fbpx

02.01.2023 - Uutiset

Muutosten vuosi 2022

Vuosi 2022 on ollut suomalaisille ja eurooppalaisille karu. Suomessakin Venäjän aloittaman sodan vaikutukset ovat tuntuneet ja pelot ovat olleet pinnassa. Tästä huolimatta tai ehkä tämän takia myös pandemian tuomien matkustamisrajoitusten jälkeen suomalaiset ovat halunneet nauttia karavaanauksesta ja sen tuomasta liikkumisen vapaudesta niin kotimaassamme kuin ulkomaillakin.
Caravanlandialle kulunut vuosi oli monelle tapaa merkityksellinen. Vuoden alusta yhtiön perustaja Antti Tokola jätti toimitusjohtajan tehtävät 15 menestyksekkään vuoden jälkeen ja antoi minulle kunnian jatkaa Caravanlandian johdossa.
Maaliskuussa avasimme, Kokkolan liikkeen lisäksi, uuden liikkeemme Lempäälässä Ideaparkin vieressä. Tämä oli meille iso ponnistus ja haluankin kiittää uusia asiakkaitamme siitä, että olette luottaneet meihin ja tehneet uuden liikkeemme ensimmäisestä vuodesta menestyksen. Olemme vuoden 2022 aikana jatkaneet kasvun tiellä ja olemme palkanneet lähes 20 uutta ammattilasta yritykseemme niin myynnin kuin huollon tehtäviin.
Tulevaa vuotta on vaikea ennustaa, mutta sen voin luvata, että Caravanlandia tulee myös ensi vuonna panostamaan asiakkaidemme palvelemiseen, laajaan ja laadukkaaseen valikoimaan sekä entistä ammattimaisempiin huoltopalveluihin. Olen varma, että upean henkilökuntamme avulla pystymme jatkossa palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.
Haluan kiittää asiakkaitamme menneestä vuodesta koko Caravanlandia tiimin puolesta ja toivottaa teille hyvää ja onnellista uutta vuotta!
Ystävällisin terveisin, Mikko Sinisalo

Lisää blogikirjoituksia

Myy meille matkailuautosi, retkeilyautosi tai matkailuvaunusi

Se on helppoa. Kirjoitat vain matkailuajoneuvosi rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt