

Puskaparkkeja kierrellen voi viettää vaikka ihan koko loman. Ruoka- ja juomavarastoja voi täydentää matkan varrella, ja sähkönsaannin voi varmistaa esimerkiksi aurinkopaneelilla. Vaihtoehtoisesti puskaparkkeja voi hyödyntää välietappeina leirintäalueiden tai muiden pidempien pysähdysten välissä. Omaa rauhaa ja leirintäalueiden yhteisöllisyyttä yhdistelemällä saa lomasta irti kaiken mahdollisen.

Matkaparkit ovat myös hyviä välipysäkkejä puskaparkkien, leirintäalueiden ja mahdollisten sukulointipysähdysten välissä. Niissä palveluita on huomattavasti vähemmän kuin leirintäalueilla, mutta useimmista löytyy silti wc-tilat, kaivot, sähköpaikat sekä vesipiste.

Ennen matkalle lähtemistä kannattaa tutustua puskaparkkeilun sääntöihin, ja selvittää esimerkiksi yöpymisen ja leiriytymisen erot. Roskat on tietysti huolehdittava pois yöpymisen jälkeen, ja metsäpalovaroitukset huomioitava ruokaa laittaessa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, ja näin matkasta tulee onnistunut!

p.s. kesän tapahtumat ovat jo ihan kohta käsillä. Matkailuajoneuvolla liikkuen ei tarvitse pahemmin murehtia majoituksista ja ajoituksista. On helpompaa liikkua ja päättää myös aikatauluista. Tarkista Ajoneuvohakusivulta löytyisikö sieltä oma menopelisi kesään?

Pian mennään taas – mutta ensin huoltoon! 

Vaikka karavaanarielämää voikin viettää ympärivuotisesti, on kesäkausi monelle karavaanarille kuitenkin se tärkein. Huhtikuuhun mennään jo kovaa kyytiä, ja moni on ryhtynyt tekemään suunnitelmia tulevan kesän varalle. Onkohan tänä kesänä luvassa yksi pitkä reissu, vai monta lyhyempää? Tai onkohan kenties kausipaikka varattu tutulta leirintäalueelta?

Vaihtoehtoja on paljon, mutta kaikkia yhdistää yksi seikka: perille pääsee vain jos ajoneuvo on kunnossa.

Annoimme syksyllä vinkkejä matkailuajoneuvon talviteloille laittamiseen tässä blogitekstissä: Matkailuauton ammattimainen huolto on ennakointia ja ikävien yllätysten minimoimista

Talviteloille laittamisessa on syytä olla huolellinen, ja sama pätee myös keväällä tehtävään käyttöönottoon. Huolellisesti suoritettu käyttöönotto pidentää ajoneuvon käyttöikää ja ehkäisee ongelmien syntymistä.

Kevääseen kuuluu pesua ja huoltoa!

Ensimmäinen tehtävä keväällä on ajoneuvon ulko- ja sisäpesu. Sisäpesusta ei toisaalta ehkä kannata puhua, sillä sisätiloissa ei kannata vedellä lotrata – kostea liina toimii parhaiten.

Seuraava tehtävä onkin hurauttaa lähimpään Caravanlandian toimipisteeseen vuosihuoltoa suorittamaan. Ammattilaisen tekemä vuosihuolto maksaa noin 200-300 euroa. Tällä panostuksella saa varmuuden siitä, että kaikki todellakin toimii, eikä matkantekoa tarvitse keskeyttää ikävien sattumusten vuoksi.

Joitakin huoltotoimenpiteitä voi jokainen karavaanari toki hoitaa itsekin, mutta moni seikka saattaa tällöin jäädä huomaamatta. Tiesitkö esimerkiksi, että matkailuvaunun renkaiden maksimikäyttöikä on kymmenen vuotta, vaikka kulutuspintaa olisikin jäljellä? Rengas nimittäin kovettuu, eikä pitoa enää ole.

Panostus huoltoon lisää turvallisuutta

Matkailuautojen ja -vaunujen huolto vaatii monipuolista osaamista. Ajoneuvoille tehdään perushuolto sekä tarkistetaan muun muassa sähkölaitteet, valot, vetopäät, iskunvaimentimet, renkaat ja suojakumit. Tärkeänä turvallisuutta edistävänä seikkana on myös kaasulaitteiden tarkastus ja huolto.

Muutaman sadan euron panostus parantaa siis sekä karavaanarin että muiden tiellä liikkujien turvallisuutta. Tein itse ja säästin satasia -mentaliteettia kannattaa mieluummin hyödyntää jossakin muussa kohtaa. Kannattaa myös muistaa, että ammattilaisen tekemät vuosihuollot pitävät huolen siitä, että ajoneuvon arvo on hyvä myös mahdollisessa myyntitilanteessa.

Jos sinulla on tarve matkailuauton huollolle tai korjaukselle, tutustu huoltopalveluumme tarkemmin: Huolto – Caravanlandia.

