fbpx

20.01.2022 - Blogikirjoitus

Minkä unelmiesi seikkailun sinä haluat tänä vuonna toteuttaa?

Tämäkin vuosi on alkanut pandemian merkeissä, ja kalenterista saa jälleen pyyhkiä pois sinne toiveikkaana suunnitellut konserttikäynnit, tapahtumat, tapaamiset ja reissut. Pettymyksiä pettymysten perään, voisi joku sanoa, sillä onhan suuri osa kansasta viettänyt joululomansa joko karanteenissa tai viltin alla viruen. Uskaltaakohan sitä pian enää edes suunnitella mitään, kun ei enää jaksaisi pettyä?

Karavaanarielämää viettävät ovat sen sijaan onneksi pystyneet pitää kiinni suunnitelmistaan. Asuntovaunun tai -auton kanssa voi matkata minne vain ilman että ylimääräisiä kontakteja ulkopuolisiin syntyy. Moni onkin hyödyntänyt tätä mahdollisuutta ja reissannut läheistensä kanssa ympäri maita ja mantuja. Uusien paikkojen ja maisemien näkeminen ja kokeminen auttaa jaksamaan, vaikka ympärillä oleva maailma olisikin myllerryksessä.

Matkailuauto perhe

Mihin sinä haluaisit matkata tänä vuonna? Haluatko kokea lähimatkailun huumaa kierrellen omia lähiseutujasi yöpyen milloin missäkin jännittävässä kohteessa?

Vai haluatko kenties vetäytyä matkailuajoneuvoinesi luonnon siimekseen marjastaen ja sienestäen luonnon herkut talteen?

Tai miltä kuulostaisi ulkomaanmatka koronaturvallisesti omassa matkailuajoneuvokuplassa vaikkapa Norjan Lofooteille, jonka maisemat salpaavat hengen?

Vai lähdetkö sittenkin perheinesi rantalomalle salaiselle ja syrjäiselle merenrannalle, jossa päivät kuluvat vesileikkien merkeissä, ja illat matkailuajoneuvossa pelejä pelaten ja yhteisestä ajasta nauttien?

Siinäpä muutama idea, jotka uskallat kirjata tussilla kalenteriin – mikään ei voi näitä estää.

Koronan takia myös etätöiden tekeminen on yleistynyt entisestään. Etätöitä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tehdä kotona keittiön pöydän ääressä, vaan niidenkin kanssa voi lähteä seikkailulle! Omien työnteon rutiinien rikkominen ei välttämättä ole huono juttu, vaan se voi päinvastoin avata täysin uudenlaisen tilan luovuudelle ja uuden kehittämiselle.

Meillä Caravanlandialla vuosi 2021 oli monella tavoin valmistautumista vuoteen 2022, joka tuo mukanaan suuria muutoksia uuden toimipisteen avautumisen myötä. Maaliskuussa Lempäälän Realparkiin avautuva toimipiste sijaitsee aivan Ideaparkin läheisyydessä, ja palvelee uusia ja vanhoja asiakkaita hyvällä ja reilulla asiakaspalvelulla – aivan kuten Kokkolankin porukka.

Olemme valmiita tukemaan sinua uuden karavaanivuoden suunnittelussa ja unelmiesi toteuttamisessa!

Toivottelee Caravanlandian Tiimi

p.s. Etsitkö sopivaa matkailuautoa tai asuntovaunua seikkailuihisi? Nyt on paras hetki löytää unelmiesi matkailuajoneuvo! Ota yhteyttä! 

Lisää blogikirjoituksia

Myy meille matkailuautosi, retkeilyautosi tai matkailuvaunusi

Se on helppoa. Kirjoitat vain matkailuajoneuvosi rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt