fbpx

06.04.2022 - Blogikirjoitus

Päin puskia - retkellä kun ollaan!

Kotimaa tuntuu tänä päivänä turvalliselta matkakohteelta monestakin syystä. Niinpä moni karavaanari suuntaa tänäkin kesänä nauttimaan kotimaan tarjoamista elämyksistä. Reissuista haaveillaan pitkin talvea, ja kartat levitetään keittiönpöydälle viimeistään nyt, kun kevätaurinko jo lämmittää. Nyt voi kesän matkojen suunnittelu toden teolla alkaa!

Jokainen karavaanari on omanlaisensa. Osa haaveilee leirintäalueiden yhteisöllisyydestä, yhteisistä saunailloista ja illanvietoista nuotion äärellä. Leirintäaluenaapureihin tutustuminen ja yhdessä tekeminen ovat heille loman suola.

Puskaparkkien rauhaan

Osa taas haaveilee omasta rauhasta, ja siitä, että löytää paikkoja, joita muut eivät ole kartalta hoksanneet ympyröidä. Reissuun lähdetään toivoen, että saisi viettää aikaa joko itsekseen tai oman matkaseurueen kesken. Puskaparkkireissu on oiva vaihtoehto heille.

Puskaparkeiksi kutsutaan leirintäalueiden ulkopuolella sijaitsevia alueita, joissa pysäköintiä ei ole erikseen kielletty. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi teiden reunukset, metsätiet, pysähdyspaikat ja rannat.

Vinkkejä hyvistä puskaparkeista löytyy esimerkiksi puskaparkkisovelluksista ja sosiaalisen median kanavista. Parhaat puskaparkit taitavat silti olla kuin hyvät sienipaikat konsanaan – niistä ei muille tietoa heru. Ehkäpä löydät tänä kesänä juuri sellaisen?

Niinpä ei auta, kun lähteä seikkailemaan. Oman ajoneuvon voi pysäköidä mielensä mukaisesti esimerkiksi vaellusreitin varrella olevalle pysäköintipaikalle tai järven rannan läheisyyteen. Aamulla linnunlauluun herätessään voi vetää lenkkitossut jalkaan ja kirmata polulle tai vaihtoehtoisesti pulahtaa järveen vaikkapa ilkosillaan.

Hyvä muistaa puskaparkkeilusta

Puskaparkkeja kierrellen voi viettää vaikka ihan koko loman. Ruoka- ja juomavarastoja voi täydentää matkan varrella, ja sähkönsaannin voi varmistaa esimerkiksi aurinkopaneelilla. Vaihtoehtoisesti puskaparkkeja voi hyödyntää välietappeina leirintäalueiden tai muiden pidempien pysähdysten välissä. Omaa rauhaa ja leirintäalueiden yhteisöllisyyttä yhdistelemällä saa lomasta irti kaiken mahdollisen.

Matkaparkit ovat myös hyviä välipysäkkejä puskaparkkien, leirintäalueiden ja mahdollisten sukulointipysähdysten välissä. Niissä palveluita on huomattavasti vähemmän kuin leirintäalueilla, mutta useimmista löytyy silti wc-tilat, kaivot, sähköpaikat sekä vesipiste.

Ennen matkalle lähtemistä kannattaa tutustua puskaparkkeilun sääntöihin, ja selvittää esimerkiksi yöpymisen ja leiriytymisen erot. Roskat on tietysti huolehdittava pois yöpymisen jälkeen, ja metsäpalovaroitukset huomioitava ruokaa laittaessa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, ja näin matkasta tulee onnistunut!

p.s. kesän tapahtumat ovat jo ihan kohta käsillä. Matkailuajoneuvolla liikkuen ei tarvitse pahemmin murehtia majoituksista ja ajoituksista. On helpompaa liikkua ja päättää myös aikatauluista. Tarkista Ajoneuvohakusivulta löytyisikö sieltä oma menopelisi kesään?

Lisää blogikirjoituksia

Myy meille matkailuautosi, retkeilyautosi tai matkailuvaunusi

Se on helppoa. Kirjoitat vain matkailuajoneuvosi rekisteritunnuksen ja mittarilukeman sekä omat yhteystietosi lomakkeeseen niin annamme tarjouksen. Tarjouksen pyytäminen ei sido teitä mihinkään.

Tarjoa ajoneuvoa nyt