P.s. Tiesitkö, että Caravanlandian Lempäälän toimipisteessä on mm. isot ajoneuvonostimet, joilla voidaan nostaa vaunut ja telialustaisetkin asuntoautot huoltoja ja korjauksia varten. Lisäksi meillä onnistuu ns. alustahuollot ja korjaukset (öljyhuollot, jakopäät, ilmastointihuollot, vetokoukkujen asennukset jne.) peruscaravanhuollon lisäksi. Meidän kautta myös matkailuajoneuvojen kolarikorjaukset. Lue täältä lisää. 

Korona vapautti meidät konttoreista

Kauas olemme tulleet niistä ajoista, kun konttorin työtuolissa istuminen oli itseisarvo, tai tae siitä, että työt tosiaan tulee tehtyä. Sen huomasimme viimeistään silloin, kun koronapandemia ajoi meidät konttoreilta kotityöpisteille. Alkushokin ja totuttelun jälkeen varmasti moni huomasi, että työtä voi ihan hyvin tehdä muuallakin kuin työnantajan fyysisen katon alla.

Pikkuhiljaa me kotikonttorirotat uskaltauduimme avaamaan henkiset sälekaihtimemme ja varovasti kurkata, mitä se ulkomaailma voisi tarjota. Jotkut siirtyivät tekemään etätöitä mökille ja osa ulkomaille mutta suurin osa jatkoi kuitenkin työpisteen siirtelyä keittiön, olohuoneen ja työhuoneen välillä.

Mutta miksi tyytyä kotinurkkiin, kun tarjolla on koko maailma? Kaikki me tiedämme, että uudet ympäristöt inspiroivat ja saavat luovuuden kukkimaan. Mikä olisi sen parempaa kuin rullailla uusiin maisemiin ja pystyttää konttori sinne, minne ikinä huvittaakaan juuri silloin jäädä? Onnea siis teille, jotka olette jo ymmärtäneet valjastaa matkailuajoneuvonne etätyöpisteiksi!

Etätyö uudenlaista vapautta – kotona ja tien päällä 

Etätöiden tekeminen jossain muualla kuin kotona on hyvä ratkaisu monestakin syystä. Uskallan väittää, että työtahti on paljon ripeämpi silloin, kun sivusilmällä näkee vaikkapa maaseudun avaria maisemia pyykkivuorten tai tyhjentämistä vailla olevan tiskikoneen sijaan.

Realiteetit on tietysti huomioitava. Perheellisen on hankala lähteä kovinkaan kauas, jos lapset on haettava päiväkodista ja iltapäiväkerhosta viimeistään viideltä. Siinä ei Ranskan maaseuduista ehdi paljoa haaveilla, mutta hienoja ja inspiroivia ympäristöjä löytyy onneksi lähempääkin. Ja lasten lomien aikaan voi lähteä oikeasti aistimaan ulkomaiden tunnelmaa.

Digitaalisuus ja ergonomia

Yksi tärkeä etätyötä helpottava asia on toimiva ja turvallinen verkkoyhteys. Onneksi tähän pulmaan on tarjolla monen monta ratkaisua. Verkon voi jakaa esimerkiksi omasta älypuhelimestaan, vaihtoehtoisesti voi hankkia liikkuvan laajakaistayhteyden tai liittyä vaikkapa leirintäalueen verkkoon.

Yksi kompastuskivi monen etätyötä tekevän arjessa on työergonomia. Töitä tehdään milloin minkälaisessa asennossa niin, että vuorotellen puutuvat hartiat, niska, kädet ja jalat. Hyvä työergonomia on otettava huomioon myös matkailuajoneuvossa työskenneltäessä. Onneksi monissa ajoneuvoissa on vakiovarusteena korkeussäädettävät pöydät, jolloin ergonomisen työpisteen rakentaminen mahdollistuu. Caravanlandian toimipisteistä löytyy paljon ajoneuvoja, joita voi käydä vaikkapa koeistumassa ennen ostopäätöksen tekemistä!

Taukojen pitäminen on toinen tärkeä hyvinvointia lisäävä asia, ja mikäs sen parempaa kuin hilpaista lounastauolla tai kahvitauolla pienelle metsälenkille, jos sellaisen läheisyyteen on ajoneuvonsa sattunut parkkeeraamaan.

Löydätkö sinä itsesi ylläolevasta tekstistä? Siirryitkö kenties pysyvämmin tekemään etätöitä pandemian myötä? Löysitkö itsesi kenties matkailuajoneuvosta etäilemästä? Kerro meille ja lähetä tarinasi media@caravanlandia.fi

P.s. Lempäälän uusi toimipisteemme on nyt auki ja avajaisia juhlitaan koko viikko 21.-27.3.2022. Lisää tietoa verkkosivullamme ja sosiaalisessa mediassa.